Skenaarioita vuodelle 2021

Koronapandemian kehitys on väistämättä keskeisin ensi vuoden näkymiin vaikuttava tekijä.

Optimistisessa skenaariossa:

  • Virus heikkenee ja katoaa
  • Tehokkaita rokotteita ja lääkitystä saadaan nopeasti tuotettua ja käytettyä

Pessimistisessä skenaariossa:

  • Virus muuntautuu entistä tarttuvammaksi ja/tai kuolettavammaksi
  • Uudet tartunta-aallot pakottavat koviin rajoitustoimenpiteisiin ja/tai pelottavat kuluttajia ja yrityksiä rajoittaen aktiviteettia

Viruksen ominaisuuksien muuttumista ja sen leviämistä voi mallintaa, muttei ennustaa. Varovaisuustoimenpiteet ja rokote ovat ainoat varteenotettavat keinot pandemian hillitsemiseksi. Rokotteen tuotantoon saamiseen on suuria paineita, mikä voi kuitenkin kostautua rokotevastaisuutena. Vaikka rokotteen käyttöönotto olisi hidasta ja sen teho osittainen, on sillä hidastava vaikutus viruksen leviämiseen. Realistisessa skenaariossa pandemia taittuu länsimaissa vuoden 2021 aikana rokotteen ansiosta. Rokotteen käyttöön ottamisella voi lisäksi olla merkittävä psykologinen vaikutus kuluttajiin ja yrityksiin vahvistaen luottamusta tulevaan. Pidemmässä juoksussa on syytä uskoa pandemian taittumiseen.

Vahvistuuko lokalisaatio vai globalisaatio?

Toinen maailmantalouden kehitykseen merkittävästi vaikuttava tekijä on lokalisaation jatkuminen globalisaation kustannuksella.

Yhdysvaltojen ja Kiinan välisten kauppasuhteiden kehityksellä, teknologiayhtiöiden toimintaan asetettavilla rajoituksilla, alihankintaketjujen katkeamisilla, kansallisesti merkittävien toimialojen ja yritysten tuilla ja niitä suojaavilla toimenpiteillä sekä Brexitillä on merkittävä lokalisaatiota vahvistava vaikutus. Myös nationalistiset poliittiset suuntaukset vahvistavat tätä trendiä.

Presidentti Trumpin aloittaman ”America First”- ja laissez-faire -politiikan jatko tarkoittaisi edelleen ulkosuhteissa poukkoilua, yllättäviä käänteitä, uhkailuja ja pakotteita. Uuden presidentin johdolla saatetaan nähdä yritystä kauppa- ja muiden suhteiden liennytykselle ja sääntöpohjaisen toiminnan elvyttämiselle. Joe Bidenin taakkana on kuitenkin amerikkalaisten kasvanut Kiinan vastaisuus.

Yritysten alihankinta-, jakelu- ja logistiikkaketjujen toimivuus voi edelleen olla koetuksella, mikä voi johtaa lokalisaation lisääntymiseen. Myös yksityinen kulutus voi suosia enenevässä määrin kotimarkkinatuotteita.

Globalisaation uusi tuleminen ei kuitenkaan ole vain USA:n käsissä. Kiinan toiminnalla on myös merkitystä. Teknologiayhtiöiden toimintaedellytykset puolin ja toisin ovat kiistoja aiheuttava tekijä. Painostustoimet ulkoimaisten yritysten toimintaedellytysten ja -ehtojen tasapuolistamiselle Kiinan markkinoilla jatkunevat.

Tähän mennessä uudistuksia Kiinassa on toteutettu verkkaisesti. Kaupallisten suhteiden kehitykseen nivoutuvat kysymykset ihmisoikeuksista ja epäluulot Belt and Road -hankkeen (Kiinan massiivinen infrahanke Itä-Aasiasta Eurooppaan, ns. Uusi Silkkitie) tarkoitusperistä. Kiinan globaalin toiminnan tavoitteena pidetään raaka-aineiden saannin varmistaminen.

