Yhteisösijoittajat arvioivat Evlin jälleen Suomen parhaaksi varainhoitajaksi Kantar Prosperan vuotuisessa asiakastutkimuksessa. Evli on sijoittunut tutkimuksessa kärkisijoille jo 13 vuotta peräkkäin kokonaislaatuarviolla mitattuna - ensimmäiselle sijalle yhdeksänä vuonna ja toiselle sijalle neljänä vuonna.
Evlissä instituutiomyynnistä vastaavan johtajan Mona von Weissenbergin mukaan tutkimus osoittaa, että evliläisillä on kyky tuottaa lisäarvoa vaativille instituutioasiakkaille laajasti eri omaisuusluokissa ja varainhoidon osa-alueilla.
"Kiitän asiakkaitamme lämpimästi arvokkaasta palautteesta ja luottamuksesta palveluitamme kohtaan. Tulosten taustalla ovat kokeneen ja sitoutuneen henkilöstömme vahva sijoitusosaaminen ja korkeatasoinen asiakaspalvelu", von Weissenberg kommentoi.
"Tämä vuosi on meille erityisen tärkeä, sillä vietämme Evlin 40-vuotisjuhlavuotta. Olemme asiakkaidemme arvostama pitkäjänteisesti toimiva varainhoitokumppani, joka on kasvanut vuosien saatossa johtavaksi pohjoismaiseksi varainhoito- ja rahastotaloksi", von Weissenberg lisää.
Kantar Prosperan "External Asset Management 2025 Finland" -tutkimuksessa suomalaiset yhteisösijoittajat arvioivat 10 varainhoitajaa 13:lla eri laatukriteerillä. Tämänvuotinen kokonaislaatuarvio Evlille oli 4,26 asteikolla 1–5. Evli sai erinomaiset arviot ja sijoittui ensimmäiselle sijalle muun muassa varainhoidon tuloksissa (4,20), salkunhoito-osaamisessa (4,36), asiakasvastuullisten osaamisessa (4,45) ja asiakastapaamisten laadussa (4,39). Myös Evlin brändi arvioitiin jälleen kerran vahvimmaksi varainhoitopalveluissa.
Suomen käytetyin yhteisövarainhoitaja
Evli on jo yhdeksättä vuotta peräkkäin käytetyin yhteisövarainhoitaja Suomessa ja vaativien institutionaalisten sijoittajien luotettu kumppani. Kantar Prosperan tutkimukseen osallistuneista yhteisöistä 77 prosenttia käyttää Evlin rahasto- tai varainhoitopalveluita. Tutkimuksen vastaajina oli muun muassa vakuutusyhtiöitä, eläkelaitoksia, yleishyödyllisiä säätiöitä, kaupunkeja, seurakuntayhtymiä, yliopistoja ja muita instituutiosijoittajia.
Ykkössija Kantar Prosperan 2025 tutkimuksessa on jatkoa muille Evlin saamille tunnustuksille. Evli sijoittui jaetulle ykkössijalle SFR Researchin yhteisövarainhoidon asiakastutkimuksessa 2024 suurten varainhoitajien kategoriassa kokonaislaatuarviolla mitattuna. Evli saavutti vuonna 2024 myös historiallisen kaksoisvoiton, kun rahastoihin keskittynyt analyysitalo Morningstar valitsi Evli-Rahastoyhtiön vuoden parhaaksi rahastotaloksi sekä Suomessa että Ruotsissa. Evli-Rahastoyhtiö palkittiin toisena peräkkäisenä vuonna parhaana pohjoismaisena rahastotalona Lipper Fund Awards -vertailussa vuonna 2024 kategoriassa pienet rahastoyhtiöt. Morningstar ja Lipper ovat maailman johtavia rahastoanalyysitaloja.
Lisätietoja:
Mona von Weissenberg, johtaja, instituutiomyynti ja -asiakkaat, Evli Oyj, p. +358 405 757 403, mona.weissenberg@evli.com
Timo Hovi, johtaja, Evli Oyj, p. +358 50 554 4814, timo.hovi@evli.com
