Pitkän sijoitushorisontin ja korkean riskin vuoksi Evlin vaihtoehtoiset sijoitusrahastot on tarkoitettu ammattimaisille ja rajoitetulle joukolle ei-ammattimaisia asiakkaita, jotka tekevät vähintään 100 000 euron sijoituksen ja joilla katsotaan olevan riittävä ymmärrys rahastosta ja sen sijoitustoiminnasta.
Vahvistan täten, että olen ammattimainen sijoittaja tai minulla on riittävä ymmärrys vaihtoehtoisista sijoitusrahastoista (AIF) ja niiden sijoitustoimintaa.
Evli Renewable Energy Infrastructure Fund II keskittyy sijoituksissaan eurooppalaisiin uusiutuvan energian hankkeisiin erityisesti aurinko- ja tuulivoimassa.
Rahasto tarjoaa sijoittajalle hyvin konkreettisen tavan olla mukana vähentämässä kasvihuonekaasujen tuotantoa.
Evli Renewable Infrastructure II -rahaston fokuksessa ovat rakennusvalmiit uusiutuvan energian kohteet etenkin Iberian niemimaalla Espanjassa. Lisäksi rahasto sijoittaa uusiutuvaan energiaan Suomessa ja Baltiassa.
Rahastoa hoitaa kokenut uusiutuvaan energiaan keskittyvä salkunhoitotiimi. Sijoitukset toteutetaan eri maissa aina yhteistyössä paikallisten kumppaneiden kanssa.
HUOM! Tämä tuote on tarkoitettu ammattimaisille ja rajatulle joukolle ei-ammattimaisia asiakkaita, jotka tekevät vähintään 100.000 € sijoituksen ja joilla katsotaan olevan riittävä ymmärrys rahastosta ja sen harjoittamasta sijoitustoiminnasta.
Esitettävät skenaariot ovat tulevan tuloksen arvio, joka perustuu aiempiin tietoihin siitä, miten tämän kaltaisten sijoitusten arvo vaihtelee ja nykyisiin markkinaolosuhteisiin, eivätkä ne ole täsmällinen indikaattori. Saatava tulos vaihtelee sen mukaan, millainen markkinoiden kehitys on rahaston toimikauden aikana.
Rahasto (AIF) | Evli Renewable Energy Infrastructure Fund II |
Juridinen rakenne | Suomalainen kommandiittiyhtiö ja syöttörahastot |
Vaihtoehtorahastonhoitaja (AIFM) | Evli-Rahastoyhtiö Oy |
Maantieteellinen fokus | Eurooppa |
Sijoituskohteet | Eurooppalaiset uusiutuvan energian hankkeet erityisesti aurinko- ja tuulivoimassa. |
Strategia | Sijoitukset uusiutuva energia kohteisiin. |
Toimikausi | 8 vuotta (avoinna uusille merkinnöille arviolta lokakuuhun 2023 asti). |
Tuottotavoite |
9-11 % p.a.* net IRR** (kokonaistuotto); Tuottotavoitteet perustuvat arvioon sijoituksen arvon ja markkinaolosuhteiden kehittymisestä. Toteutuneeseen tuottoon vaikuttavat sijoitustoiminnan onnistuminen ja toteutunut markkinakehitys. Asetettua tavoiteltua tuottoa ei välttämättä saavuteta. Sijoituksen arvo voi nousta ja laskea ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan tai osittain. |
Olennaisimmat riskit |
|
Minimisitoumus | € 100.000 |
Tavoitekoko | € 100 miljoonaa |
* p.a. tarkoittaa vuosittaista tuottoa ** Sisäinen korkokanta / internal rate of return
Ammattimaisille sijoittajille, sekä rajatulle joukolle sellaisia ei-ammattimaisia sijoittajia, jotka sijoittavat rahaston edellyttämän minimisijoitussumman ja joilla katsotaan olevan riittävä ymmärrys rahastosta ja sen harjoittamasta sijoitustoiminnasta.
Pitkäjänteiselle ja tuottohakuiselle sijoittajalle.
Sijoittajalle, joka haluaa hajauttaa sijoituksiaan osake- ja korkomarkkinoiden lisäksi myös vaihtoehtoisiin sijoituksiin.
