Amazon, Alphabet, Meta, Microsoft ja Oracle jatkavat datakeskustensa laskentakapasiteetin lisäämistä. Yhtiöiden yhteenlaskettujen investointien arvioidaan ylittävän 530 miljardia dollaria ensi vuonna, ja niiden odotetaan kasvavan selvästi myös tulevina vuosina.
Yritykset rahoittavat datakeskusten rakentamista yhä useammin velalla kassarahoituksen sijaan. Yhtiöiden julkistettua kolmannen vuosineljänneksen tulokset markkinoiden reaktio oli kuitenkin negatiivinen. Siruvalmistaja Nvidian kurssi kääntyi laskuun selkeästä tulosylityksestä ja vahvasta ohjeistuksesta huolimatta. Investointisyklin kustannukset ja kertaluonteiset kulut aiheuttivat volatiliteettia muiden yhtiöiden osakkeissa. Poikkeuksena oli Google, jonka osake palkittiin lähes 15 prosentin nousulla.
USA:n taloudessa odotettua heikkenemistä
Yhdysvalloissa työvoiman kysyntä näyttää heikentyvän. Viime kuukausina tulliepävarmuus on hidastanut rekrytointeja, mutta työttömyysaste on edelleen historiallisesti matalalla tasolla maahanmuuton vähenemisestä johtuen. Liittovaltion hallinnon sulku keskeytti viralliset talousjulkaisut, joten sijoittajat ovat kiinnittäneet enemmän huomiota yksityisiin raportteihin. Challenger-raportin mukaan irtisanomisten määrä oli lokakuussa 153 000 henkilöä. Michiganin yliopiston kuluttajaluottamusindeksi laski marraskuussa lukemaan 50,3, kun se oli lokakuussa 53,6.
Odotukset keskuspankin ohjauskoron laskusta kasvoivat heikkenevän työllisyystilanteen takia. Fed laski korkoaan lokakuussa, ja nyt markkinat antavat koronlaskulle 80 prosentin todennäköisyyden joulukuussa.
Euroalueen talous ylitti ennusteet 0,1 prosenttiyksiköllä ja kasvoi 0,2 prosenttia vuoden kolmannella neljänneksellä. Ranskan talous puolestaan kasvoi 0,5 prosenttia, mikä ylitti ennusteet 0,3 prosenttiyksiköllä. Saksan ja Italian taloudet eivät kasvaneet. Kasvun ajureina toimivat erityisesti puolustus- ja lentokoneteollisuuden viennit. Euroalueen työttömyysaste on laskenut tasaisesti viime vuosina ja se oli syyskuussa 6,3 prosenttia. Euroalueen talouden arvioidaan kasvavan tänä vuonna 1,4 prosenttia ja ensi vuonna 1,5 prosenttia.
Trump sääti vielä Kiinan tulleja
Presidentti Donald Trump ja presidentti Xi Jinping tapasivat. Kiina lupasi lykätä harvinaisten maametallien vientirajoituksia vuodella, ja Yhdysvallat sitoutui olemaan asettamatta aiemmin uhkaamiaan tullejaan. Presidentti Trump laski monien eri tuoteryhmien tulleja ja keskimääräisen tullitason arvioidaan nyt olevan 39 prosenttia. Tarkan tason arvioimista vaikeuttaa monet päällekkäiset tullit sekä erikoistuotteiden tullit. Teknologia- ja turvallisuuskysymyksissä ei saavutettu merkittävää edistystä, mutta osapuolet painottivat keskusteluyhteyden ylläpitämisen tärkeyttä. Jännitteiden lieventyminen nähtiin markkinoilla positiivisena asiana.
Yhdysvaltojen korkein oikeus arvioi presidentti Trumpin asettamien tullien laillisuutta kansainvälisen taloudellisen hätätilan valtuutuslain (IEEPA) nojalla. Oikeuden päätöksen merkitys on ennen kaikkea juridinen: se määrittää presidentin vallan rajat ja vaikuttaa tuleviin ennakkotapauksiin. Taloudelliset vaikutukset riippuvat siitä, kuinka laajasti presidentti käyttää muita kauppalakeja tullien asettamiseen. Päätös julkaistaan lähikuukausien aikana.
Yhdysvallat julkisti yllättäen rauhansuunnitelman Ukrainan sodan lopettamiseksi. Alkuperäinen 28 kohdan esitys nähtiin laajasti Venäjää myötäilevänä. Lopullista ratkaisua ei kuitenkaan vielä syntynyt määräajan umpeuduttua.
Kuukauden kuva: Yhdysvalloissa tuloskasvun odotetaan jatkuvan vahvana
