Evlin strategia pysyy koronaviruksesta huolimatta

Koko maailma on keskellä ennennäkemätöntä tilannetta. Globaalisti levinneen koronapandemian vaikutukset näkyvät vielä pitkään. Evli Pankissa tämä on tarkoittanut muun muassa jatkuvuussuunnitelman käyttöönottoa, henkilökunnan etätyöskentelyä ja uusia tapoja hoitaa asiakasyhteydenpitoa. Keskeisintä kriisin keskellä on ollut varmistaa, että pankin päivittäiset toiminnot ovat pysyneet käynnissä.

”Markkinamyllerryksestä huolimatta olemme pystyneet pitämään kaikki Evlin rahastot auki ja toimintomme muutenkin käynnissä. Henkilökunta on vaikeassa tilanteessa suoriutunut erinomaisesti keskittyen markkinoilla toimimiseen, aktiiviseen asiakasyhteydenpitoon ja hallinnon tehtävien hoitamiseen”, Evli Pankin toimitusjohtaja Maunu Lehtimäki kommentoi.

Kaikki toimenpiteet ovat perustuneet tarkasti mietittyyn suunnitelmaan, ja tavoitteena on koko ajan ollut pankin kannattavuuden varmistaminen haastavaksi muuttuneessa ympäristössä. ”Evlin toiminta perustuu luottamukseen, ja sen kannalta keskeinen signaali on yrityksen tulos. Vaikka voimme sietää tappiollisiakin kvartaaleja, luottamuksen kannalta ne eivät ole toivottavia. Teimme jo maaliskuun aikana joukon sopeuttamistoimenpiteitä kustannusrakenteemme keventämiseksi. Osana toimenpiteitä hallitus ja johtoryhmä sekä osa henkilökunnasta muun muassa alensivat vapaaehtoisesti palkkoja ja palkkioita määräaikaisesti”, Lehtimäki sanoo.

Maunu-Lehtimäki-Keskuskatu-blog


Tuleva toimintamalli on hybridi

Evlin uudet, koronakriisistä johtuvat toimintamallit poikkeavat selkeästi pankin perinteisistä työtavoista. Tästä huolimatta liiketoiminta on pystytty mukauttamaan hyvin muuttuneeseen tilanteeseen, henkilökunta on sopeutunut mallikkaasti uusiin työskentelytapoihin ja asiakkailta saatu palaute on ollut positiivista. Tämä osoittaa, että Evlin ei kannata täysin palata entiseen toimintamalliin.

Olemme jo kuukauden päivät suunnitelleet, miten voimme soveltaa nykyistä toimintamallia tulevaisuudessa. Emme silti hylkää toimistoakaan, sillä se on keskeinen paikka tavata asiakkaita ja vaihtaa tietoja kollegoiden kanssa. Näen että Evlin tuleva toimintamalli on hybridi, jossa etä- ja toimistotyöskentely yhdistyvät”, sanoo toimitusjohtaja Lehtimäki.

Luottavin mielin katse tulevaisuuteen

Vaikka alkuvuoden maailmantilanteeseen ei ole paluuta, eivätkä Evlin työntekijät voi tavata asiakkaitaan henkilökohtaisesti yhtä usein kuin ennen, pankin strategiset painopistealueet eivät ole muuttuneet. Edelleen ne koostuvat kansainvälisen rahastomyynnin kasvattamisesta Pohjoismaissa ja muissa Euroopan maissa, vaihtoehtoisten sijoitustuotteiden myynnin kasvattamisesta ja uusien tuotteiden kehittämisestä sekä yksinkertaisesti ainutlaatuisen asiakaskokemuksen luomisesta.

Evli arvioi pankin tämän vuoden liikevoiton olevan selvästi positiivinen sillä edellytyksellä, että markkinat säilyvät samalla tasolla kuin ensimmäisen kvartaalin jälkeen maaliskuun lopussa. Jos taas markkinat heikkenevät rajusti, Evlin arvio liikevoiton olevan positiivinen.

”Evlin asema markkinoilla on vahva ja uskon, että kriisin päätyttyä olemme erinomaisessa asemassa liiketoimintamme kasvattamiseksi niin uusien asiakkuuksien kuin nykyisten asiakassuhteiden syventämisen myötä,” luottavin mielin Evlin tulevaisuuteen katsova Lehtimäki lisää.

Lue koko toimitusjohtaja Maunu Lehtimäen haastattelu

Näistä normaalista poikkeavista toimista huolimatta seuraamme markkinoiden liikkeitä herkeämättä ja hoidamme asiakkaidemme varallisuutta normaalisti. Evlin yhteyshenkilöt ja Sijoittajapalvelu, p. (09) 4766 9701 (arkisin klo 9.30 - 16.30), sijoittajapalvelu@evli.com, auttavat mielellään mahdollisissa kysymyksissä.