Vielä vuonna 2008 EU:n ja USA:n taloudet olivat lähes samankokoiset, kun taas viime vuonna USA:n talous oli puolet suurempi. Kuten moni muu, Euroopan keskuspankin entinen pääjohtaja Mario Draghi selittää EU:n jäämistä jälkeen kyvyttömyydellä omaksua vuosituhannen vaihteen teknologiaa, kuten internetiä ja siirtymää pilveen. Selitys on hyvä, mutta siinä on looginen aukko.
Kultaiset vuosikymmenet
Euroopan talous kasvoi 1950-, 60- ja 70-luvuilla huomattavasti nopeammin kuin vauraan Yhdysvaltojen talous. Kasvua vauhditti tietenkin matala lähtötaso: Eurooppa oli raunioina toisen maailmansodan jälkeen. Kasvu oli nopeampaa myös siksi, että Eurooppa ja Japani hyödynsivät Yhdysvalloissa jo kehitettyä ja käyttöönotettua teknologiaa.
Talousteorian mukaan kehittyvät taloudet saavuttavat kehittyneitä talouksia kopioimalla. Kehittyvät maat implementoivat olemassa olevaa teknologiaa, kun taas kärkimaiden on luotava uutta, mikä on huomattavasti vaikeampaa. Kasvu on sitä nopeampaa, mitä kauempana talous on teknologian terävimmästä kärjestä, kunhan instituutiot (kuten oikeuslaitos, verotus jne.) mahdollistavat kasvun.
Kuvio 1: Euroalueen talous kasvoi Yhdysvaltoja nopeammin 1950–70-luvuilla
Kuudes lomaviikko
1980-luvulla Euroopan talouden kiinniotto jäähtyi. Hidastuminen johtui suurelta osin siitä, että eurooppalaiset vähensivät työtunteja ja lomailivat enemmän. Amerikkalaiset jatkoivat työskentelyä entiseen malliin. Eurooppalainen tuottavuuskasvu oli kuitenkin edelleen nopeaa, ja 1990-luvulle mennessä Saksa ja Ranska olivat saavuttaneet Yhdysvallat tuottavuudessa.
Eurooppalainen nirvana häämötti. Vanha manner oli taloudellisesti saavuttanut Yhdysvallat, Japanin vientiuhka paljastui kangastukseksi ja eksistentiaalinen vihollinen, Neuvostoliitto, romahti. Romahdus mahdollisti puolustusmenojen leikkaamisen ja avasi Itä-Euroopan maille ovet Euroopan unioniin. Unkarilaisen poliitikon Viktor Orbánin kaltaiset demokratiaa ajaneet vapaustaistelijat johtivat innokkaat Itä-Euroopan valtiot unioniin. Euroopassa asiat eivät olleet olleet ikinä näin hyvin, eikä tulevaisuus ollut koskaan näyttänyt yhtä valoisalta.
Ero repeää
Hyvä ei päättynyt mihinkään yksittäiseen tapahtumaan, vaan utopia mureni asteittain. Vuodesta 1995 alkaen – ja kiihtyvällä vauhdilla vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen – Yhdysvaltojen talous jätti Euroopan taakseen. Vielä vuonna 2008 taloudet olivat samankokoiset, mutta vuoteen 2024 mennessä Yhdysvaltojen talous oli jo 50 prosenttia EU:n taloutta suurempi, vaikka amerikkalaisia oli 100 miljoonaa vähemmän kuin eurooppalaisia.
Pahinta oli se, että tällä kertaa talouskasvun hidastumisen taustalla ei ollut downshiftaus, vaan tuottavuuskehitys. Mario Draghin syyskuussa 2024 julkaisemassa raportissa todetaan, että vuonna 1995 EU:n tuottavuus oli 95 prosenttia USA:n tasosta, mutta vuoteen 2023 mennessä se oli pudonnut 80 prosenttiin.
Tuottavuuden merkitystä voi havainnollistaa tehtaalla: tuotantoa voi kasvattaa lisäämällä työntekijöitä, pidentämällä työpäiviä tai parantamalla tehokkuutta. Työntekijöiden lisääminen kasvattaa kakkua, mutta myös kakun jakajien määrää. Työpäivän pidentäminen on taas pois vapaa-ajasta. Kumpikaan keino ei ole ilmainen lounas. Tuottavuuden parantaminen sen sijaan on: kakku kasvaa ilman, että jakajia on enemmän tai että loma-ajasta täytyy nipistää.
