Iranin konflikti on kehittynyt myönteiseen suuntaan, vaikka tätä ei välttämättä Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin ja Iranin hallinnon ulosannista voisi päätellä. Aikomukset paljastuvat valinnoista, eivät puheista.
Käsitteellisesti Yhdysvaltojen ja Iranin konflikti tulisi nähdä neuvotteluna, jossa pommitukset toimivat painostuskeinona. Iranin oli pakko sulkea Hormuzinsalmi palauttaakseen menetetyn uskottavuutensa ja pelotteensa. Salmen sulussa on kuitenkin ongelma: se saattaa johtaa Persianlahden valtioiden investointeihin, jotka kiertävät salmen ja pakottavat Iranin etsimään pelotteensa muualta.
Sota on neuvottelun jatkamista toisin keinoin
Iranin konflikti on kehittynyt myönteiseen suuntaan, vaikka tätä ei välttämättä Trumpin ja Iranin hallinnon ulosannista voisi päätellä. Aikomukset paljastuvat valinnoista, eivät puheista. Sotiminen on vaihtunut merisaartoon ja yksinpuhelu neuvotteluihin. Trump olisi voinut valita merisaarron sijaan pommitusten uudelleenkäynnistämisen. Valinta kielii halusta päättää konflikti.
On liian aikaista sanoa, päättyykö konflikti rauhansopimukseen ja miltä rauhansopimus voisi näyttää. Yksi mahdollisuus on, että ydinaseohjelma jäädytetään vuosiksi ja vastineeksi Iranin pakotteita höllennetään ja jäädytettyjä varoja vapautetaan.
Toinen vaihtoehto on Pohjois-Korea-tyyppinen välitila, jossa on virallisen rauhansopimuksen sijaan de facto -rauhansopimus. Maailmantalouden ja markkinoiden kannalta asialla ei ole merkitystä; ratkaisevaa on, avautuuko Hormuzinsalmi öljynkuljetuksille vai ei.
Todennäköisin skenaario on edelleen se, että salmi avautuu ja maailmantalouden kokema vahinko jää rajalliseksi. Tämä näkyisi kohonneina hintoina, mutta kasvuvaikutukset jäisivät maltillisiksi. Syy on yksinkertaisesti se, että kummankin osapuolen kannalta olisi parasta, että konflikti jää suhteellisen lyhytaikaiseksi. On tietenkin merkittävä riski, että näin ei käy, vaan konflikti pitkittyy. Historiassa on monta esimerkkiä konflikteista, jotka jatkuivat, vaikka osapuolten olisi kannattanut sopia. Yksi esimerkki on Irakin ja Iranin välinen kahdeksanvuotinen sota 1980-luvulla.
Käsitteellisesti Yhdysvaltojen ja Iranin konflikti tulisi nähdä neuvotteluna, joka käynnistyi helmikuussa keskusteluilla, eskaloitui umpikujan myötä sotatilaksi ja on jälleen rauhoittunut keskusteluiksi ja merisaarroksi. Yhdysvallat pyrki edesauttamaan omaa asemaansa pommitusten avulla, ja avausiskujen ajoitus valittiin opportunistisesti Iranin johdon eliminoimiseksi. Sota on tässä yhteydessä ymmärrettävä sotateoreetikko Carl von Clausewitzin merkityksessä, jonka mukaan "sota on pelkkää politiikan jatkamista toisin keinoin".
Markkinat vallan rajoitteena
Trumpin ulkopolitiikka on luonteeltaan destruktiivista ja siten omiaan luomaan epävarmuutta, mikä on myrkkyä pörssille ja johtaa lähes aina pörssien laskuun. Esimerkkejä hänen ulkopolitiikastaan, jotka johtivat pörssilaskuihin, ovat vuoden 2017 Pohjois-Korean kriisi, vuoden 2018 kauppasota (teräs- ja alumiinitullit sekä Kiinan-tullit), vuoden 2025 kauppasota ja nykyinen Iranin sota.
On sinänsä ironista, että ulkopolitiikan arkkitehti on itse erityisen allerginen pörssilaskuille. Tästä seuraa ulkopolitiikan refleksiivisyys, eli politiikka korjaa itse itseään. Destruktiivinen ulkopolitiikka käynnistää pörssilaskun, joka säikäyttää arkkitehdin ja saa hänet perääntymään politiikassaan. Markkina toimii vallan rajoitteena. Onneksi maailmantalous on markkinatalous, sillä komentotaloudessa vastaavaa refleksiivisyyttä ei välttämättä olisi.
Iranin sodan tapauksessa Trump on normaalia herkempi pörssin liikkeille, etenkin öljyn hinnoille, sillä Yhdysvaltojen välivaalit pidetään marraskuun kolmantena päivänä.
