Evli – Paras yhteisövarainhoitaja neljättä vuotta peräkkäin

Jälleen ykkönen salkunhoidon osaamisessa, varainhoitotuloksissa ja vastuullisen sijoittamisen osaamisessa.

KANTAR-SIFO-Prospera palkintoYhteisösijoittajat arvioivat Evli Pankin neljäntenä vuonna peräkkäin Suomen parhaaksi varainhoitajaksi KANTAR SIFO Prosperan ”External Asset Management 2018 Finland” -tutkimuksessa. Evlin saama kokonaislaatuarvio oli 4,26 asteikolla 1-5.  Kokonaislaatuarvio laskettiin yhteensä 12 eri laatukriteeriä käyttäen.  Verrattuna vuoteen 2017, asiakkaiden antamat laatuarviot parantuivat Evlin kohdalla varainhoitotaloista eniten.

Tutkimuksen TOP 3 – varainhoitajat olivat seuraavat (kokonaislaatuarviolla mitattuna, asteikolla 1-5);

  1. Evli 4,26
  2. eQ 4,04
  3. Aktia 3,89

Evli sijoittui ensimmäiselle sijalle kymmenessä eri laatukriteerissä; mm. salkunhoidon osaamisessa, varainhoitotuloksissa, tuotteiden laadussa, asiakasvastuullisten osaamisessa sekä vastuullisen sijoittamisen (ESG) osaamisessaan. Myös Evlin brändi arvioitiin vahvimmaksi varainhoitoalalla Suomessa.

"Olen erittäin tyytyväinen, että asiakkaat luottavat sijoitusosaamiseemme varainhoitajana ja ammattitaitoomme sijoitusrahastoissa”

Evli oli tutkimuksessa käytetyin yhteisövarainhoitaja Suomessa. Yhteensä 57 prosenttia tutkimukseen osallistuneista yhteisöistä käyttää Evlin varainhoitopalveluita.

”Arvostamme asiakkailtamme saamaamme tunnustusta suuresti. Olemme tehneet määrätietoisesti työtä palveluidemme kehittämisen eteen ja on ilahduttavaa nähdä, että pystymme pitämään asemamme parhaana varainhoitotalona markkinoilla. Olen erittäin tyytyväinen, että asiakkaat luottavat sijoitusosaamiseemme varainhoitajana ja ammattitaitoomme sijoitusrahastoissa”, Evli Pankin toimitusjohtaja Maunu Lehtimäki kommentoi tutkimuksen tulosta.

KANTAR SIFO Prosperan ”External Asset Management 2018 Finland” -tutkimuksessa suomalaiset yhteisösijoittajat arvioivat 14:sta varainhoitajaa 12:lla eri laatukriteerillä. Vastaajat pitivät kaikkein tärkeimpinä varainhoitajan valintakriteereinä varainhoitajan salkunhoidollista osaamista, aiempia varainhoitotuloksia, kilpailukykyistä hinnoittelua sekä tuotteiden laatua. Tutkimukseen osallistui muun muassa vakuutusyhtiöitä, eläkelaitoksia, yleishyödyllisiä säätiöitä, kaupunkeja, seurakuntayhtymiä, yliopistoja ja muita instituutiosijoittajia.         


Lisätietoja:
Timo Hovi, johtaja, Evli Pankki Oyj, p. +358 9 4766 9306

KANTAR SIFO Prospera