Siirry sisältöön
7771763 s

Sijoittajan, on kyse sitten itsenäisestä toimijasta tai private banking –asiakkaasta, kannattaa optimoida riski/tuotto-suhdettaan mahdollisimman tarkasti. Eräs osa-alue, jota harvemmin tulee ajatelleeksi, liittyy aikaan ja ajankuluun. Kyse ei ole sijoitusajasta (aloita mahdollisimman nuorena!) sinänsä, vaan ajalla on useita muita toiminnallisuuteen liittyviä ulottuvuuksia, jotka huomioimalla sijoittaja voi optimoida riskien ja tuottojen välistä suhdetta salkussa.

Huomioi rebalansointi

Rebalansoinnilla tarkoitetaan positioiden asettamista uudelleen kiinteisiin, ennalta sovittuihin ja mietittyihin painoihin. Usein vain hajautushyötynä miellettyyn toimenpiteeseen liittyy ajallinen ulottuvuus. Esimerkiksi varainhoitoasiakkaalle hyöty tulee valitun allokaation (esimerkiksi 70 % osakkeita/ 30 % korkoja) säännöllisestä palauttamisesta etukäteen mietittyihin raameihin, jotka vastaavat sovittua riskitasoa.

Kukaan ei etukäteen tiedä, miten hyvin hajautetun allokaation yksittäiset osaset tarkalleen tuottavat ajan saatossa suhteessa toisiinsa. Tiedämme toki akateemisista tutkimuksista, että kokonaisuuden yksittäiset osaset generoivat massana tuottoa niiden riskitasoja vastaavalla tavalla. Eli suomeksi: allokaatiolautasen riskipitoisempi puoli (osakkeet) tuottaa pitkässä juoksussa paremmin kuin vähäriskisempi puolisko eli korot.

Säännöllisen rebalansoinnin on todettu parantavan vuosituottoja 0,4-0,8 prosenttia. Kaupanpäälle tulee myös automaattinen paluu ennalta suunnitellun sijoitussuunnitelman riskitasoille.  Hyödyt vaihtelevat tutkimuksissa käytettyjen ajanjaksojen sekä menetelmien mukaan. Eräs suosituimpia rebalansointimenetelmiä on aikaansidottu, esim. kerran vuodessa tapahtuva rebalansointi.

Muista korrelaatio

Varainhoito-asiakkaan aikaan liittyvistä avaintekijöistä hallitsemattomin komponentti lienee omaisuusluokkien välinen korrelaatio. Korrelaatio ilmoitetaan lukuna +1 (täydellinen korrelaatio) ja -1 välillä. Kokeneet sijoittajat haluavat mahdollisimman matalia ja mielellään negatiivisia korrelaatioita omaisuusluokkien välille, mutta korrelaationturjake ei halua totella. Eräs syyllinen on…. aika.

Korrelaatiota leimaa epästaattisuus. Sen perusluonne on dynaaminen poukkoilevaisuus. Mitä tämä tarkoittaa? Otetaan esimerkki lähihistoriasta:

USA:n viiden vuoden Treasure note -lappujen korrelaatio suhteessa S&P 500 -indeksiin vuosina 1990–2009 paljastaa ilmiön.

Ohessa luvut viiden vuoden välein:

1990-1994: 0,49

1995-1999: 0,16

2000-2004: -0,42

2005-2009: -0,20

Mitä luvuista voi päätellä ?

Esimerkkien välinen korrelaatio 20 vuoden aikana oli nolla, eli keskimäärin ne eivät korreloineet keskenään kyseisellä ajanjaksolla. Ja yksittäisen vuoden, saati viisivuotiskauden korrelaatio voi olla lähes mitä tahansa.

Aiheesta kiinnostuneille löytyy mainio syventävä osuus Australian Keskuspankin tutkimusjulkaisusta ”A Century of Stock-Bond Correlations”.

Menneestä korrelaatiosta omaisuusluokkien välillä voi vetää harvinaisen vähän johtopäätöksiä suhteessa tulevaisuuteen. Korrelaation muuttuessa yli ajan on selvää, että hajauttamisesta saavutettavat hyödyt niin sijoitusportfolion riskien alentamisessa kuin tuottojen parantamisessa eivät ole luonteeltaan staattisia vaan muuttuvat yli ajan.

Kokenut sijoittaja ja varainhoitaja huomioi yllämainitut pohtiessaan salkkua sisältöä ja suhdetta aikaan jossa eletään. Ja puntarointiin vaadittava kokemus syntyy…. ajan kanssa.