Evli-Rahastoyhtiön nettomerkinnät olivat suurimmat vuonna 2019

Evli-Rahastoyhtiö Oy oli Rahastoraportin 12/2019 mukaan Suomen nopeimmin kasvava rahastoyhtiö vuonna 2019.

Evlin rahastojen nettomerkinnät vuonna 2019 ylittivät +958 miljoonaa euroa Evlin ollessa Suomen neljänneksi suurin rahastoyhtiö. Merkittävä osuus nettomerkinnöistä tuli myös Suomen ulkopuolelta. Evlin rahastopääoma oli joulukuun lopussa 9,559 miljardia euroa.

Evli-Rahastoyhtiön nettomerkinnät olivat raportin mukaan Suomen suurimmat myös vuonna 2018 (+518 milj.euroa) ja toiseksi suurimmat vuonna 2017 (+990 milj. euroa).

Evli-Rahastoyhtiö menestyi erinomaisesti myös Euroopan tasolla. Vuoden 2019 nettomerkintöjen perusteella Evli sijoittui Morningstarin 1400 rahastoyhtiön listauksessa sijalle 91. eli parhaan 7 prosentin joukkoon. Pienten rahastoyhtiöiden joukossa (hallinnoitu varallisuus alle 25 miljardia) sijoitus oli 25. koko Euroopassa. 

Evlin hallinnoima kokonaisasiakasvarallisuus oli vuoden 2019 lopussa ennätykselliset 14,3 miljardia euroa. Vaihtoehtoisten sijoitustuotteiden sijoitusvarallisuus nousi vuoden lopussa lähes 870 miljoonaan euroon.

Rahastoraportti on Suomen Sijoitustutkimus Oy:n tuottama riippumaton raportti sijoitusrahastojen tiedoista Suomessa. Rahastoraportti kokoaa yhteen paikkaan kaikki Suomessa aktiivisesti toimivat rahastot ja rahastoyhtiöt.

Tutustu

Evlin rahastoihin >

Evli-Rahastoyhtiö täyttää 30 vuotta >

Lisätietoja:
Kim Pessala, johtaja instituutioasiakkaat, p. 358 9 4766 9141
Tero Tuominen, toimitusjohtaja, Evli-Rahastoyhtiö Oy, p. 358 50 439 2867