Iranin ja Yhdysvaltojen välinen konflikti näyttää kehittyneen varovaisesti myönteisempään suuntaan, vaikka riskit ovat yhä merkittäviä.
Sota on kestänyt pari kuukautta, ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on toistuvasti ilmaissut halunsa vetäytyä konfliktista. Iran on pitänyt Hormuzinsalmen suljettuna vahvistaakseen neuvotteluasemaansa, mutta presidentti Masud Pezeshkianin lausunto “riittävästä tahtotilasta” päättää konflikti tulkitaan merkkinä siitä, että Iran katsoo saavuttaneensa keskeiset tavoitteensa.
Markkinat reagoivat nopeasti, mutta epävarmuus jatkuu
Kahden viikon tulitauko ja Hormuzinsalmen avaaminen laukaisivat selvän markkinareaktion: öljyn hinta laski jyrkästi ja osakemarkkinat nousivat maailmanlaajuisesti. Vaikka sota on painanut osakkeita ja nostanut korkoja, on kokonaisvaikutus osakemarkkinoihin jäänyt maltilliseksi. Silti raakaöljy- ja korkomarkkinat hinnoittelevat edelleen konfliktin jatkumisen riskiä. Raakaöljyn futuurihinnat kääntyivät huhtikuun lopussa uuteen nousuun.
Neuvottelut Iranin ja Yhdysvaltojen välillä takkuilevat, ja niiden etenemistä hidastavat syvä keskinäinen epäluottamus, Iranin mahdollinen sisäinen poliittinen hajaannus sekä vaikeat ydinaseriisuntaa koskevat kysymykset. Perusnäkemys on se, että konfliktin kokonaiskesto ja taloudellinen vahinko jäävät rajallisiksi, vaikka riski sen pitkittymisestä on edelleen olennainen.
Rahapolitiikan dilemma
Konfliktilla on vaikutuksia inflaationäkymiin ja rahapolitiikkaan. Kuluttajien epävarmuus on noussut ja maailmantalouden epävarmuus heijastuu teollisuuden suhdanneodotuksiin. Saksan hallitus puolitti tämän vuoden kasvuennusteensa 0,5 prosenttiin ja laski ensi vuoden ennustettaan 1,3 prosentista 0,9 prosenttiin. Stagflaation uhka on Euroopan keskuspankille vaikea tilanne rahapolitiikan näkökulmasta.
Euroalueen inflaatio kiihtyi maaliskuussa 2,5 prosenttiin ja edelleen huhtikuussa kolmeen prosenttiin energian hintojen noustua lähes 11 prosenttia. Talouskasvu hyytyi 0,1 prosentin muutokseen edelliseen neljännekseen verrattuna ja 0,8 prosentin muutokseen vuoden takaiseen nähden. Euroopan keskuspankki katsoi kuitenkin huhtikuun viimeisen päivän kokouksessaan pitkän aikavälin inflaatio-odotusten pysyneen vakaina, joten se päätyi pitämään ohjauskorkonsa ennallaan.
Myöskään Yhdysvaltojen keskuspankki ei muuttanut ohjauskorkoaan. Fedin johtokunnan jäsennimitykset liikahtivat eteenpäin, kun syyte nykyistä pääjohtajaa Jerome Powellia kohtaan kaatui, mikä mahdollisti Kevin Warshin nimityksen etenemisen senaatissa. Warsh on aiemmin ollut näkemyksiltään haukkamainen, mutta hänen odotetaan ajavan keskuspankin toiminnan kaventamista ja uudistamista. Powell ilmoitti kuitenkin jatkavansa keskuspankin johtokunnassa tavallisena jäsenenä.
Amerikkalaisyhtiöiden vahvuus jatkuu
Ensimmäisen vuosineljänneksen tuloskausi tukee osakemarkkinoita, erityisesti Yhdysvalloissa ja kehittyneillä markkinoilla. Tuloskasvun vetureina toimivat teknologiayhtiöt, joiden kasvua vauhdittavat tekoälyyn liittyvä investointi- ja kysyntäsykli. Merkittävimpien pilvipalveluyhtiöiden investointien odotetaan yltävän lähes 800 miljardiin dollariin. Luvut ovat historiallisen suuria, ja jos investoinnit toteutuvat, ne tukevat merkittävästi bruttokansantuotteen kasvua.
Amazonin, Googlen ja Microsoftin tulokset pesivät mennen tullen analyytikoiden liikevaihto- ja tulosennusteet. Kuun loppuun mennessä noin kaksi kolmasosaa S&P 500 -indeksin yhtiöistä oli raportoinut tuloksistaan, ja kahdeksan yhtiötä kymmenestä ylitti sekä liikevaihto- että tulosodotukset selvillä marginaaleilla. Positiivinen kehitys nosti indeksin kaikkien aikojen huipputasoon 7 230 pisteeseen. Yhdysvaltojen osakemarkkinoiden markkina-arvo suhteessa bruttokansantuotteeseen (ns. Buffet-indikaattori) on nyt 2,3-kertainen ja uudella huipputasolla.
Mediatietojen mukaan pörssin ulkopuolinen OpenAI ei olisi saavuttamassa asettamiaan kasvu- ja tulostavoitteita. Yhtiötä seurataan tarkkaan, sillä sen odotetaan listautuvan myöhemmin tänä vuonna. Myös SpaceX:ltä odotetaan lähiaikoina merkittävää listautumista. SpaceX:n ja OpenAI:n listautumisarvojen odotetaan ylittävän biljoona dollaria, jolloin molemmat kuuluisivat markkina-arvoiltaan 10 suurimman yhtiön joukkoon maailmassa.
Kuva: Amerikkalaisyhtiöillä hurja tulosparannus alkuvuonna
