EAM aloittaa henkilöstörahastojen hallinnoinnin

EAM laajentaa palvelukokonaisuuttaan myös lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmiin henkilöstörahaston muodossa.

Henkilöstörahastoliiketoimintaa tuli käynnistämään Timo Wallenius, jolla on pitkä kokemus strategiatyöstä, palkitsemisesta ja henkilöstörahastojen hallinnoinnista.

”Parasta aikaa Suomessa neuvotellaan kilpailukyvystä ja palkoista. Henkilöstörahasto on yhteinen ratkaisu, joka puree kahteen kansantaloudelliseen sairauteen, eli korkeaan tuloveroon ja jäykkään palkanmuodostukseen”, toteaa Wallenius. ”Suurin osa erityisesti listaamattomien yhtiöiden lyhyen tähtäimen palkitsemisjärjestelmistä, kuten voitto-, tulos- ja tuotantopalkkiot, sopivat sellaisenaan rahastoitaviksi. Perinteiset joulurahat ja vastaavat kertapalkkiot sopivat myös. Rahastointi on myös vapaaehtoista ja siten vuosittain työntekijän päätettävissä.”

EAM:n tavoitteena on parantaa henkilöstörahastojen jäsenten palvelutasoa ja läpinäkyvyyttä sekä palkitsemisen vaikuttavuutta, lanseeraamalla uusia palvelumuotoja jäsenille, rahastoille, työnantajille ja omistajille.

”Palkkioita maksetaan sivukulujen verran enemmän ja nostettaessa 20 % on verovapaata. Käytännössä eurosta tulee puolitoista ja ajan kanssa sijoittamalla enemmänkin. Henkilöstörahasto on myös osa täydentävää eläkeratkaisua ja verotehokas tapa hankkia varoja osakesäästötiliä varten”, hän jatkaa. ”Työelämä kehittyy puolikas sukupolvi kerrallaan. Kansankapitalismi, yrittäjyys ja yksilölliset työn tekemisen ja palkitsemisen tavat kohtaavat henkilöstörahastossa. Se on osa työsuhteen tarjotinta, jonka työnantaja kasaa ja tarjoaa työntekijöille. Siitä kukin valitsee omaan elämäntilanteeseen ja aspiraatioihin sopivat palaset. Työnantaja, joka tarjoaa henkilöstörahaston, kilpailee parhaista työntekijöistä”, Wallenius kannustaa. 


Lisätietoja:
Timo Wallenius, tuotejohtaja, Evli Awards Management Oy, p. +358 9 4766 9443, timo.wallenius@eam.fi