Siirry sisältöön
Kaunis sumuinen ja aurinkoinen aamu suon alueella.

Markkinaympäristöä leimaa vahva, mutta osin kaksijakoinen talouskuva. Ostopäällikköindeksit ovat tarjonneet viime viikkoina myönteisiä signaaleja sekä euroalueelta että Yhdysvalloista: euroalueen kokonaisindeksi nousi yhdeksän kuukauden huipulle ja Yhdysvaltain vastaava indeksi neljän vuoden huipulle. Tämä tukee näkemystä, ettei välitön taantumariski ole keskeinen perusskenaario. 

Samalla Yhdysvaltain työllisyysdata oli heikompaa, mikä vähensi markkinoiden huolta lähiajan rahapolitiikan kiristymisestä. Inflaatioon, öljyn hintaan ja geopoliittiseen epävarmuuteen liittyvät riskit kuitenkin säilyvät. Öljyn hinnan voimakkaat liikkeet, Iranin tilanteeseen liittyvä epävarmuus sekä Yhdysvaltojen ja Kanadan väliset kauppajännitteet ovat ajoittain heikentäneet riskinottohalukkuutta. 

Talouskasvun laaja-alaisempi piristyminen edellyttäisi edelleen investointien vahvistumista erityisesti teollisuudessa, sillä tekoälyinvestointien ulkopuolella aktiviteetti näyttää maltillisemmalta.

Yritysten vahvat tulokset tukevat osakemarkkinoita

Osakemarkkinoiden näkymät ovat edelleen varovaisen myönteiset. Taustalla on vahva tuloskasvu, tekoälyinfrastruktuuriin liittyvä investointibuumi sekä heinäkuun korjausliikkeen jälkeen houkuttelevammaksi muuttuneet arvostustasot tietyillä osa-alueilla. MSCI:n maailmanindeksi nousi elokuussa 2,2 prosenttia euroissa. 

Yritysten tuloskasvu on maailmanlaajuisesti ollut poikkeuksellisen vahvaa, eikä se rajoitu vain suurimpiin yhdysvaltalaisiin teknologiayhtiöihin. Myös Euroopassa, Japanissa ja kehittyvillä markkinoilla tuloskehitys on pysynyt hyvänä. Samalla sijoittajien sentimentti on paikoin kuumentunut, mikä lisää lyhyen aikavälin korjausliikkeen riskiä. 

Erityisesti tekoälyteemassa nähdään edelleen potentiaalia, mutta sijoituskohteiden valinnalla on suuri merkitys. Kiinalaisten tekoäly- ja puolijohdeyhtiöiden nousu lisää kilpailua, voi painaa hintoja ja haastaa suljettujen mallien kannattavuutta. Tuleviin megaluokan listautumisiin suhtaudutaan varauksella, koska historiallisesti niiden arvostustasot ovat usein olleet korkeita listautumishetkellä.

Pitkien korkojen nousu jatkuu

Yhdysvalloissa 30 vuoden korko on liikkunut lähellä vuoden 2007 jälkeisiä huippuja, ja myös Saksan sekä Japanin pitkät korot ovat nousseet merkittävästi. Saksan 10 vuoden korko jatkoi nousuaan 0,12 prosenttiyksiköllä ja päätyi 3,32 prosenttiin. Taso on kuluvan vuoden korkein ja samalla korkein 15 vuoteen. Yhdysvaloissa pitkien korkojen kehitys oli elokuussa poukkoilevaa.

Reaalikorkojen nousu yli kahden prosentin tasolle on talouden kannalta merkittävä jarru, sillä se kiristää rahoitusoloja sekä kotitalouksille että yrityksille. Pitkien korkojen nousu on keskeinen markkinoita ja taloutta rajoittava tekijä.

Pisimpien korkojen nousu heijastaa sijoittajien huolta pitkän aikavälin inflaatiosta, julkisen talouden rahoitustarpeista ja esimerkiksi tekoälyinvestointeihin liittyvistä suurista pääomatarpeista. Yhdysvaltain valtiovarainministeriön takaisinosto-ohjelma pitkissä valtionlainoissa rauhoitti hetkellisesti markkinoita. 

Fedin tuoreen pääjohtajan Kevin Warshin lausuntoa Jackson Holessa pidettiin haukkamaisena. Warsh on asettanut työryhmän arvioimaan keskuspankin rahapolitiikan toteutusta, minkä arvioidaan vähentävän rahapolitiikan ennakoitavuutta. Keskuspankin odotetaan nostavan ohjauskorkoa seuraavassa kokouksessaan 17. syyskuuta. 

Korkosijoitusten tuotot ovat olleet vaimeita: valtionlainat ovat kärsineet korkojen noususta, kun taas yrityslainat ovat pärjänneet suhteellisesti paremmin. 

Kuva: Pitkät korot ovat nousseet korkeimmille tasoille vuosikymmeniin

 

Tämä saattaa myös kiinnostaa sinua