Evlille erinomaiset arvosanat PRI:n vastuullisen sijoittamisen arvioinnissa

Evli on saavuttanut jälleen erinomaiset tulokset PRI:n (YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet) vuosittaisessa vastuullisen sijoittamisen arvioinnissa. Evli sai parhaimman luokituksen eli täydet viisi tähteä sekä vastuullisen sijoittamisen toimintatavoistaan (Investment & Stewardship Policy) että ESG-integraatiosta suorien aktiivisten listattujen osakkeiden, yrityslainojen ja pääomasijoitusten (private equity) osalta.

Evli allekirjoitti PRI:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet jo vuonna 2010. PRI:n allekirjoittajajäsenet raportoivat laajasti ja kattavasti vastuullisen sijoittamisen toimintatavoistaan, minkä perusteella PRI arvioi yhtiön edistymistä vastuullisessa sijoittamisessa sekä sijoitustoiminnan eri osa-alueiden kehittämistarpeita.

”Vastuullisuus on jo pitkään integroitu osaksi koko sijoitustoimintaamme ja olemme Evlissä hyvin ilahtuneita nähdessämme, että systemaattisen työmme tulokset näkyvät myös saamassamme arviossa uudella, päivitetyllä PRI-raportilla. PRI on kehittänyt raportointia ja toivoo sen tukevan vielä aiempaa paremmin vastuullisen sijoittamisen kehitystyötä. Tulemme käymään tuloksia laajamittaisesti läpi, jotta voimme jatkossakin kehittää toimintatapojamme läpi omaisuusluokkien”, kommentoi Evlin vastuullisuusjohtaja Petra Hakamo.

Vuonna 2021 PRI-raportointi toteutettiin uudistetulla Pilot-raportointipohjalla, joka poikkesi merkittävästi aiemmasta raportoinnista. Vuoden 2021 pisteytysmenetelmä on muuttunut kirjainarvosanoista tähtiluokitukseen, joten aiempien vuosien arvosanat eivät myöskään ole keskenään vertailukelpoisia. Lisäksi uudistunut ja laajentunut raportointipohja tuo esille uusia painopistealueita vastuullisen sijoittamisen osalta ja kokonaan uusia osuuksia.

”Uudessa raportointipohjassa näemme tärkeänä kehityssuuntana raportille liitetyn osa-alueen kestävän kehityksen edistämisestä. Vaikka tämä osuus ei vielä ole PRI:n arvioinnin alla, tukee se PRI:n allekirjoittajia omien tavoitteiden asettamisessa ja luo samalla parhaita käytäntöjä markkinoille”, kertoo Hakamo.

Evlin koko arviointiraportti: 2021 PRI Assessment Report for Evli Plc
Julkinen PRI-raportti: Public Transparency Report Evli Plc 2021

Lisätietoja:
Petra Hakamo, vastuullisuusjohtaja, Evli Oyj, petra.hakamo@evli.com

Evlin jäsenyydet ja sitoumukset:

Evli on ollut PRI:n allekirjoittajajäsen vuodesta 2010, CDP:n (entinen Carbon Disclosure Project) sijoittajajäsen vuodesta 2007 ja Finsif – Finland’s Sustainable Investment Forum ry:n jäsen vuodesta 2010 lähtien. Kesällä 2022 Evli vahvisti ilmastositoumustaan allekirjoittamalla Net Zero Asset Managers -aloitteen (NZAM) ja liittyi ensimmäisenä suomalaisena varainhoitajana Taskforce on Nature-related Financial Disclosures -foorumiin.

Evli on mukana useissa yhteisvaikuttamisprojekteissa, esimerkiksi CDP:n sijoittajakirjeissä, Climate Action 100+ -projektissa ja CDP:n koordinoimassa yhteisvaikuttamisaloitteessa Science-Based Targets (SBTs) sekä sijoittajakirjeessä hallituksille, Global Investor Statement to Governments on the Climate Crisis.

Lue lisää Evlin kattavasta ESG-lähestymistavasta sivulta Vastuullinen sijoittaminen.