Evli on käynnistänyt toimitiloihin keskittyvän kiinteistökehitysrahaston Evli Value Add Fund IV Ky:n. Rahaston ensimmäinen sulkeutuminen oli 18. joulukuuta 2025.
Evli Value Add Fund IV on määräaikainen suljettu rahasto, joka pyrkii markkinoita keskimääräistä parempaan tuottoon hyödyntämällä erityyppisiä kiinteistökehitysstrategioita. Rahaston salkunhoitotiimi on koonnut hankekantaa pitkin vuotta, joten rahasto pääseekin heti toteuttamaan ensimmäisiä hankkeitaan. Rahaston tavoitteena on kehittää kansainvälistä kiinnostusta herättäviä kohteita, joista irtaannutaan myöhemmin.
Rahasto on Evlin kiinteistökehitystiimin neljäs rahasto. Ensimmäinen vuonna 2014 perustettu rahasto on jo purettu, toinen 2018 perustettu rahasto on palauttanut jo lähes puolet pääomista ja kolmas 2021 perustettu rahasto on aloittamassa irtaantumisia ensi vuonna.
“Pitkän kokemuksen perusteella olemme terävöittäneet kehitysstrategiaamme vieläkin paremmaksi ja markkinatilanteeseen sopivaksi. Tulemme tekemään aiempaa enemmän omaperusteisia hankkeita, aloittaen päivittäistavara- ja halpatavarakaupasta, ja tiimiämme onkin vahvistettu tästä näkökulmasta. Odotan innolla, että saamme hankkeet käyntiin ja aloitettua sijoitustoiminnan tosissaan”, kommentoi Evlin kiinteistökehitysrahastoista vastaava johtaja Harri Palosaari.
”Olen erittäin tyytyväinen, että pääsemme käynnistämään rahaston hetkeen, jolloin markkinassa on parhaimmat mahdollisuudet mitä olemme koko kiinteistökehitystekemisemme aikana nähneet. Markkinakäänne on edessä, josta viimeisimpänä todisteena vuoden loppua kohden merkittävästi parantunut kiinteistökaupan volyymi”, kommentoi Evlin kiinteistöliiketoiminnasta vastaava johtaja Tero Tuominen.
Lisätietoja:
Harri Palosaari, johtaja, salkunhoitaja, Evli-Rahastoyhtiö Oy
p. +358 94 766 9292, harri.palosaari@evli.com
Tero Tuominen, johtaja, kiinteistösijoitukset, Evli-Rahastoyhtiö Oy
p. +358 50 439 2867, tero.tuominen@evli.com
Huom! Tämä tuote on tarkoitettu ammattimaisille ja rajatulle joukolle ei-ammattimaisia asiakkaita, jotka tekevät vähintään 100.000 € sijoituksen ja joilla katsotaan olevan riittävä ymmärrys rahastosta ja sen harjoittamasta sijoitustoiminnasta.
Tämä artikkeli antaa yleistä tuotetietoa ja se on markkinointiviestintää. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoituksen arvo voi nousta ja laskea ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Artikkelin sisältöä ei tule pitää sijoitusneuvontana eikä sen perusteella tule tehdä sijoituspäätöstä. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä tulee tutustua rahaston lakisääteisiin dokumentteihin, kuten avaintietoasiakirjaan. Tiedot ovat saatavilla sijoitusta harkitseville Evlistä.
Tilaa uutiskirje Evli Visio
Haluatko pysyä ajan tasalla markkinoiden liikkeistä, vastuullisen sijoittamisen trendeistä ja syventyä ajankohtaisiin teemoihin?