Kohonneet elinkustannukset ovat Yhdysvaltojen välivaalien tärkein teema, ja siten korkea öljyn hinta on myrkkyä vaaliuurnilla. Tällä kertaa korkeita hintoja ei voi myöskään laittaa presidentti Joe Bidenin piikkiin. Inflaation lisäksi sodat ovat itsessään epäsuosittuja, ja Trump kampanjoi ikuisten sotien lopettamisen puolesta.
Kuvio 1: Öljyn hinta on noussut selvästi Iranin sodan myötä
Kuvio 2: Trumpin kannatusluvut ovat jatkaneet laskuaan sodan myötä
Hirmuvaltakin haluaa pysyä vallassa
Myös Iranin tahtotila on valintojen perusteella päästä eroon konfliktista, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Tahtotilasta kielii se, että myös Iran tahtoi tulitauon ja jopa hetkellisesti salli laivaliikenteen palautumisen salmella. Kannustimien osalta esimerkiksi Iranin vallankumouskaarti saa öljyn myynnistä suoraan tuloja ohi virallisen valtion budjetin. Pohjimmiltaan Iranin hallinto, kuten mikä tahansa hallinto, haluaa ennen kaikkea pysyä vallassa, ja sota sekä mahdollinen sotilaallinen eskalaatio ovat uhka hallinnon vallalle.
Iranin tärkein liittolainen ja tärkein asiakas, Kiina, haluaa myös päättää konfliktin, etenkin kun Yhdysvaltojen merisaarto on katkaissut öljyn viennin. Kiinan kotimarkkinakysyntä on heikkoa, ja maan talouskasvu nojaa siten investointeihin ja vientiin. Pitkittynyt Iranin konflikti on riski maailmantaloudelle ja siten Kiinan vientikoneelle.
Iranin oli suljettava salmi uskottavuutensa palauttamiseksi
Iranin oli palautettava uskottavuutensa sen jälkeen, kun sitä nöyryytettiin viime vuonna Israelin ja Iranin välisessä 12-päiväisessä sodassa. Silloin Iran ei kyennyt aiheuttamaan vahinkoa Israelille eikä suojautumaan Israelin pommituksilta. Iran ei myöskään uhkauksestaan huolimatta sulkenut Hormuzinsalmea. Iranin heikkous kostautui, sillä Yhdysvaltojen kannalta sotatoimista tuli houkuttelevampi vaihtoehto, kun Iranin katsottiin olevan puolustuskyvytön ja haluton sulkemaan salmea. Iranin oli pakko sulkea salmi palauttaakseen uskottavuutensa.
Hanhi, joka munii kultamunia
Hormuzinsalmi on pelote, jonka avulla Iran varmistaa, ettei siihen jatkossa kohdistu voimatoimia. Ongelma salmen sulussa on se, että Persianlahden öljyvaltiot päätyvät rahoittamaan kiertoreittejä salmelle. Saudi-Arabia investoi itä–länsi-öljyputkeen ja Yanbun satamainfrastruktuuriin Punaisellamerellä.
Arabiemiirikunnat saattavat laajentaa Abu Dhabin öljyputkea, joka mahdollistaa raakaöljyn viennin salmen ohi Fujairahin kautta. Jopa Irak on elvyttänyt suunnitelmia Basran ja Punaisenmeren Aqaba-sataman välisestä putkesta. Ei ole myöskään poissuljettua, että Kuwait rakentaisi yhdysputken jompaankumpaan Irakin tai Saudi-Arabian vaihtoehdoista. Investoinnit vievät vuosia, mutta toteutuessaan ne muuttaisivat dramaattisesti Hormuzinsalmen tärkeyttä.
Tilanne muistuttaa 1970-luvun arabimaiden öljysaartoja, joiden seurauksena länsimaat vähensivät öljynkäyttöä ja kehittivät vaihtoehtoisia energianlähteitä. Tämän seurauksena OPECin osuus maailman raakaöljytuotannosta laski noin 50 prosentista vuonna 1973 noin 37 prosenttiin vuoteen 2023 mennessä. Maailmantalouden öljyintensiteetti, eli kuinka monta tynnyriä öljyä käytetään suhteutettuna bruttokansantuotteeseen, on samalla ajanjaksolla noin puolittunut.
Sulkemalla Hormuzinsalmen Teheran on palauttanut uskottavuutensa ja pelotteensa. Salmen sulku voi kuitenkin johtaa siihen, että Persianlahden valtiot investoivat infrastruktuuriin, jonka avulla he kykenevät kiertämään salmen. Salmen merkityksen vähentyminen taas johtaa tilanteeseen, jossa Iran on ilman pelotetta. Pelotteen palauttamiseksi Iranilla ei tämän myötä ole muuta vaihtoehtoa kuin kehittää ydinaseita, mikä on ironisesti juuri se, mitä Israel ja Yhdysvallat ovat neuvottelemalla ja pommittamalla pyrkineet estämään.
Tilaa uutiskirje Evli Visio
Haluatko pysyä ajan tasalla markkinoiden liikkeistä, vastuullisen sijoittamisen trendeistä ja syventyä ajankohtaisiin teemoihin?