Sijoittajalle, joka haluaa vaikuttaa positiivisesti elinympäristöömme ja hillitä ilmastonmuutosta.
Ennen sijoittamista on tärkeää tutustua huolellisesti rahaston tuotedokumentaatioon sekä tuotteen ominaisuuksiin ja riskeihin.
Rahoitustuotteen kestävyyteen liittyvät tiedot EU:n Tiedonantovelvoiteasetuksen (SFDR) 2019/2088 (kestävyyteen liittyvien tietojen antaminen rahoituspalvelusektorilla) mukaisesti. Kyseessä on asetuksen 9. artiklan mukainen rahoitustuote.
Julkaisupäivämäärä: 15.12.2022
Oikeushenkilötunnus: 3183619-3 (y-tunnus)
a) Tiivistelmä
Rahaston tavoitteena on tehdä kestäviä sijoituksia uusiutuvan energian infrastruktuuriin, joissa pääpaino on aurinko- ja tuulivoimassa. Aurinko- ja tuulienergia ovat uusiutuvia, hiilineutraaleja energialähteitä, ja investoinnit niiden infrastruktuuriin auttavat hillitsemään energiantuotannon hiilidioksidipäästöjä sekä auttavat saavuttamaan globaalit ilmastotavoitteet sekä Pariisin ilmastosopimuksen lämpenemistavoitteen. Rahaston sijoituskohteet ovat EU:n taksonomia-asetuksen kriteerit täyttäviä ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin ilmastonmuutoksen hillinnän osalta.
Rahaston tavoitteena on uusiutuvan energian tuotanto mahdollisimman suurissa määrin ja taloudellisesti järkevästi. Uusiutuva energia vähentää sekä suoria että epäsuoria kasvihuonekaasupäästöjä. Lisäksi investoinnit energiatehokkuuteen pienentävät energiankulutuksen intensiteettiä. Näillä toimenpiteillä tavoitellaan ilmastonmuutoksen hillintää ja autetaan saavuttamaan Pariisin sopimuksen mukainen lämpenemistavoite. Rahasto ei käytä vertailuindeksiä tavoitteen saavuttamisen mittaamiseen, sillä Pariisin sopimuksen mukaista indeksiä ei ole saatavilla rahaston omaisuusluokalle. Rahaston tarkoituksena on seurata EU:n ohjeistuksia vertailuarvon osalta arvioidessaan sijoitusten ilmastovaikutuksia ja pyrkimyksessään pitää rahaston lämpenemisaste alle 1.5 asteen tavoitteen. Sijoituksissa huomioidaan erilaisia ESG-tekijöitä, jotka ovat yhteydessä ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviin ominaisuuksiin. Rahasto seuraa kohteiden hiili-intensiteettiä, altistumistaan suuripäästöisille toimialoille, ilmastoon liittyviä mahdollisuuksia sekä altistumistaan kiistanalaisiin aseisiin, tupakkaan sekä YK Global Compact -periaatteiden rikkomuksiin, joiden osuus pyritään minimoimaan.
Rahasto ei tee sijoituksia, jotka aiheuttaisivat merkittävää haittaa muille ympäristö- ja yhteiskunnallisille tavoitteille. Rahasto huomioi pääasialliset haitalliset vaikutukset kestävyystekijöihin (nk. PAI-indikaattorit). Rahaston strategian tavoitteena on tuottaa uusiutuvaa energiaa mahdollisimman suuria määriä ja taloudellisesti järkevällä tavalla. Uusiutuvan energian tuotanto mahdollistaa hiilidioksidipäästöjen välttämisen. Lisäksi toiminnassa huomioidaan vedenkäyttö ja sitä pyritään vähentämään. Luonnon monimuotoisuutta pyritään säilyttämään projekteissa ja jätteen määrää monitoroidaan sekä pyritään vähentämään. Sijoituskohteilta edellytetään OECD:n monikansallisille yrityksille annettujen periaatteiden, YK:n Global Compact -aloitteen periaatteiden sekä YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien periaatteiden noudattamista.
