Evli-Rahastoyhtiön rahastojen säännöt muuttuvat

Evli-Rahastoyhtiö Oy:n hallitus on päättänyt muuttaa yhtiön hallinnoimien sijoitusrahastojen ja erikoissijoitusrahastojen sääntöjä. Muutokset perustuvat pääasiassa maaliskuussa 2019 voimaan tulleeseen Suomen sijoitusrahastolain kokonaisuudistukseen, rahastojen kaupankäynnin katkoaikojen harmonisointiin sekä lunastusten ja merkintöjen maksuaikataulun muutoksiin.

Keskeisimmät kaikkia Evlin rahastoja koskevat sääntömuutokset ovat seuraavat:

  1. Rahastojen merkintä- ja lunastustoimeksiantojen katkoaika on jatkossa kello 14.00 (Suomen aikaa, CET+1). Katkoaika merkintä- ja lunastustoimeksiannoille on yhtenäistetty. Ennen katkoaikaa tehdyt merkintä- ja lunastustoimeksiannot toteutetaan kunkin rahaston sääntöjen mukaisesti joko toimeksiantopäivälle tai toimeksiantopäivää seuraavalle pankkipäivälle vahvistettavaan rahasto-osuuden arvoon.

  2. Rahastojemme merkintöjen sekä lunastusten maksuaikataulu muuttuu. Merkintöjen ja lunastusten maksusuoritukset siirtyvät tilille/tililtä kahden pankkipäivän kuluttua toimeksiannon toteutuksesta (T+2, ”Maksupäivä”), pois lukien Evli Likvidi -rahasto, jonka maksusuoritukset siirtyvät tililtä/tilille yhden pankkipäivän kuluttua toimeksiannon toteutuksesta (T+1, ”Maksupäivä”). Maksuaikataulun muutos koskee myös erikoissijoitusrahastoja Evli Factor Premia ja Evli Q7.

    Instituutioasiakkaiden* ja välittäjien (loppuasiakkaasta riippumatta) merkinnät käsitellään sopimusperusteisesti. Merkinnät vahvistetaan toimeksiantopäivän arvoon, kun merkintätoimeksianto on vastaanotettu katkoaikaan mennessä, ja ennen kuin merkintämaksuun tarvittavat rahavarat ovat sijoittajan Evlissä olevalla tilillä. Merkintämaksun veloittaminen tapahtuu jälkikäteen Maksupäivänä.

    Muiden asiakkaiden (”Vähittäisasiakas”) merkinnät käsitellään suoriteperusteisesti. Merkinnät vahvistetaan toimeksiantopäivän arvoon, kun merkintätoimeksianto on vastaanotettu katkoaikaan mennessä, ja kun sijoittajan Evlissä olevalla tilillä on riittävät rahavarat merkinnän maksamiseen. Sijoittajan rahavaroihin kohdistetaan merkintämaksun suuruinen varaus. Merkintämaksu veloitetaan jälkikäteen Maksupäivänä.

    Rahastojemme maksuaikataulua kuvataan tarkemmin kulloinkin voimassa olevassa rahastoesitteessä ja rahastojen toimeksianto-ohjeissa.
  1. Vuosittaisesta varsinaisen osuudenomistajien kokouksen järjestämisestä luovutaan voimassa olevan sijoitusrahastolain mahdollistamalla tavalla. Osuudenomistajien kokous järjestetään jatkossa sijoitusrahastolain mukaisesti rahastojen säännöissä kuvatulla tavalla muun muassa, kun Rahastoyhtiön hallitus katsoo siihen olevan aihetta.

  2. Fyysisiä osuustodistuksia ei enää anneta rahasto-omistuksista osuudenomistajalle.

  3. Rahastoyhtiö voi sijoitusrahastolain mahdollistamalla tavalla omasta aloitteestaan lunastaa rahasto-osuudenomistajan rahasto-osuudet ilman osuudenomistajan toimeksiantoa tai suostumusta, mikäli lunastukselle on osuudenomistajaan liittyvä painava peruste ja lisäksi peruste liittyy siihen, että osuudenomistajan omistuksesta sijoitusrahastossa voi aiheutua Rahastoyhtiölle velvoitteita, joita Rahastoyhtiön ei voida edellyttää kohtuudella hoitavan. Painava peruste on kuvattu tarkemmin rahastojen säännöissä.
  1. Rahastoyhtiö ja rahasto-osuudenomistaja voivat erityistapauksissa sopia, että rahasto-osuudet voidaan vaihtoehtoisesti lunastaa antamalla rahasto-osuudenomistajalle lunastushintaa vastaava määrä rahaston arvopapereita taikka arvopapereita ja käteistä. Rahastoyhtiön on lunastussopimusta tehdessään huolehdittava siitä, että toimenpide ei vaaranna muiden osuudenomistajien etua Sijoitusrahastossa.

