Markkinoilla Eurooppaa on pitkään pidetty heikkona, mutta viime aikojen käänteet ovat tehneet vanhasta mantereesta jälleen kiinnostavan. Mahdollisuuksia löytyy nyt esimerkiksi yrityslainoista ja arvo-osakkeista.
Lukuisten käänteiden myötä Eurooppa on alkanut kiinnostaa sijoittajia uudella tavalla. Vuosia Yhdysvaltain ja Aasian varjoon jäänyt vanha manner on saanut viime aikoina uutta nostetta etenkin geopoliittisesta myllerryksestä ja Saksan vahvasta, puolustussektoriin keskittyvästä elvyttämishalusta.
Euroopassa on nyt hyvä vire päällä. Pörssikurssit ovat kehittyneet suotuisasti tänä vuonna, myös suhteessa muihin markkinoihin. Jos rakenteellisia uudistuksia saadaan aikaan, Euroopan paluu voisi olla monivuotinen positiivinen tarina.
Trump teki Euroopasta jälleen kiinnostavan sijoituskohteen
Monille sijoittajille Eurooppa on pitkään ollut museo, joka on täynnä hienoja esineitä, mutta josta ei ole löydettävissä kasvua. Käynnissä on kuitenkin selkeä sentimentin muutos, joka selittääkin pitkälti viimeaikaista Euroopan nousua ja sijoittajien rahavirtojen kääntymistä.
Käänteestä on kiittäminen etenkin yhtä miestä, Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia. Kauppasota, kasvava inflaatiopaine ja poliittinen epävarmuus ovat heikentäneet Yhdysvaltojen vetovoimaa ja lisänneet yhteishenkeä Euroopassa. Trumpin toinen kausi on myös entisestään vahvistanut Yhdysvalloissa anti-ESG-mielialaa. Yritykset koettavat mielistellä Trumpia vähentämällä vastuullisuustoimiaan, mikä on hermostuttanut joitakin eurooppalaisia eläkesijoittajia ja kannustanut etsimään sijoituskohteita muualta.
Kun vielä samaan aikaan Kiinan talouskasvu on hitaampaa kuin toivottiin, alkaa vanha manner vaikuttaa sijoittajien silmissä aiempaa houkuttelevammalta. Myös yhdysvaltalaiset sijoittajat näyttävät olevan nyt kiinnostuneita Euroopasta.
Saksa on vihdoin nousemassa sairasvuoteeltaan
Saksa on pitkään tunnettu Euroopan talouden sairaana miehenä. Nyt potilas on vihdoin kampeamassa itseään ylös sairasvuoteelta ja toivottavasti lähdössä myös juoksuun ajan myötä.
Saksan piristymiseen on useita syitä. Perustuslain uudistukset mahdollistavat entistä isomman velanoton, ja maan uusi hallitus on käynnistänyt mittavia elvytystoimia. Luvassa on biljoonan euron arvosta investointeja puolustusteollisuuteen ja infrastruktuuriin.
Saksalta on toivottu tällaista käännettä jo pitkään. Ensi vuonna Saksassa voitaisiin päästä jopa kahden prosentin kasvulukemiin, mikä olisi hyvin merkittävä kasvuparannus. Lisäksi elvytys tukee Saksan ohella muutakin Eurooppaa. Puolustusteollisuuden ja infrastruktuurin investoinnit tulevat hyödyttämään monia eurooppalaisia yhtiöitä.
Kokonaisuudessaan Euroopan talouden yleiskunto ja työllisyys ovat varsin hyvällä tolalla. Positiivista virettä nähdään Saksan lisäksi myös muualla Euroopassa: esimerkiksi Espanjassa on jo nähty hyvää kasvua.
Koska Yhdysvaltain tullipolitiikka ja Kiinan heikkenevä kysyntä iskevät vientiyhtiöihin, kiinnostavimmat kasvuteemat löytyvät kotimarkkinoihin keskittyvistä yrityksistä ja aloilta, jotka kestävät myös hitaampia kasvuodotuksia. Pankit, puolustusteollisuus, arvoyhtiöt sekä pienet ja keskisuuret osakkeet voivat tarjota osakesijoittajille mahdollisuuksia.
