Evlin strategia pysyy koronaviruksesta huolimatta

Koko maailma on keskellä ennennäkemätöntä tilannetta. Globaalisti levinneen koronapandemian vaikutukset näkyvät vielä pitkään. Evli Pankissa tämä on tarkoittanut muun muassa jatkuvuussuunnitelman käyttöönottoa, henkilökunnan etätyöskentelyä ja uusia tapoja hoitaa asiakasyhteydenpitoa.

”Tiistaina 25. helmikuuta käynnistimme niin sanotun business continuity planin. Se on lakisääteinen jatkuvuussuunnitelma, jonka jokainen rahoituslaitos joutuu laatimaan liiketoimintaa uhkaavien häiriötilanteiden varalta. Tuosta päivästä aloitimme ennennäkemättömän urakan. Perustimme koronaprosessia koordinoivan johtokeskuksen, laadimme toimintaohjeet talon sisäisen virustartunnan varalta, opastimme työntekijät etätyöskentelyyn ja kokosimme asiakkaille tietopaketin jatkuvuustilaan siirtyneestä Evlistä. Pari viikkoa tämän jälkeen koko henkilökuntamme oli siirtynyt etätyöskentelyyn”, kertoo toimitusjohtaja Maunu Lehtimäki.

Kaikki rahastot pysyivät auki markkinamyllerryksestä huolimatta

Evlin kyky muuntua puhtaasti virtuaalisesti toimivaksi pankki- ja rahastoyhtiökonserniksi osoittaa, että aiempien vuosien investoinnit tietojärjestelmien kehittämiseksi ovat onnistuneet. Keskeisintä on kuitenkin ollut alusta pitäen se, että pankin päivittäiset toiminnot ovat pysyneet käynnissä.

Toimitusjohtaja Lehtimäki sanoo olevansa tyytyväinen tapaan, jolla pankki on navigoinut tähänastisen koronamyrskyn läpi.

”Markkinamyllerryksestä huolimatta olemme pystyneet pitämään kaikki Evlin rahastot auki ja toimintomme muutenkin käynnissä. Henkilökunta on vaikeassa tilanteessa suoriutunut erinomaisesti keskittyen markkinoilla toimimiseen, aktiiviseen asiakasyhteydenpitoon ja hallinnon tehtävien hoitamiseen.”

Kaikki toimenpiteet ovat perustuneet tarkasti mietittyyn suunnitelmaan, ja tavoitteena on koko ajan ollut pankin kannattavuuden varmistaminen haastavaksi muuttuneessa ympäristössä.

”Evlin toiminta perustuu luottamukseen, ja sen kannalta keskeinen signaali on yrityksen tulos. Vaikka voimme sietää tappiollisiakin kvartaaleja, luottamuksen kannalta ne eivät ole toivottavia. Teimme jo maaliskuun aikana joukon sopeuttamistoimenpiteitä kustannusrakenteemme keventämiseksi. Osana toimenpiteitä hallitus ja johtoryhmä sekä osa henkilökunnasta muun muassa alensivat vapaaehtoisesti palkkoja ja palkkioita määräaikaisesti. Samalla iso osa henkilökunnasta suostui käyttämään pitämättömät lomapäivänsä pois ja vaihtamaan tulevat lomarahansa vapaapäiviin”, Lehtimäki sanoo.

Toinen koronasta johtuva varmistustoimi kohdistui pankin vakavaraisuuteen ja likviditeettiin.

”Muokkasimme oman sijoitussalkkumme rakenteen niin, että se kestää kriisin ja laman. Samalla kävimme kaikki luottoasiakkaidemme laina- ja vakuustilanteet tarkasti läpi”, Lehtimäki jatkaa.

Maunu-Lehtimäki-Keskuskadulla

Tuleva toimintamalli on hybridi

Evlin uudet, koronakriisistä johtuvat toimintamallit poikkeavat selkeästi pankin perinteisistä työtavoista. Normaalioloissa niitä ei olisi osattu Lehtimäen mukaan edes ajatella.

”Koska Evli on pankki, rahastoyhtiö ja omaisuudenhoitaja, laki velvoittaa sitä pitämään toimintonsa koko ajan pyörimässä. Siksi näitä koronan aiheuttamia muutoksia ei olisi pystytty aikaisemmin edes kokeilemaan. Kaikki on kuitenkin sujunut paremmin kuin olimme kuvitelleet. Ei ole tullut tuotantokatkoksia ja työntekijät ovat olleet tyytyväisiä. Myös tiimityöskentely on sujunut hyvin.”

Kannattaako Evlin enää entiseen toimintamalliin palatakaan?

”Emme me kokonaan entiseen palaakaan. Olemme jo kuukauden päivät suunnitelleet, miten voimme soveltaa nykyistä toimintamallia tulevaisuudessa. Emme silti hylkää toimistoakaan, sillä se on keskeinen paikka tavata asiakkaita ja vaihtaa tietoja kollegoiden kanssa. Näen, että Evlin tuleva toimintamalli on hybridi, jossa etä- ja toimistotyöskentely yhdistyvät.”

Keskuspankkituki paisuttaa osakekuplaa

Evli arvioi pankin tämän vuoden liikevoiton olevan selvästi positiivinen sillä edellytyksellä, että markkinat säilyvät samalla tasolla kuin ensimmäisen kvartaalin jälkeen maaliskuun lopussa. Jos taas markkinat heikkenevät rajusti, Evlin arvio liikevoitosta on positiivinen.

Markkinat ovat elpyneet maalis-huhtikuun vaihteesta selvästi – varsinkin USA:ssa, jossa monien teknologiaosakkeiden arvot ovat jo korkeammalla tasolla kuin ennen kriisiä.

”Pahoin kuitenkin pelkään, että se johtuu keskuspankkien ennennäkemättömistä tukitoimista. Reaalimaailma on yhteydessä yritysten tuloksiin, ja en usko näiden olevan häävejä. Sijoittajan kannattaa varautua siihen, että parhaassakin tapauksessa kurssit liikkuvat kvartaalista toiseen sivusuunnassa, ja että ne todennäköisesti lähtevät liukumaan alaspäin”, Lehtimäki kommentoi.

Pohjoismaissa tilanne on suhteellisen hyvä. Se johtuu Lehtimäen mukaan siitä, että pohjoismaiset yritykset ovat paremmassa kunnossa kuin eurooppalaiset yritykset keskimäärin.

”Pohjoismaissa on myös noudatettu hyvin järkevää politiikkaa virustaudin rajoittamistoimien suhteen. Ruotsissa linja on erilainen kuin naapurimaissa, mutta sielläkin se nauttii kansan suurta suosiota. Nyt on liian aikaista arvioida, onko jokin maa menetellyt paremmin kuin muut. Se tiedetään vasta sitten, kun on saavutettu riittävä laumaimmuniteetti rokotteen tai sairastumisten kautta.”

Evlin tulevaisuuteen Lehtimäki katsoo luottavin mielin. Vaikka alkuvuoden maailmantilanteeseen ei ole paluuta, eivätkä Evlin työntekijät voi tavata asiakkaitaan henkilökohtaisesti yhtä usein kuin ennen, pankin strategiset painopistealueet eivät ole muuttuneet. Edelleen ne koostuvat kansainvälisen rahastomyynnin kasvattamisesta Pohjoismaissa ja muissa Euroopan maissa sekä vaihtoehtoisten sijoitustuotteiden myynnin kasvattamisesta ja uusien tuotteiden kehittämisestä – sekä ennen kaikkea yksinkertaisesti ainutlaatuisen asiakaskokemuksen luomisesta.