Rahasto sijoittaa varansa suomalaisiin kiinteistöihin. Rahaston tuottotavoite on 12 % vuodessa rahaston toimikauden aikana. Rahaston tuotto-odotus perustuu sekä kiinteistöjen tarjoamaan tasaiseen vuokrakassavirtaan että kiinteistöjen kehityspotentiaaliin.
Rahaston keskimääräinen vuotuinen nettotuottotavoite (IRR) on 12 % vuodessa rahaston toimikauden aikana, sisältäen tavoitellun 7 % vuotuisen tuotonjaon.
Sijoittajalle rahasto tarjoaa mahdollisuuden tavoitella esimerkiksi osakemarkkinoiden odotettua tuottoa selkeästi korkeampaa tuottoa keskittymällä valikoituihin toimitila-, liike- ja logistiikkakiinteistöihin Suomessa.
EAB Value Added Fund III keskittyy sijoituksissaan suomalaisiin kiinteistöihin erityisesti kasvukeskuksissa ja niiden välittömässä läheisyydessä.
Rahastoa hoitaa kokenut kiinteistövarainhoidon tiimi. Rahasto on jatkoa EAB:n aikaisemmille kahdelle kiinteistökehitysrahastolle, joiden kummankin toteutuneet tuotot ovat suomalaisen kiinteistörahastojen kärkikastia.
HUOM! Tämä tuote on tarkoitettu ammattimaisille ja rajatulle joukolle ei-ammattimaisia asiakkaita, jotka tekevät vähintään 100.000 € sijoituksen ja joilla katsotaan olevan riittävä ymmärrys rahastosta ja sen harjoittamasta sijoitustoiminnasta.
Esitettävät skenaariot ovat tulevan tuloksen arvio, joka perustuu aiempiin tietoihin siitä, miten tämän kaltaisten sijoitusten arvo vaihtelee ja nykyisiin markkinaolosuhteisiin, eivätkä ne ole täsmällinen indikaattori. Saatava tulos vaihtelee sen mukaan, millainen markkinoiden kehitys on rahaston toimikauden aikana.
Rahasto (AIF) | EAB Value Added Fund III |
Juridinen rakenne | Suomalainen kommandiittiyhtiö ja syöttörahasto |
Vaihtoehtorahastonhoitaja (AIFM) | Evli-Rahastoyhtiö Oy |
Maantieteellinen fokus | Suomi |
Sijoituskohteet | Rahasto sijoittaa varansa suomalaisiin kiinteistöihin |
Strategia | Suomalaiset kiinteistöt erityisesti kasvukeskuksissa ja niiden välittömässä läheisyydessä |
Toimikausi | 8 vuotta |
Sijoitusperiodi | Avoinna uusille merkinnöille 9.12.2022 asti. |
Tuottotavoite |
12 % p.a.* net IRR** (kokonaistuotto); Tuottotavoitteet perustuvat arvioon sijoituksen arvon ja markkinaolosuhteiden kehittymisestä. Toteutuneeseen tuottoon vaikuttavat sijoitustoiminnan onnistuminen ja toteutunut markkinakehitys. Asetettua tavoiteltua tuottoa ei välttämättä saavuteta. Sijoituksen arvo voi nousta ja laskea ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan tai osittain. |
Olennaisimmat riskit |
|
Minimisitoumus | € 100.000 |
* p.a. tarkoittaa vuosittaista tuottoa ** Sisäinen korkokanta / internal rate of return
Rahoitustuotteen kestävyyteen liittyvät tiedot EU:n Tiedonantovelvoiteasetuksen (SFDR) 2019/2088 (kestävyyteen liittyvien tietojen antaminen rahoituspalvelusektorilla) mukaisesti. Kyseessä on asetuksen 8. artiklan mukainen rahoitustuote.
Julkaisupäivämäärä: 16.12.2022
Oikeushenkilötunnus: 3208352-5 (y-tunnus)
a) Tiivistelmä
Tämä rahoitustuote edistää ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia, mutta sen tavoitteena ei ole kestävien sijoitusten tekeminen.
