Uudenlainen ratkaisu asuntosijoittamiseen – Evlin juuri käynnistetyn asuntorahaston strategia perustuu asuntokehittämiseen

Evli on lanseerannut uuden Evli Residential II -asuntokehitysrahaston, jonka sijoitusstrategia perustuu omaan kohdekehitykseen ja koko arvoketjun itsenäiseen hallintaan. Oma kiinteistökehitys tarjoaa sijoittajille selvästi korkeamman tuotto-odotuksen perinteiseen vuokra-asuntosijoittamiseen verrattuna.

Kaupungistuminen, vuokra-asuntojen suosion kasvu ja kotitalouksien koon pieneneminen tukevat asuntomarkkinaa kasvukeskuksissa, eikä trendille näy loppua. Ammattimaisesti hoidetut vuokra-asunnot ovat viimeisten 20 vuoden aikana tarjonneet sijoituskohteena yli kahdeksan prosentin vuotuisen tuoton, eli enemmän kuin muu kiinteistömarkkina.

Suomen nettovuokratuottotaso on kansainvälisessäkin vertailussa houkuttelevalla tasolla, ja tämän ovat viimeisen viiden vuoden aikana huomanneet myös kansainväliset sijoittajat. Kova kysyn on kuitenkin laskenut tuottovaatimuksia, joten uudenlaisille innovaatioille ja ratkaisuille on rahastomuotoisessa asuntosijoittamisessa nyt kysyntää”, sanoo Evli Residential II -rahastosta vastaava Tero Tuominen.

Evlin uusi rahasto on jatkoa kuusi vuotta toimineelle EAI Residential I -rahastolle, ja niiden molempien strategia perustuu ainutlaatuisesti omaan kohdekehitykseen. Rahastojen kokeneella yhdeksän hengen asuntosalkunhoitotiimillä on vahva osaaminen menestykkäästä asuntokehitystoiminnasta.

Oman kohdekehittämisen ansiosta sijoittajat pääsevät osallisiksi kehityskatteesta. Lisäksi kohteet pystytään optimoimaan osaksi vuokra-asuntoportfoliota ja vaativatkin vastuullisuusaspektit voidaan ottaa huomioon, muun muassa energiaratkaisujen ja rakennusmateriaalien osalta. Tämä ei ole mahdollista tyypillisessä mallissa, jossa kohteet ostetaan valmiiksi kehitettyinä huutokaupoista , Tuominen sanoo.

Evli Residential II -rahasto sijoittaa asuntoihin pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa, kuten Tampereella ja Turussa, sekä valikoidusti kehyskunnissa – mikrosijainti valitaan tarkan analyysin perusteella käyttöasteen ja vuokratuoton maksimoimiseksi (kehitystrendit, väestönkasvu, saavutettavuus ja palvelut huomioiden).

Rahastolla on jo vahva hankeputki, jonka merkitys on suuri tämänhetkisessä kilpailussa investointimarkkinassa. Rahaston kuusi vuotta kestävän toimikauden aikana on tarkoitus kehittää yli 300 miljoonan euron vuokrattu asuntoportfolio ja realisoida kehityskate nopeasti valmistumisen jälkeen”, kertoo Tuominen.

Uusi rahasto on osa Evlin kattavaa vaihtoehtoisten rahastojen tarjontaa, joka sisältää kiinteistöjen lisäksi private equityn (listaamattomat osakkeet), infrastruktuurin, metsän ja private debt -omaisuusluokan. Vaihtoehtoisia rahastoja on yhteensä 10, ja niitä hoitaa yli 20 henkilön salkunhoitotiimi. Rahastojen yhteenlaskettu asiakasvarallisuus on noin 1,4 miljardia euroa (30.9.2021).

Evli Residential II -asuntorahasto on suunnattu ammattimaisille sijoittajille ja rajatulle joukolle ei-ammattimaisia asiakkaita, joilla on riittävä ymmärrys rahastosta ja sen harjoittamasta sijoitustoiminnasta. Minimisijoitus rahastoon on 100.000 euron sijoitussitoumus.

Lisätietoja:

Tero Tuominen, johtaja, vaihtoehtorahastot, p. +358 50 439 2867, tero.tuominen@evli.com

Tutustu Evli Residential II -rahastoon →

Lue lisää Evlin vaihtoehtorahastoista →