Evli jälleen Suomen innostavimpien työpaikkojen joukossa

Evli Pankki on saavuttanut erinomaiset tulokset vuoden 2020 toteutetussa henkilöstötutkimuksessaan ja 8. sijan keskisuuret organisaatiot -ryhmässä ja on näin ollen yksi Suomen innostavimmista työpaikoista 2020.

Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen saavuttaa vain parhaimpiin tuloksiin yltäneet suomalaisorganisaatiot, jotka ovat toteuttaneet Eezy Spiritin PeoplePower®-henkilöstötutkimuksen. Tutkimukseen osallistuu vuosittain satoja suomalaisia yrityksiä.

Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustus viestii, että Evli on panostanut toiminnan kehittämiseen kuuntelemalla henkilöstön näkemyksiä yritykselle tärkeistä asioista. Henkilökunta on innostunut, motivoitunut ja omistautunut työskentelemään yrityksen päämäärien ja liiketoiminnan kasvattamisen puolesta.

”Innostava työpaikka tukee hyvinvointia ja jaksamista sekä synnyttää innovaatioita ja tuottaa tulosta."

Työtyytyväisyys on Evlillä erittäin hyvällä tasolla ja tutkimuksen osallistumisprosentti oli korkea. Tutkimukseen vastasi 94,6 prosenttia henkilökunnasta. Tulosten perusteella Evli on onnistunut muun muassa päätöksenteon tehokkuudessa, työhyvinvoinnin kehittämisessä sekä tiedonkulun tehostamisessa. PeoplePower®-luokituksessa Evli sai AAA, joka on paras mahdollinen luokitus. Kokonaisvaltaista työtyytyväisyyttä mittaava PeoplePower®-indeksi oli Evlillä 79,2, joka ylittää selkeästi Suomen asiantuntijanormin (71,0). PeoplePower®-indeksi on Eezy Spiritin käyttämä mittari, jolla mitataan muun muassa sitoutumista, johtamista ja suorituskykyä.

Innostava työpaikka tukee hyvinvointia ja jaksamista sekä synnyttää innovaatioita ja tuottaa tulosta. Toistuvasti korkeat tulokset kertovat, että Evli on onnistunut toiminnan kehittämisessä kuuntelemalla henkilöstön näkemyksiä yritykselle tärkeistä asioista. Olemme erittäin tyytyväisiä hienosta saavutuksesta ja kiitämme henkilöstöämme innostuneisuudesta ja yhteistyöstä,” kommentoi Evli Pankin henkilöstö- ja lakiasiainjohtaja Mari Etholén.

Lue lisää Suomen innostavimmista työpaikoista


Lisätietoja:
Mari Etholén, henkilöstö- ja lakiasiainjohtaja, Evli Pankki Oyj, p. +358 40 591 0432, mari.etholen@evli.com