Kiinalla lienee aito intressi markkinoidensa avaamiseksi ja vapauttamiseksi, mutta samalla se pyrkii suojaamaan omia yrityksiään. Edistysaskelia lienee luvassa, mikä tarkoittaa kiinalaisten osake- ja korkosijoitusten painoarvon nousua globaaleissa indekseissä.

Vahva lokalisaatio -skenaariossa:

  • Kauppakiistat jatkuvat (USA-Kiina; Britannia-EU), epävarmuus suhteiden kehittymisestä ja poliittiset riskit avittavat lokalisaatiota
  • Hallitukset eri maissa lisäävät kotimaisia yrityksiä ja toimialoja suojaavia toimenpiteitä sekä tukevat kotimaista tuotantoa ja teollisuutta
  • ”America First”- ja ”laissez-faire” -politiikka jatkuu Yhdysvalloissa

Globalisaation paluu -skenaariossa:

  • Uusia pyrkimyksiä eri maiden välisten suhteiden lämmittämiseksi ja sääntöpohjaisen toiminnan vahvistamiseksi
  • Kauppasuhteita pyritään normalisoimaan ja tariffeja puretaan
  • Edellytyksiä kansainväliselle kilpailulle vahvistetaan
  • Maailmankauppa elpyy
  • Geopoliittiset kiistat pysyvät syrjässä

Maailmantalouden elpyminen voi olla kivikkoista

Maailmantalouden massiivinen notkahdus aikaansai merkittävän epätasapainotilanteen globaalissa kysynnässä ja tarjonnassa. Maailmantalouden kasvu notkahti pitkän aikavälin potentiaalisesta trendistään ja ylikapasiteettiin monien alojen tuotannossa. Pudotuksen umpeen kurominen tulee kestämään vuosia. Keskuspankit tukevat vahvasti finanssipolitiikkaa.

Talouspoliittiset tukitoimenpiteet eri maissa ovat olleet ennenäkemättömiä. Yhdysvalloissa ne ovat jopa ylittäneet rahamääräisesti talouden notkahduksen suuruuden. Yhdysvalloissa tuki on myös ollut kotitalouksille ja yrityksille nopeasti käytettävissä suoran rahoituksen muodossa. Tukishekit jopa kasvattivat kotitalouksien käytettävissä olevia varoja ja säästämisastetta. Työllisyys on myös toipunut ja sen vahvistuminen jatkossa on yksi Yhdysvaltojen kasvun kulmakivistä.

Euroopassa tuet kanavoituvat talouksiin hitaammin ja viiveellä. EU:n kesäkuussa sopima vakausväline aloittaa toimintansa vuoden vaihteen jälkeen ja vasta rahoituskierrosten jälkeen jakautuvat rahat eri maihin ja eri hankkeisiin. Suorat tuet kotitalouksille ja kulutukselle ovat olleet Euroopassa pienemmässä osassa, vaikka merkittävä osa palvelutoimialoista on yksityistä ja kärsii koronarajoitus- ja sulkutoimenpiteistä. Työllisyystilanteen kehitys on myös Euroopassa keskeinen.

Optimistisessa maailmantalouden skenaariossa:

  • Työpaikkoja luodaan uudelleen ja työllisyys elpyy. Kuluttajien luottamus vahvistuu ja ylläpitää yksityistä kulutusta.
  • Yritysten aktiivisuus kasvaa ja uudet investoinnit kääntyvät nousuun
  • Raha- ja finanssipolitiikka jatkuvat taloutta elvyttävinä

Pessimistisessä maailmantalouden skenaariossa:

  • Raha- ja finanssipolitiikka eivät onnistu kuluttajien ja yritysten tukemisessa
  • Korkeana pysyttelevä työttömyys nakertaa yksityistä kulutusta ja johtaa valtioiden verotulojen laskuun
  • Vaikea toimintaympäristö johtaa yritysten kaatumisiin

Näkemyksemme 2021 kehityksestä perustuu siihen, että pandemia saadaan ennemmin tai myöhemmin taltutettua, globaali toimintaympäristö paranee ja talouden aktiviteetti elpyy.

Tomas Hildebrandt, varainhoidon markkinastrategi