Evli toimi pääjärjestäjänä Relais Groupin 30 miljoonan euron listautumisannissa

Evli toimi pääjärjestäjänä Relais Groupin 30 miljoonan euron listautumisannissa. Listautumisanti toteutui onnistuneesti, ja kaupankäynti yhtiön osakkeella alkoi Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla 17.10.2019.

Yhtiön osakekannan arvostus instituutio- ja yleisöannin merkintähinnalla oli noin 120 miljoonaa euroa välittömästi listautumisannin jälkeen.

Listautumisanti jakautui osakeantiin, jossa yhtiö keräsi noin 20 miljoonan euron bruttovarat, ja osakemyyntiin, jossa eräät osakkeitaan myyneet vanhat osakkeenomistajat myivät osakkeita noin 10 miljoonan euron edestä. Listautumisanti ylimerkittiin, ja sen myötä Relais Group sai noin 2 000 uutta osakkeenomistajaa.

Relais Group on ajoneuvojen sähkövaruste- ja varaosaliiketoimintaa Pohjoismaissa ja Baltiassa aktiivisesti kehittävä maahantuoja ja tekninen tukkuliike. Relais luo lisäarvoa asiakkailleen tarjoamalla ajoneuvojen sähkövarusteet, varaosat ja asiantuntijapalvelut luotettavasti, tehokkaasti ja oikea-aikaisesti ajoneuvojen elinkaaren eri vaiheisiin. Voimakkaasti kasvuhakuisena yhtiönä Relaisin tavoitteena on olla toimialansa edelläkävijä ajoneuvojen elinkaaren kehittämisessä.

Relais Groupin liikevaihto oli vuonna 2018 72,5 miljoonaa euroa ja ABR/Huzells-yritysoston vaikutusta havainnollistava pro forma -liikevaihto vuonna 2018 oli 119 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa työskentelee yli 260 henkilöä viidessä maassa.

Lisätietoa Relais Groupista löytyy yhtiön verkkosivuilta www.relais.fi.

Lisätietoja:

Olli Kangasniemi, Evli Pankki Oyj, Corporate Finance, p. +358 40 579 6210
Björn Danker, Evli Pankki Oyj, Corporate Finance, p. +46 73 022 4482  
Sebastian Seppänen, Evli Pankki Oyj, Corporate Finance, p. +358 50 544 0645

Relais-uutinen-18-11-19