Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ilmoitus tuontitariffien rajuista nostoista 2. huhtikuuta oli shokki. Tariffien perustelut olivat ylimalkaisia ja epäselviä. Niiden yhtenä tarkoituksena on saada tuotantoa palaamaan Yhdysvaltoihin ja toisaalta suojata amerikkalaisia tuottajia.
Osakemarkkinat reagoivat ilmoitukseen välittömästi yli kymmenen prosentin kurssilaskuilla muutamassa päivässä. Maahantuontiin ja toimituksiin liittyvä epävarmuus ja teollisuusyhtiöiden alihankintojen pysähtyminen sai presidentin pian lykkäämään tullien voimaantuloa 90:llä päivällä. Poikkeuksena oli Kiina ja sieltä tuotavat tuotteet, joiden tulleja Trump nosti vielä 145 prosenttiin Kiinan vastattua vastatariffeilla yhdysvaltalaisille tuotteille. Toukokuun alussa raportoitiin kuitenkin tunnusteluista neuvottelujen aloittamiseksi.
Fedin pääjohtaja Jerome Powell kertoi keskuspankin jäävän odottamaan tilanteen ja inflaatiokuvan selkiytymistä, mitä Trump kritisoi äänekkäästi ja vaati Powellin eroa. Tähän korko- ja valuuttamarkkinat reagoivat negatiivisesti. Yhdysvaltojen 10 vuoden korko nousi yli 0,5 prosenttiyksikköä päivässä ja dollari heikkeni lähes neljä prosenttia euroon nähden.
Epäusko ylläpitää markkinoiden toivoa paremmasta
Korko- ja valuuttamarkkinoiden voimakkaat liikkeet saivatkin Trumpin perumaan puheitaan. Lisäksi Trumpin hetkeksi vaienneet lausunnot rauhoittivat markkinoita. Markkinoilla ja monissa yrityksissä arvioidaan, että Trump joutuu perääntymään tariffi- ja muissa vaatimuksissaan niiden negatiivisten vaikutusten takia.
USA:n kauppaneuvottelujen läpivienti heinäkuun alkuun mennessä on myös iso haaste. Monien maiden osalta USA joutunee tyytymään jonkinlaisiin aiesopimuksiin kauppasuhteiden järjestelyistä. Ulkomaankauppaa harjoittaville yrityksille tilanne on hankala, sillä varmuutta alihankinta- ja toimitusketjuista sekä kauppaehdoista ja niiden pitävyydestä ei ole näköpiirissä.
Markkinoilla uskotaan uhkakuvia parempaan lopputulokseen. Uutisia neuvotteluista ja kovaa talousdataa tämänhetkisestä tilanteesta joudutaan kuitenkin odottamaan. Odottelu voi merkitä markkinoiden stabiloitumista, ainakin tilapäisesti. Markkinoille laskeutui kuun lopussa seesteinen odotus, ja osakemarkkinat palautuivat lähes kokonaan alkukuun rojahduksesta.
Trumpin toimilla on pitkäaikaiset vaikutukset
Trumpin politiikan ja talouden ryöpytys on heikentänyt monien luottamusta Yhdysvaltojen toimintaan. Dollari heikkeni huhtikuussa lähes viisi prosenttia euroon nähden ja vuoden vaihteesta se on heikentynyt lähes 10 prosenttia. Dollari on nyt heikoimmalla tasolla sitten kevään 2022. Dollarin kurssi on kuitenkin kaukana kriisitasoista. Heikoimmillaan se oli 1,5000 euroon nähden finanssikriisin aikoihin vuonna 2008.
Globaalit poliittiset ja taloudelliset rakenteet ovat nyt muutoksessa, eikä lopputulos ei ole vielä läheskään selvä. Ratkaisevaa on luottamuksen palauttaminen eri maiden välille, muutokseen sopeutuminen sekä uudistumiskyky ja tuottavuuskehitys eri maissa ja alueilla. Jatkuva muutos ja epävarmuus aiheuttavat silti kustannuksia yhteiskunnalle ja yrityksille, mikä luo riskin inflaation kiihtymisestä pitkällä aikavälillä. Lyhyellä aikavälillä riskinäkymien toteutumisen todennäköisyys on kasvanut kauppasodan vuoksi.
Taulukko: Keskeisten pääomamarkkinoiden arvonmuutokset huhtikuussa ja vuoden alusta