Rahasto edistää ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia integroimalla ESG-tekijöitä (ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyvät tekijät) sijoitusprosessiin. Rahasto arvioi kestävyystekijöitä (ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyvät vastuut) valitessaan sijoituskohteita. Kestävyyden näkökulmat ovat osa sijoituskohteiden päätösesitystä, ja nämä näkökulmat vaikuttavat päätökseen tehdä tai olla tekemättä sijoitus. Ympäristöasioiden osalta arvioidaan suorien ja epäsuorien hiilidioksidipäästöjen alentamista, jätteiden määrän vähentämistä ja kierrätysasteen nostamista, uusiutuvan energian tuottamista, energiatehokkuuden kasvattamista sekä vedenkulutuksen vähentämistä. Yhteiskuntavastuun osalta arvioidaan hyvien työolojen mahdollistamista, työturvallisuutta, vuokralaistyytyväisyyttä, tietoturvallisuutta, syrjinnän estämistä, työelämän monimuotoisuuden edistämistä sekä työlainsäädännön ja työehtosopimusten noudattamista. Hyvän hallinnon osalta tavoiteltavat asiat liittyvät kilpailun rajoittamisen sekä lahjonnan ja korruption estämiseen, sidosryhmien eettisiin toimintatapoihin sekä verotuksen ja yhteiskunnan tukien asianmukaisiin toimintatapoihin. Läpi sijoituksen elinkaaren edellä mainittuja ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia seurataan ja kehitetään ja hyvän hallinnon noudattaminen varmistetaan.
Rahasto käyttää seuraavia menetelmiä varmistaakseen, että rahasto edistämät ominaisuudet toteutuvat: Rahaston edistämien ympäristö- ja yhteiskunnallisien asioiden toteuma sekä tavoitteet käydään vuosittain läpi osa-alueittain. Mitattavissa olevat asiat sekä niihin liittyvät tulevaisuuden tavoitteet raportoidaan selkeässä ja ymmärrettävässä muodossa. Rahaston omistamien kiinteistöjen energiansäästöpotentiaali kartoitetaan joko osana sijoituspäätöstä tai mahdollisimman pian kiinteistön ostamisen jälkeen. Kriteerit täyttävät hankkeet toteutetaan. Pääkriteerejä, jotka vaikuttavat päätöksentekoon ovat esimerkiksi hankkeen takaisinmaksuaika, elinkaarisäästöt euroina, saavutettavat hiilidioksidipäästöt, vuokralaistyytyväisyyden ja olosuhteiden taso sekä hankkeen sopivuus yksittäisen kiinteistön ja rahaston kohdestrategiaan. Rahaston sijoitustiimi on saanut koulutusta kestävyystekijöiden huomioimisessa ja rahastoyhtiön riskienhallinta valvoo kestävyysriskejä sekä rahaston toimintaa kestävyysasioissa.
Rahaston sijoituskohteita tarkastellaan kokonaisvaltaisesti ja kohteen kestävyyteen liittyvistä ominaisuuksista muodostetaan kokonaisarvio. Osana sijoitusprosessia arvioidaan kohteen energiatehokkuuden parantamista ja poissuljetaan esimerkiksi fossiilisia energialähteitä käyttävät kohteet, joiden energialähteet eivät ole korvattavissa paremmilla vaihtoehdoilla. Rahasto toimii vain luotettavien yhteistyökumppaneiden kanssa. Osana sijoitusprosessia arvioidaan vuokralaisten luotattavuutta ja varmistetaan asiakkaan riittävä tunteminen. Vuokralaisen liiketoimintaa arvioidaan ja esimerkiksi liiketoiminnan Venäjä-liitännäisyydet johtavat poissulkuun.
Rahastolle luotu Supplier Code of Conduct pitää sisällään hyvien hallintotapojen huomioinnin. Näissä periaatteissa on lueteltu tärkeimmät eettisen liiketoiminnan vaatimukset, joihin kaikkien yhteistyökumppaneiden oletetaan sitoutuvan toiminnassaan. Toimintaohjeeseen sisältyy mm. lakien noudattaminen ja rikkomuksista ilmoittaminen, ihmisoikeuksien noudattaminen ja työtekijöiden hyvä kohtelu, korruption ja harmaan talouden ehkäisy sekä reilu kilpailu. Rahoitustuotteessa voidaan tehdä vaikuttamista kohdeyhtiöihin osana ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien edistämistä. Evlin vastuullisen sijoittamisen politiikka asettaa raamit Evlin tekemälle vaikuttamiselle sekä menettelytavoille havaittujen normirikkomusten tapauksessa.