Rahasto keskittyy sijoituksissaan eurooppalaisiin uusiutuvan energian hankkeisiin erityisesti aurinko- ja tuulivoimassa. Rahasto sijoittaa uusiutuvan energian tuotantolaitoksiin, infrastruktuuriin, säilytykseen ja näitä tukevaan tekniikkaan. Hallintotavan laadun arvioinnissa varmistetaan, että sijoituskohteet noudattavat OECD:n monikansallisille yrityksille annettuja periaatteita sekä YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevia ohjaavia periaatteita. Arviointiin sisältyy mm. kilpailukäyttäytymiseen, lahjontaan ja korruptioon, hallintorakenteisiin ja liiketoiminnan eettisyyteen, henkilöstöön sekä verosäännösten noudattamiseen liittyviä tekijöitä. Rahoitustuotteessa voidaan tehdä vaikuttamista sijoituskohteisiin osana kestävyystavoitteen edistämistä sijoitustuotteen mahdollistamilla tavoilla. Evlin vastuullisen sijoittamisen politiikka asettaa raamit Evlin tekemälle vaikuttamiselle sekä menettelytavoille havaittujen normirikkomusten tapauksessa.
Rahaston sijoituskohteet ovat EU:n taksonomia-asetuksen kriteerit täyttäviä ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin ilmastonmuutoksen hillinnän osalta. Rahasto voi sijoittaa ilmastonmuutoksen hillintään liittyviin siirtymätoimintoihin tai mahdollistaviin taloudellisiin toimintoihin. Rahaston kestävän sijoitustavoitteen toteutumista mitataan ja raportoidaan ympäristöön liittyvillä mittareilla. Kestävyysindikaattoreina käytetään tuotetun uusiutuvan energian määrää, vedenkäytön määrää, vältettyjä kasvihuonekaasupäästöjä sekä vaarallisen jätteen määrää. Rahasto kerää tietoja kestävyystavoitteen toteutumista kuvaavista kestävyysindikaattoreista. Tiedot eivät ole kolmannen osapuolen tarkastamia ja niiden yhteydessä raportoidaan tietojen kattavuus. Tietojen kattavuus ei vaikuta edellä mainitun kestävyystavoitteen edistämiseen.
Rahastolle ei ole nimetty vertailuarvoksi indeksiä, jota käytettäisiin mittaamaan kestävän sijoitustavoitteen saavuttamista. Kestävän sijoitustavoitteen saavuttamista mitataan kestävyysindikaattoreilla.
b) Ei merkittävää haittaa kestävälle sijoitustavoitteelle
Rahasto ei tee sijoituksia, jotka aiheuttaisivat merkittävää haittaa muille ympäristö- ja yhteiskunnallisille tavoitteille. Rahasto huomioi pääasialliset haitalliset vaikutukset kestävyystekijöihin (nk. PAI-indikaattorit). Rahaston strategian tavoitteena on tuottaa uusiutuvaa energiaa mahdollisimman suuria määriä ja taloudellisesti järkevällä tavalla. Uusiutuvan energian tuotanto mahdollistaa hiilidioksidipäästöjen välttämisen. Lisäksi toiminnassa huomioidaan vedenkäyttö ja sitä pyritään vähentämään. Luonnon monimuotoisuutta pyritään säilyttämään projekteissa ja jätteen määrää monitoroidaan sekä pyritään vähentämään.
Sijoituskohteilta edellytetään OECD:n monikansallisille yrityksille annettujen periaatteiden, YK:n Global Compact -aloitteen periaatteiden sekä YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien periaatteiden noudattamista.
c) Rahoitustuotteen kestävä sijoitustavoite
Rahaston tavoitteena on tehdä kestäviä sijoituksia uusiutuvan energian infrastruktuuriin, joissa pääpaino on aurinko- ja tuulivoimassa. Aurinko- ja tuulienergia ovat uusiutuvia, hiilineutraaleja energialähteitä, ja investoinnit niiden infrastruktuuriin auttavat hillitsemään energiantuotannon hiilidioksidipäästöjä sekä auttavat saavuttamaan globaalit ilmastotavoitteet sekä Pariisin ilmastosopimuksen lämpenemistavoitteen. Rahaston sijoituskohteet ovat EU:n taksonomia-asetuksen kriteerit täyttäviä ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin ilmastonmuutoksen hillinnän osalta.
