Evli nostaa vastuullisuuden strategiseksi fokusalueeksi

Evli haluaa entistä enemmän panostaa vastuullisuuteen ja sen aktiiviseen kehittämiseen, minkä johdosta Evli on päättänyt nostaa vastuullisuuden yhdeksi strategiseksi fokusalueeksi tuleville vuosille. Vaikka Evlissä vastuullisuus on jo vuosien ajan ollut olennainen osa salkunhoitoa, halutaan tällä päätöksellä korostaa vastuullisuuden merkitystä entisestään.

Tulevien vuosien tavoitteina on muun muassa uudistaa ESG-raportointia, syventää ESG-integraatiota salkunhoidossa, julkistaa uusia vastuullisuusrahastoja ja asettaa ilmastotavoitteet. Tavoitteita ja kehitystä tullaan aktiivisesti seuraamaan vasta perustetussa vastuullisen sijoittamisen johtoryhmässä. Toimitusjohtajan lisäksi vastuullisen sijoittamisen johtoryhmään kuuluu johtajia laki- ja riskienhallintaosastolta, yksityis- ja instituutioasiakkaiden liiketoiminnoista, salkunhoidosta sekä vastuullisen sijoittamisen tiimistä.

”Vastuullisuudesta on muodostunut yhä tärkeämpi tekijä asiakkaillemme, ja haluamme nostaa sen kehittämisen entistä merkittävämpään asemaan strategisena fokusalueena. Lisäksi ilmastonmuutoksen hillintä on aina ollut meille tärkeä asia. Haluamme omalta osaltamme luoda tuotteita, jotka vastaavat ilmastonmuutoksen haasteisiin ja asettavat toiminnallemme konkreettiset tavoitteet”, kertoo Evli Pankin toimitusjohtaja Maunu Lehtimäki.

Osana vastuullisuuden kehittämistä Evli poissulkee kaikista rahastoistaan tupakan valmistajat viiden prosentin liikevaihtorajoitteella. Jo aiemmin rahastojen sijoituksista on poissuljettu kiistanalaisten aseiden valmistajat. Myös Evlin ilmastoperiaatteita tiukennetaan ja öljyhiekan kaivaminen lisätään poissuljettujen toimialojen joukkoon 30 prosentin liikevaihtorajoitteella. Ilmastoperiaatteiden mukaisesti Evlin rahastoista on jo aiemmin poissuljettu kivihiiliyhtiöt 30 prosentin liikevaihtorajoitteella sekä turvetta energiantuotantoon valmistavat yhtiöt.

Lisäksi Evliin on luotu oma rahastoryhmä, johon sovelletaan laajamittaisempaa poissulkemista. Näistä rahastoista poissuljetaan yleisten linjauksien lisäksi alkoholin, aseiden sekä fossiilisten polttoaineiden tai kivihiilen valmistajat sekä aikuisviihdettä ja uhkapelejä tuottavat yhtiöt.

Lisätietoa Evlin vastuullisesta sijoittamisesta >

Lisätietoja:
Outi Helenius, vastuullisuusjohtaja, Evli Pankki Oyj, p. +358 40 720 6859, outi.helenius@evli.com