Kolme asiaa, jotka uusiutuvasta energiasta kannattaa selvittää ennen sijoituspäätöstä

Energiakriisin myötä uusiutuva energia on noussut viime aikojen kiinnostavimpien sijoituskohteiden joukkoon. Moni voi silti pohtia, kannattaako tähän sijoituskelkkaan enää hypätä mukaan vai onko paras hetki jo mennyt.

Energiakriisin seurauksena kiinnostus uusiutuvia energialähteitä kohtaan on suorastaan räjähtänyt. Myös sijoittajien mielenkiinnossa uusiutuvia kohtaan on tapahtunut iso hyppäys, vaikka suursijoittajat ovat jo pidempään ohjanneet varojaan tuuli- ja aurinkoenergian rakentamiseen, kehittämiseen ja tuotantoon. 

Epätasapaino energian tarpeen ja tarjonnan välillä on suurempi kuin mitä se on koskaan ollut. Vaikka sijoittamalla nyt ei ehdi ratkaista tämän hetken energiavajausta, vielä ei ole liian myöhäistä hypätä mukaan uusiutuvien kelkkaan. Tämän hetken energiakriisi on nopeuttanut sitä, mikä on väistämätöntä jollain aikavälillä. Meidän on korvattava fossiilinen energiantuotanto, ja se korvaustapa on uusiutuva energia. Energiamurros tulee vaatimaan valtavasti investointeja, ja sijoittajia houkuttelee se, että kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. 

Uusiutuvien energiamuotojen tarve kasvaa koko ajan. Liikenteen ja teollisuuden sähköistyessä sähköä ja energiaa tarvitaan tulevaisuudessa vielä enemmän kuin nyt. Sähkön kysyntä on kasvamassa alueesta tai maasta riippuen 50–100 prosentilla, mikä tarkoittaa, että tuotantoa on oltava jatkossa huomattavasti enemmän kuin nyt. 

Niin kauan, kun kysyntä kasvaa ja tuotanto laahaa vähän perässä, pysyy sähkönhinta korkealla. Tämä tekee uusiutuviin energiamuotoihin sijoittamisesta houkuttelevaa. Erityisesti isoilla sijoittajilla on ollut uusiutuvaan energiaan kohdistuvaa mielenkiintoa jo useita vuosia ennen energiakriisiä. Uskon, että kiinnostus myös jää korkealle tasolle, vaikka asiat normalisoituvat. Kiinnostusta riittää muutamiksi kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. 

Mitä pitää ottaa huomioon, kun sijoittaa uusiutuvaan?

Uusiutuviin energiamuotoihin sijoittaminen on monitahoinen asia. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä kannattaa selvittää kolme asiaa: luonnonolosuhteet, paikalliset sähkömarkkinat ja paikalliset rahoitusmarkkinat.

Esimerkiksi aurinkovoimalan sijaintipaikan luonnonolosuhteet määrittävät, millaista tuottoa sijoitukselle on odotettavissa. Voimalan rakentaminen Suomeen tai Espanjaan on samanhintaista, mutta Espanjassa on tuplamäärä aurinkosäteilyä Etelä-Suomeen verrattuna. Silloin samalla investoinnilla saa tuplamäärän tuotantoa Etelä-Euroopassa ja sitä kautta sijoittaminen on siellä kannattavampaa.

Sijaintipaikan luonnonolosuhteiden lisäksi on hyvä ymmärtää, miten paikallinen sähkömarkkina toimii, miten se on kehittymässä ja miten se tulee heijastumaan myytävän sähkön hintaan. Esimerkiksi jos tekee sijoituksen alueelle, jossa on paljon aurinkosäteilyä tai tuulta yhdistettynä markkinaan, jossa on vähän energiatuotantokapasiteettia suhteessa kysyntään, pysyy sähkön hinta kalliina pidempään. 

On olemassa maiden välisiä sähkönsiirtoyhteyksiä ja ollaan muodostamassa eurooppalaista markkinaa, mutta todellisuudessa sähkömarkkinat ovat hyvin paikallisia. Esimerkiksi Iberian niemimaa muodostaa paikallisen sähkömarkkinan. Sieltä on vain vähän siirtoyhteyttä Ranskaan ja Afrikkaan, joten sähkönhinta muodostuu paikallisella markkinalla. 

Voimalaitokset ovat isoja pääomia vaativaa toimintaa, ja niihin kohdistuvat investoinnit voivat olla kymmeniä miljoonia, jopa satojen miljoonia euroja. Sijoittajan kannattaa ottaa huomioon myös paikalliset rahoitusmarkkinat, sillä niiden toimivuus ja velkarahoituksen saatavuus vaikuttavat keskeisesti siihen, millaista tuottoa sijoituksille voi saada.

 

Lue myös:

Aika sijoittaa uusiutuvaan energiaan on nyt

 

Evlin vaihtoehtorahastojen valikoima on tarkoitettu ammattimaisille ja rajatulle joukolle ei-ammattimaisia asiakkaita, jotka tekevät vähintään 100.000 euron sijoituksen ja joilla katsotaan olevan riittävä ymmärrys rahastosta ja sen harjoittamasta sijoitustoiminnasta.