Rahaston tavoitteena on uusiutuvan energian tuotanto mahdollisimman suurissa määrin ja taloudellisesti järkevästi. Uusiutuva energia vähentää sekä suoria että epäsuoria kasvihuonekaasupäästöjä. Lisäksi investoinnit energiatehokkuuteen pienentävät energiankulutuksen intensiteettiä. Näillä toimenpiteillä tavoitellaan ilmastonmuutoksen hillintää ja autetaan saavuttamaan Pariisin sopimuksen mukainen lämpenemistavoite. Rahasto ei käytä vertailuindeksiä tavoitteen saavuttamisen mittaamiseen, sillä Pariisin sopimuksen mukaista indeksiä ei ole saatavilla rahaston omaisuusluokalle. Rahaston tarkoituksena on seurata EU:n ohjeistuksia vertailuarvon osalta arvioidessaan sijoitusten ilmastovaikutuksia ja pyrkimyksessään pitää rahaston lämpenemisaste alle 1.5 asteen tavoitteen. Sijoituksissa huomioidaan erilaisia ESG-tekijöitä, jotka ovat yhteydessä ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviin ominaisuuksiin. Rahasto seuraa kohteiden hiili-intensiteettiä, altistumistaan suuripäästöisille toimialoille, ilmastoon liittyviä mahdollisuuksia sekä altistumistaan kiistanalaisiin aseisiin, tupakkaan sekä YK Global Compact -periaatteiden rikkomuksiin, joiden osuus pyritään minimoimaan.
Rahasto arvioi kestävyystekijöitä (ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyvät vastuut) valitessaan sijoituskohteita. Esimerkiksi, rahasto arvioi kestävyystekijöitä osana mahdollisen sijoituskohteen Due Diligence -prosessia. Ympäristötekijät ovat arvioinnin keskiössä, ja analysoitavat ympäristötekijät liittyvät suorien ja epäsuorien hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen, uusiutuvan energian tuotantoon, energiatehokkuuden parantamiseen, vedenkäytön vähentämiseen, luontopääoman (ekosysteemit, maa, vesi) säilyttämiseen sekä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Yhteiskuntaan liittyvistä tekijöistä keskiössä ovat hyvien työolojen tarjoaminen ja työturvallisuus, syrjinnän ehkäiseminen ja monimuotoisuutta tukevat periaatteet sekä ammattiliittojen ohjeistusten noudattaminen. Lisäksi tärkeinä ESG-tekijöinä pidetään kommunikaatiota sidosryhmien kanssa, tietoturvaa sekä tuoteturvallisuutta.
d) Sijoitusstrategia
Rahasto keskittyy sijoituksissaan eurooppalaisiin uusiutuvan energian hankkeisiin erityisesti aurinko- ja tuulivoimassa. Rahasto sijoittaa uusiutuvan energian tuotantolaitoksiin, infrastruktuuriin, säilytykseen ja näitä tukevaan tekniikkaan.
Hallintotavan laadun arvioinnissa varmistetaan, että sijoituskohteet noudattavat OECD:n monikansallisille yrityksille annettuja periaatteita sekä YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevia ohjaavia periaatteita. Arviointiin sisältyy mm. kilpailukäyttäytymiseen, lahjontaan ja korruptioon, hallintorakenteisiin ja liiketoiminnan eettisyyteen, henkilöstöön sekä verosäännösten noudattamiseen liittyviä tekijöitä.
e) Sijoitusten osuus
Rahaston sijoituskohteet ovat EU:n taksonomia-asetuksen kriteerit täyttäviä ympäristön kannalta kestäviin taloudellisiin toimintoihin ilmastonmuutoksen hillinnän osalta. Rahasto voi sijoittaa ilmastonmuutoksen hillintään liittyviin siirtymätoimintoihin tai mahdollistaviin taloudellisiin toimintoihin.