Keskeisimmät yksittäisiä Evlin rahastoja koskevat muutokset ovat seuraavat:

  1. Rahastojen sääntöihin on lisätty sijoitusrahaston noudattamat vastuullisuusperiaatteet, joita voidaan rahastokohtaisesti kuvata tarkemmin myös avaintietoesitteessä.
  1. Evli Pohjoismaat, Evli Suomi Pienyhtiöt ja Evli Suomi Select -rahastojen Rahastoyhtiölle ja säilytysyhteisölle suoritettavan sääntöjen mahdollistaman korvauksen enimmäismäärä alenee 3 %:sta 2 %:iin.
  1. Evli Osakefaktori Eurooppa ja Evli Osakefaktori USA -rahastojen sääntöjä täsmennetään sijoitusstrategian osalta. Rahastot painottavat sijoituskohteiden valinnassa akateemisesti todettuja faktoreita ja sijoitusstrategia on systemaattinen. Faktorit kuvataan tarkemmin rahastojen avaintietoesitteissä.
  1. Evli Likvidi, Evli Target Maturity Nordic Bond 2023, Evli Kehittyvät Markkinat Yrityslaina ja Evli Pohjoismaat Yrityslaina -rahastojen sääntöihin on lisätty kohta koskien sijoituskohteiden valinnassa käytettävää rahastoyhtiön sisäistä mm. luottoriskianalyysin sisältävää arviointia. Arvioinnissa voidaan käyttää ulkoisia luottoluokittajia ja muita ulkoisia lähteitä.
  1. Evli Ruotsi Osakeindeksi ja Evli Ruotsi Pienyhtiöt -rahastoissa noudatetaan jatkossa rahastojen yhteisten sääntöjen kohtia koskien sijoitusrahaston ja rahasto-osuuden arvoa sekä rahasto-osuuksien merkintää, lunastusta ja vaihtoa.

Finanssivalvonta on vahvistanut sijoitusrahastojen sääntömuutokset 9.3.2020. Muutetut rahastojen säännöt tulevat voimaan 15.6.2020 ja koskevat kaikkia osuudenomistajia. Mikäli osuudenomistaja ei hyväksy sääntömuutoksia tai niihin liittyviä hinnastonmuutoksia, rahasto-osuudet voi lunastaa tai vaihtaa toiseen Evlin sijoitusrahastoon.

Evlin rahastojen säännöt ovat saatavilla 15.5.2020 ja rahastojen avaintietoesitteet sekä päivitetty rahastoesite 15.6.2020 mennessä osoitteesta www.evli.com tai Sijoittajapalvelustamme.

Sijoittajapalvelumme vastaa mielellään kysymyksiinne muutetuista säännöistä ja rahastosijoittamisesta puhelimitse +358 (0)9 4766 9701 tai sähköpostitse info@evli.com arkipäivisin kello 9.30 - 16.30 (Suomen aikaa, CET+1).

*Instituutioasiakkaalla tarkoitetaan viranomaisvalvottuja yrityksiä ja yhteisöjä, jotka harjoittavat omaa sijoitustoimintaa tai toimivat asiakkaidensa lukuun, kuten esimerkiksi luottolaitokset, rahastoyhtiöt ja niiden hallinnoimat rahastot, eläkesäätiöt, eläkekassat, keskinäiset vakuutusyhtiöt, säästöpankit sekä näiden lisäksi osuuskunnat, säätiöt, tietyt yhdistykset, kuten esimerkiksi ammattijärjestöt, julkiset osakeyhtiöt, julkiset viranomaiset ja liikelaitokset, julkisoikeudelliset yhteisöt, valtiot, valtionkirkko ja muut uskonnolliset yhteisöt sekä kansainväliset järjestöt.


EVLI-RAHASTOYHTIÖ OY