Israelin hävittäjät lentävät Teheranin yllä. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu pyrkii lopullisesti kukistamaan arkkivihollisensa Iranin. Talouden ja markkinoiden kannalta Lähi-idän merkitys on yhtä kuin öljy ja Hormuzinsalmen kohtalo. Öljyn taloudellinen painoarvo on myös muuttunut ajan myötä.
Lähi-idän ulkopolitiikka merkitsee maailmanpolitiikalle samaa kuin Bolšoi-teatteri baletille. Israel ja Iran ovat olleet vihollisia siitä hetkestä lähtien, kun Persiasta tuli Iranin islamistinen tasavalta. Iranin strategiana on ollut rakentaa liittolaisista seitti Israelin ympärille. Iran ei halunnut toistaa 1980-luvun kokemusta, jolloin Iran ja Irak sotivat noin kahdeksan vuotta Iranin maaperällä.
Iran on avustanut Israelin eteläpuolella Gazan kaistalla toimivaa Hamasia ja Israelin pohjoispuolella Etelä-Libanonissa toimivaa Hizbollahia. Bashar al-Assadin johtama Syyria salli asetoimitukset maaperänsä läpi. Viimeisen kahden vuoden aikana Israel on tuhonnut sekä Hamasin että Hizbollahin. Syyrian Bashar al-Assad on maanpaossa Venäjällä, mikä mahdollistaa Israelin hävittäjien lentämisen Syyrian ilmatilan läpi Iraniin. Strategiansa takia Iran ei ole panostanut ilmapuolustukseen, mikä nyt mahdollistaa sen, että Israelin ilmavoimat voivat toimia lähes vapaasti Iranin ilmatilassa. Israel teki sen, mitä Venäjä ei kyennyt tekemään Ukrainassa kolmessa vuodessa. Ilmaherruuden ansiosta Israel voi kustannustehokkaasti pudottaa pommeja, kun taas Iran on riippuvainen kalliista ballistisista ohjuksista, joita sillä on arvioiden mukaan vain noin 2 000 kappaletta.
Pommitusten koreografiaa sanelee pelko Yhdysvaltojen suututtamisesta
Israel väittää, että Iran oli lähellä ydinaseiden valmistamista. Israel myös uskoo, että Iranin epäsuosittu hallinto on kypsä kaadettavaksi. Benjamin Netanjahu on lobannut Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia tarttumaan tilaisuuteen hyökkäämällä Irania vastaan. Tähän asti Trump on uskonut neuvotteluratkaisuun.
Israel jatkaa hyökkäyksiä Irania vastaan niin kauan kuin se vain on mahdollista. Israelin kohteina on laaja kirjo sotilaallisia ja taloudellisia kohteita. Iranin vientiin tarkoitettu energiainfrastruktuuri on kuitenkin rajattu pois hyökkäyslistalta, koska öljyn hinnan nousu hermostuttaisi Yhdysvaltoja. Iran yrittää aiheuttaa vastavuoroisesti Israelille mahdollisimman paljon vahinkoa varoen kuitenkin hyökkäämästä Yhdysvaltojen omaisuutta tai energiaomaisuutta vastaan, koska se ei halua Yhdysvaltojen liittymistä Israelin sotaan. Pommitusten koreografiaa sanelee pelko Yhdysvaltojen suututtamisesta.
Kuvio 1: Öljyn hinta on reagoinut Israelin hyökkäykseen, mutta ei vielä merkittävästi
Lähi-idän taloudellinen merkitys on yhtä kuin öljy
Taloudellisesta ja markkinanäkökulmasta Lähi-idän merkitys on pitkälti yhtä kuin öljy ja maakaasu, joiden globaalista kulutuksesta viidennes kulkee Hormuzinsalmen kautta. Vuoden 1980–1988 Irakin ja Iranin sodan ja sen jälkeisten useiden kriisien aikana Iran on toistuvasti uhannut sulkea Hormuzinsalmen. Iran ei ole tehnyt niin eikä todennäköisesti tee tälläkään kertaa. Ensimmäinen syy on se, että Iran on kärsinyt pakotteista ja huonosta talouspolitiikasta, mikä tarkoittaa, että maa on riippuvainen öljynviennistään. Iran vie päivittäin 1,5–2 miljoonaa barrelia öljyä, pääasiassa Kiinaan. Noin 80–90 prosenttia Iranin öljystä kulkee Hormuzinsalmen kautta. Salmen sulkeminen vahingoittasi siis mahdollisesti kaikkein eniten juuri Irania.
Toinen syy on pelko Yhdysvaltojen vastaiskusta. Iran leikitteli salmen sulkemisella 1980-luvulla Irakin ja Iranin sodan aikana, ja amerikkalainen sota-alus ajoi iranilaiseen merimiinaan. Yhdysvallat vastasi upottamalla merkittävän osan Iranin laivastosta ja pommittamalla Iranin infrastruktuuria. Viesti Iranille oli selvä: kalliiksi tulee. Iranin ylin johtaja Ali Khamenei on syntynyt vuonna 1939 ja muistaa varmasti tuon kokemuksen. Pelote on erityisen voimakas, koska Iran on taloudellisesti heikko ja Yhdysvaltoja johtaa presidentti, jota on korostetun vaikea ennakoida.
Mustan kullan hiipuva loisto
Toisen maailmansodan jälkeen maailmantalous oli hyvin öljyvetoinen, kuten voi todeta katsomalla 1970-luvun jenkkirautoja. Majesteettinen rautakausi päättyi tylysti vuosien 1973 ja 1979 öljyshokkeihin, jotka olivat keskeisessä asemassa aikakauden taantumissa ja hinnannousuissa. Kriisin myötä yhteiskunta panosti energiatehokkuuteen ja muihin energialähteisiin. OPEC teki siis itselleen tempauksillaan vahinkoa pitkän aikavälin näkökulmasta.
Myös liuskeöljyn vallankumous 2010-luvulla muutti öljymarkkinoita ja karisti entisestään OPEC-kartellin valtaa öljymarkkinoilla. Yhdysvalloista tuli liuskeöljyn myötä maailman suurin öljyntuottaja. Liuskeöljy on myös muuttanut öljymarkkinoiden dynamiikkaa perustavanlaatuisella tavalla. Perinteisten öljykenttien osalta kustannus ja siten kynnys sulkea tai käynnistää öljynporaus on korkea. Liuskeöljyn osalta vastaava kustannus on matala ja siten liuskeöljy reagoi huomattavasti nopeammin öljyn hinnan vaihteluihin, mikä saattaa tasapainottaa markkinoita. Kun öljyn hinta nousee, korkeampien rajakustannusten liuskeöljykentät käynnistävät tuotannon, kunnes markkina tasapainottuu.
Kuvio 2: Yhdysvaltojen öljyntuotanto ylitti Saudi-Arabian öljyntuotannon vuonna 2018
Lähi-idän politiikkaa on tärkeää seurata, koska öljy on edelleen merkittävä osa maailmantaloutta. Öljyn merkitys on kuitenkin pienempi kuin aiemmin, sillä yhteiskunta on reagoinut taantumiin johtaneisiin öljyshokkeihin ja liuskeöljy on muuttanut öljymarkkinoita.