Rahastossa voi olla muita sijoituksia esimerkiksi likviditeettiä varten, jotka eivät täytä kestävän sijoituksen määritelmää.
f) Kestävän sijoitustavoitteen seuranta
Rahaston kestävän sijoitustavoitteen toteutumista mitataan ja raportoidaan ympäristöön liittyvillä mittareilla. Kestävyysindikaattoreina käytetään tuotetun uusiutuvan energian määrää, vedenkäytön määrää, vältettyjä kasvihuonekaasupäästöjä sekä vaarallisen jätteen määrää.
g) Menetelmät
Rahoitustuotteen kestävyysominaisuuksia seurataan ja raportoidaan yllä mainitulla kestävyysindikaattorilla.
h) Tietolähteet ja tietojen käsittely
Sijoitusprosessissa salkunhoito arvioi sijoituskohdetta kestävyysnäkökulmasta osana yleistä sijoituspäätöstä. Rahasto kerää tietoja kestävyystavoitteen toteutumista kuvaavista kestävyysindikaattoreista. Tiedot eivät ole kolmannen osapuolen tarkastamia ja niiden yhteydessä raportoidaan tietojen kattavuus.
i) Menetelmiä ja tietoja koskevat rajoitukset
Rahaston kestävyystavoitteen toteutumista raportoidaan vuosittain edellä mainituilla kestävyysindikaattoreilla, joiden yhteydessä raportoidaan sijoituskohteista saatujen tietojen kattavuus. Tietojen kattavuus ei vaikuta edellä mainitun kestävyystavoitteen edistämiseen.
j) Asianmukainen huolellisuus
Rahasto arvioi kestävyystekijöitä osana mahdollisen sijoituskohteen Due Diligence -prosessia. Ympäristötekijät ovat arvioinnin keskiössä, ja analysoitavat ympäristötekijät liittyvät suorien ja epäsuorien hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen, uusiutuvan energian tuotantoon, energiatehokkuuden parantamiseen, vedenkäytön vähentämiseen, luontopääoman (ekosysteemit, maa, vesi) säilyttämiseen sekä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Yhteiskuntaan liittyvistä tekijöistä keskiössä ovat hyvien työolojen tarjoaminen ja työturvallisuus, syrjinnän ehkäiseminen ja monimuotoisuutta tukevat periaatteet sekä ammattiliittojen ohjeistusten noudattaminen. Lisäksi tärkeinä ESG-tekijöinä pidetään kommunikaatiota sidosryhmien kanssa, tietoturvaa sekä tuoteturvallisuutta. Sijoituspäätöksissä noudatetaan YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteita (Principles for Responsible Investment, PRI).
k) Vaikuttamispolitiikat
Rahoitustuotteessa voidaan tehdä vaikuttamista sijoituskohteisiin osana kestävyystavoitteen edistämistä sijoitustuotteen mahdollistamilla tavoilla. Evlin vastuullisen sijoittamisen politiikka asettaa raamit Evlin tekemälle vaikuttamiselle sekä menettelytavoille havaittujen normirikkomusten tapauksessa.
l) Kestävän sijoitustavoitteen saavuttaminen
Rahastolle ei ole nimetty vertailuarvoksi indeksiä, jota käytettäisiin mittaamaan kestävän sijoitustavoitteen saavuttamista. Kestävän sijoitustavoitteen saavuttamista mitataan edellä kuvatuilla kestävyysindikaattoreilla.
Tämä sivu antaa yleistä tuotetietoa ja se on markkinointiviestintää. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoituksen arvo voi nousta ja laskea ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Sivun sisältöä ei tulee pitää sijoitusneuvontana eikä sen perusteella tule tehdä sijoituspäätöstä. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä tulee tutustua rahaston lakisääteisiin dokumentteihin, kuten avaintietoasiakirjaan. Tiedot ovat saatavilla sijoitusta harkitseville Evlistä.
Sijoitusrahasto Evli Target Maturity Nordic Bond 2023 sulautuu 28.12.2023. Lue lisää.
×We ask you to take into account the fact that Evli Bank Plc’s ability to offer services to states outside of the EEA or to citizens of these states may be affected by limitations related to license. Users of the website are personally responsible for any national limitations that may affect them.