Kuvio 2: Vuodesta 1995 lähtien työn tuottavuus on kasvanut Yhdysvalloissa euroaluetta nopeammin
Polttomoottoriluokan priimus
Draghi väittää raportissaan, että Euroopan tuottavuuskasvu hyytyi, koska emme kyenneet hyödyntämään 1990- ja 2000-luvun teknologisia innovaatioita. Draghi ei ole selityksensä kanssa yksin, vaan ajatus on yleinen. Syytös on huolestuttava, sillä tekoälyn myötä olemme jälleen uuden teknologisen murroksen kynnyksellä.
Eurooppa – etenkin Pohjois-Eurooppa – oli erinomainen kehittämään internetiä edeltävän ajan teknologiaa. Taloutemme vetureita olivat polttomoottoriautot, lääkkeet sekä mekaaninen ja kemianteollisuus. Myöhemmin Aasian maat ovat tulleet samoille apajille. Viimeisimpänä Kiina, josta on muodostunut maailman suurin autonvalmistaja.
Teknologiasiirtymä 1990- ja 2000-luvuilla oli kuitenkin siirtymä fyysisestä aineettomaan. Arvonluonti siirtyi konepajoista softa- ja internetyrityksiin, joiden jakelukustannukset ovat olemattomat. Ravintola voi palvella rajallista määrää asiakkaita, mutta koodia voi jakaa miljoonille ilman lisäkustannuksia. Tämän uuden talouden hedelmät menivät pääsääntöisesti amerikkalaisille yhtiöille.
Internet-sotien voittajat ovat tekoälyn pioneereja
Tekoäly rakentuu pitkälti internetin perustalle. Prosessorit kehittyivät riittävän hyviksi, jotta sosiaalisen median juoruilu kyettiin valjastamaan massiivisten kielimallien estimointiin.
Ei ole siten yllättävää, että internet-aikakauden voittajat – Google, Meta, Microsoft ja Amazon – ovat tekoälyn pioneereja. Myös haastajat, kuten OpenAI ja Anthropic, kumpuavat samasta amerikkalaisesta ekosysteemistä. Amerikkaan on rakentunut verkosto, jossa yhdistyvät johtavat teknologiayritykset, osaavin työvoima ja tehokkain pääomamarkkina. Verkosto ei syntynyt yhdessä yössä, vaan juontaa juurensa 1950-luvulle puolijohdeteollisuuden nousuun ja puolustusvoimien teknologiseen tarpeeseen. Teknologiateollisuuden merkitys näkyy myös pörssissä. Amerikkalaisessa S&P 500 -osakeindeksissä teknologian osuus on noin 40 prosenttia, kun Euroopassa se pyörii viidessä prosentissa ja kehittyvillä markkinoilla yli 20 prosentissa.
Ajatus siitä, että Eurooppa laahaa perässä teknologiajättien puutteen vuoksi, on intuitiivinen. ASML:ää ja SAP:ia lukuun ottamatta Euroopassa ei ole suuria moderneja teknologiafirmoja, kun taas Yhdysvaltojen lista on pitkä kuin puhelinluettelo.
Selityksessä on kuitenkin looginen ongelma. Teknologian taloudellinen hyöty on yhtä kuin sen tuottavuus- tai hyvinvointiedut käyttäjälle. Talouden kannalta sillä, missä yrityksen pörssilistaus ja pääkonttori sijaitsevat, ei pitäisi olla suurta merkitystä. Eurooppalaiset ja aasialaiset yritykset käyttävät samoja epäintuitiivisia, bugisia Microsoftin ohjelmistoja kuin amerikkalaiset. Eurooppalaiset kuluttajat katsovat YouTubesta samoja kissavideoita kuin Amerikan serkkunsa. Teknologiayhtiöiden puute Euroopassa ei ole syy eurooppalaiselle taloudelliselle skleroosille, vaan yksi sen oireista. Syyt piilevät talouden rakenteissa.