Tekoäly hyödyttää myös Eurooppaa
Keskusteluissa Eurooppaa pidetään usein globaalin tekoälykilpailun häviäjänä. Täällä ei kenties ole samanlaisia prosessoreja valmistavia tai suuria kielimalleja kehittäviä tähtiä kuin Yhdysvalloissa, mutta alueen yritykset tulevat hyötymään tekoälystä monin tavoin.
Morgan Stanleyn analyysin mukaan eurooppalaiset yhtiöt ovat yhdysvaltalaisia verrokkejaan edellä tekoälyn käyttöönotossa verratessa sellaisten yhtiöiden osuutta markkinaindekseissä. Tekoälyn hyödyt eivät vielä näy suoraan yritysten tuloksissa mutta tulevat ajan mittaan näkymään tehokkuudessa ja kannattavuudessa.
Tekoälybuumin myötä tarvitaan myös laskentatehoa. Datakeskusten suunnittelu käykin kiivaana ympäri Eurooppaa. Datakeskusinvestoinnit voivat vaikuttaa alueen talouskasvuun positiivisesti, ja niiden rakentamisesta hyötyvät paikalliset energiayhtiöt sekä infrastruktuurihankkeissa mukana olevat yritykset.
Ovatko edessä Euroopan kasvun vuodet?
Euroopan tilanne vaikuttaa tällä hetkellä lupaavalta. Keskeiset poliittiset muutokset luovat pohjaa vankalle kasvulle. Etenkin Saksan päätös hellittää velkajarrua aloittaa uuden tukevan finanssipolitiikan aikakauden.
Vastikään viimeistelty vuoden 2026 talousarvio vahvistaa merkittävät investoinnit infrastruktuuriin ja puolustusmenoihin NATO-tavoitteiden mukaisesti. Lisäksi Saksan hallitus on käynnistänyt uuden ohjelman kasvun vauhdittamiseksi ja kannustaa yksityisiä investointeja nopeutetun poiston ja tulevan yritysveron alennuksen kautta. Näiden toimien odotetaan kiihdyttävän euroalueen bruttokansantuotteen kasvua.
Myös Euroopan yhdentyminen syvenee. Uudistukset tähtäävät kaupan esteiden vähenemiseen ja kilpailukyvyn lisäämiseen. Nämä strategiset aloitteet luovat valoisan kuvan Euroopan kasvusta.
Tuore EU:n ja Yhdysvaltain välinen kauppasopimus 15 prosentin tulleista on pelättyä parempi uutinen Euroopan osakemarkkinoille. Sopimus vähentää markkinoiden epävarmuutta, ja sen vaikutuksen bruttokansantuotteeseen uskotaan olevan marginaalinen, noin 0,3–0,5 prosenttiyksikköä.
Riskejäkin toki edelleen on. Rakenteelliset ongelmat, kuten joidenkin markkinoiden tehottomuus ja tiettyjen maiden korkea velkaantuneisuus, eivät ole kadonneet. Olemme luultavasti menossa kohti heikompaa globaalia talousympäristöä loppuvuodesta, mikä heikentää myös Euroopan näkymiä.
Euroopan osakemarkkinoilla on nähty hyviä tuottoja tänä vuonna, mutta edessä saattaa olla pieni hengähdystauko tai jopa notkahdus. Varovaisuus lyhyellä aikavälillä on siis suositeltavaa. Toisaalta edessä olevia heikompia hetkiä voi myös hyödyntää ja lisätä niiden aikana eurooppalaisten osakkeiden painoa salkussa.
Korkojakaan ei kannata nyt unohtaa, sillä etenkin yrityslainat tarjoavat edelleen houkuttelevaa mahdollista tuottoa. Euroopan keskuspankki on laskenut ohjauskorot noin kahden prosentin tasolle, mikä vahvistaa yrityssektorin asemaa. Myös maksuhäiriöiden nousun uhka on jo selvästi matalammalla kuin muutama kuukausi sitten.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että Euroopassa on tarjolla museoesineiden lisäksi myös kasvun mahdollisuuksia.
Mietitkö, mihin sijoittaa nyt?
Katso asiantuntijamme ideat syksyn rahastovalintoihin.
Alkuperäinen blogiteksti on julkaistu 13.6.2025. Tekstiä on päivitetty 29.8.2025. Muutokset koskevat Saksan arvioituja kasvulukemia, Euroopan keskuspankin ohjauskorkoja sekä EU:n ja Yhdysvaltojen välistä kauppasopimusta.