Siirry sisältöön
Valkoinen abstrakti aaltokuvio.

Privata Affärer valitsi Evli Hannibal -rahaston Vuoden haastajaksi (Årets uppstickare) Ruotsissa. Tunnustus myönnetään rahastoille, jotka ovat erottuneet vahvalla pitkän aikavälin menestyksellä. Tunnustus nostaa esiin Evli Hannibalin selkeän sijoitustyylin, keskittyneen salkun ja erinomaisen kehityksen aikana, jolloin Eurooppa on tehnyt paluun kasvu-uralle.

Palkintoraati korostaa rahaston kykyä tuottaa tuottoa omaleimaisella ja johdonmukaisella strategialla muuttuvassa markkinaympäristössä.

"Evli Hannibal erottuu edukseen selkeällä ja omalla sijoitusmallillaan sekä vahvoilla painotuksilla vuonna, jolloin Eurooppa on tehnyt paluun. Keskittyneessä salkussa on selkeitä näkemyksiä ja mielenkiintoisia, fundamentteihin pohjautuvia sijoituskohteita", raati toteaa perusteluissaan.

Vastavirranstrategiaan perustuva arvosijoittaminen eurooppalaisiin osakkeisiin

Evli Hannibal on osakerahasto, joka sijoittaa eurooppalaisiin yhtiöihin useilla eri toimialoilla. Rahastoa hoitavat Petter Langenskiöld ja Henrik Kyynäräinen, ja sen sijoitusstrategia perustuu selkeästi arvosijoittamiseen. Salkunhoitajat etsivät yhtiöitä, joihin kohdistuvat markkinoiden odotukset ovat matalia suhteessa yhtiöiden pitkän aikavälin potentiaaliin ja historialliseen kehitykseen sekä joiden arvostustaso poikkeaa selvästi historiallisista tasoista sijoitushetkellä.

Siinä missä markkinat näkevät ongelmia, Evli Hannibal pyrkii näkemään mahdollisuuksia. Petter Langenskiöld on lähes 20 vuoden ajan systemaattisesti etsinyt arvoa sieltä, minne muut eivät katso. Viime vuodet ovat olleet selkeä osoitus siitä, kurinalainen ja vastavirranstrategiaan perustuva sijoitusstrategia voi luoda sijoittajille pitkän aikavälin arvoa.

Hannibalin sijoitusfilosofia on yksinkertainen – mutta ei helppo:

  • Tunnista yhtiöitä, joilla on todellista arvoa markkinakriiseissä ja laskusuhdanteissa taseen, historian tai kassavirran perusteella.
  • Osta, kun markkinoiden huomio on muualla.
  • Pidä kiinni näkemyksestä myös silloin, kun markkinat ovat eri mieltä.

"Etsimme eurooppalaisia osakkeita, joiden arvostus on sijoitushetkellä matala absoluuttisesti ja samalla selvästi historiallisia tasoja alempi", sanoo Evli Hannibalin salkunhoitaja Petter Langenskiöld.



Martin Rahmqvist Evlistä vastaanotti palkinnon. Kuva: Pax Engström Nyström


Palkinnon voittajat. Kuva: Pax Engström Nyström


Lisätietoja:

Petter Langenskiöld, salkunhoitaja , Evli-Rahastoyhtiö Oy
p. +358 50 563 8933, petter.langenskiold@evli.com


Tämä artikkeli antaa yleistä tuotetietoa ja se on markkinointiviestintää. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoituksen arvo voi nousta ja laskea ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Artikkelin sisältöä ei tule pitää sijoitusneuvontana eikä sen perusteella tule tehdä sijoituspäätöstä. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä tulee tutustua rahaston lakisääteisiin dokumentteihin, kuten rahaston sääntöihin, avaintietoasiakirjaan ja rahastoesitteeseen. Rahastojen lakisääteiset dokumentit ja lisätiedot ovat saatavilla tuotekohtaisilta sivuilta sekä www.evli.com/rahastot.

Tilaa uutiskirje Evli Visio

Haluatko pysyä ajan tasalla markkinoiden liikkeistä, vastuullisen sijoittamisen trendeistä ja syventyä ajankohtaisiin teemoihin?

Tilaa Evli Visio
Mies seisoo kannettava tietokone kädessään.

Tämä saattaa myös kiinnostaa sinua