Kallis energia ja sirpaleinen politiikka
Hyvä esimerkki kasvua estävistä rakenteista on energiapolitiikka. Liuskeöljybuumi teki Yhdysvalloista energian nettoviejän ja laski energian hintoja. Eurooppa ajoi alas ydinvoimaa ja valitsi uusiutuvien ja halvan venäläisen maakaasun hybridistrategian. Tuloksena EU-yritykset maksavat sähköstä moninkertaista hintaa amerikkalaisiin ja kiinalaisiin kilpailijoihinsa verrattuna.
Teollisuuden on vaikea perustella energiaintensiivisiä investointeja nykyisellä kustannusrakenteella. Tekoälyinvestoinnit tulevat todennäköisesti nostamaan energian kysyntää myös Euroopassa, minkä takia energiapolitiikka tulee säilymään ajankohtaisena.
Eurooppalainen verotus on kireämpää, sääntely raskaampaa ja sisämarkkina pätee vain tavarakauppaan, ei palveluihin tai pääomamarkkinoihin. Jokaisessa eurooppalaisessa maassa on oma korkeakoulujärjestelmä, mikä estää huippuyliopistojen synnyn. Rakenteet ovat seurausta politiikasta: päätökset ovat kompromisseja 27 itsenäisen valtion välillä. Olisi outoa, jos tällainen neuvottelu johtaisi optimaaliseen taloudelliseen tehokkuuteen koko Euroopan näkökulmasta.
Kansalliset kulttuurit fragmentaation taustalla
Olisi voinut kuvitella, että Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin nousu ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin vihamielisyys olisivat pakottaneet Euroopan rakenteellisiin uudistuksiin. Puolustuspolitiikassa näin on käynytkin, mutta talouden saralla esimerkiksi eurokriisi ei riittänyt murtamaan kansallisia rakenteita.
Lopulta kyse on eurooppalaisten omasta valinnasta. On hyvin vaikea nähdä, että Ranska tai Saksa suostuisivat luopumaan keskeisistä yritysjäteistään esimerkiksi auto-, puolustus- tai finanssiteollisuuden saralla. Airbus on poikkeus, joka vahvistaa säännön. On hyvin mahdollista, että kansallinen politiikka heijastaa kansalaisten toiveita. Ranskalaiset haluavat asioida oman vakuutusyhtiönsä kanssa ja lähettää lapsensa samaan koulujärjestelmään, jota kaiholla muistelevat.
Jotta eurooppalainen politiikka suosisi eurooppalaisia ratkaisuja kansallisten ratkaisujen sijaan, tulisi ranskalaisten, saksalaisten ja suomalaisten mieltää itsensä ennen kaikkea eurooppalaisiksi. On myös epäselvää, olisiko yhteinen eurooppalainen järjestelmä – etenkin brittien lähdettyä – hyvä talouskasvun ja tuottavuuskehityksen kannalta.
Yhdysvalloissa amerikkalaistuminen oli seurausta vuosisatoja jatkuneesta voimakkaasta maahanmuutosta. Vuosien vieriessä kansallisten identiteettien tärkeys pieneni. Euroopassa on vaikea nähdä vastaavaa kehitystä, ja siksi fragmentaatio tulee säilymään keskeisenä eurooppalaisena piirteenä.
Jäljelle jää kuitenkin kysymys: miksi fragmentaatio on erityisen ongelmallista juuri nyt? Euroopan kasvu oli ripeää neljä vuosikymmentä, vaikka kulttuurimme tuskin oli merkittävästi yhtenäisempi silloinkaan.
Ehkä selitys piilee siinä, että digitaalitalouden ja internetin aikakaudella pirstoutunut rakenne on myrkkyä tavalla, jota se ei ollut polttomoottoriaikakaudella. Verkostovaikutukset ja skaalaedut ovat tärkeämpiä kuin ennen. Yhtä, yksinkertaista selitystä eurooppalaiselle ”jarrulle” on vaikea antaa, mutta aikakauden muutos on varmasti yksi syyllinen.
Tilaa uutiskirje Evli Visio
Haluatko pysyä ajan tasalla markkinoiden liikkeistä, vastuullisen sijoittamisen trendeistä ja syventyä ajankohtaisiin teemoihin?