Kaikki rahoitustuotteen aktiiviset sijoitukset edistävät ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia. Rahaston edistämien ympäristöön liittyvien ominaisuuksien toteutumisen mittaamiseen käytetään indikaattoreina kohteiden energian- ja vedenkulutusta, oman ostotoiminnan piirissä olevan energiankulutuksen sekä hiilidioksidin intensiteettiä ja jätteen kierrätysastetta. Yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien toteutumista mitataan vuokralaistyytyväisyydellä. Sijoitusprosessissa salkunhoito arvioi sijoituskohdetta kestävyysnäkökulmasta osana yleistä sijoituspäätöstä. Rahasto kerää tietoja sen ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien edistämistä kuvaavista kestävyysindikaattoreista. Tiedot eivät ole kolmannen osapuolen tarkastamia ja niiden yhteydessä raportoidaan tietojen kattavuus. Tietojen kattavuus ei vaikuta edellä mainittujen kestävyystekijöiden edistämiseen.
b) Ei kestävää sijoitustavoitetta
Tämä rahoitustuote edistää ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia, mutta sen tavoitteena ei ole kestävien sijoitusten tekeminen.
c) Ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvät rahoitustuotteen ominaisuudet
Rahasto edistää ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia integroimalla ESG-tekijöitä (ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyvät tekijät) sijoitusprosessiin. Rahasto arvioi kestävyystekijöitä (ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyvät vastuut) valitessaan sijoituskohteita. Kestävyyden näkökulmat ovat osa sijoituskohteiden päätösesitystä, ja nämä näkökulmat vaikuttavat päätökseen tehdä tai olla tekemättä sijoitus. Ympäristöasioiden osalta arvioidaan suorien ja epäsuorien hiilidioksidipäästöjen alentamista, jätteiden määrän vähentämistä ja kierrätysasteen nostamista, uusiutuvan energian tuottamista, energiatehokkuuden kasvattamista sekä vedenkulutuksen vähentämistä. Yhteiskuntavastuun osalta arvioidaan hyvien työolojen mahdollistamista, työturvallisuutta, vuokralaistyytyväisyyttä, tietoturvallisuutta, syrjinnän estämistä, työelämän monimuotoisuuden edistämistä sekä työlainsäädännön ja työehtosopimusten noudattamista. Hyvän hallinnon osalta tavoiteltavat asiat liittyvät kilpailun rajoittamisen sekä lahjonnan ja korruption estämiseen, sidosryhmien eettisiin toimintatapoihin sekä verotuksen ja yhteiskunnan tukien asianmukaisiin toimintatapoihin. Läpi sijoituksen elinkaaren edellä mainittuja ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia seurataan ja kehitetään ja hyvän hallinnon noudattaminen varmistetaan.
Rahasto käyttää seuraavia menetelmiä varmistaakseen, että rahasto edistämät ominaisuudet toteutuvat: Rahaston edistämien ympäristö- ja yhteiskunnallisien asioiden toteuma sekä tavoitteet käydään vuosittain läpi osa-alueittain. Mitattavissa olevat asiat sekä niihin liittyvät tulevaisuuden tavoitteet raportoidaan selkeässä ja ymmärrettävässä muodossa. Rahaston omistamien kiinteistöjen energiansäästöpotentiaali kartoitetaan joko osana sijoituspäätöstä tai mahdollisimman pian kiinteistön ostamisen jälkeen. Kriteerit täyttävät hankkeet toteutetaan. Pääkriteerejä, jotka vaikuttavat päätöksentekoon ovat esimerkiksi hankkeen takaisinmaksuaika, elinkaarisäästöt euroina, saavutettavat hiilidioksidipäästöt, vuokralaistyytyväisyyden ja olosuhteiden taso sekä hankkeen sopivuus yksittäisen kiinteistön ja rahaston kohdestrategiaan. Rahaston sijoitustiimi on saanut koulutusta kestävyystekijöiden huomioimisessa ja rahastoyhtiön riskienhallinta valvoo kestävyysriskejä sekä rahaston toimintaa kestävyysasioissa.
d) Sijoitusstrategia
Rahaston sijoituskohteita tarkastellaan kokonaisvaltaisesti ja kohteen kestävyyteen liittyvistä ominaisuuksista muodostetaan kokonaisarvio. Osana sijoitusprosessia arvioidaan kohteen energiatehokkuuden parantamista ja poissuljetaan esimerkiksi fossiilisia energialähteitä käyttävät kohteet, joiden energialähteet eivät ole korvattavissa paremmilla vaihtoehdoilla. Rahasto toimii vain luotettavien yhteistyökumppaneiden kanssa. Osana sijoitusprosessia arvioidaan vuokralaisten luotattavuutta ja varmistetaan asiakkaan riittävä tunteminen. Vuokralaisen liiketoimintaa arvioidaan ja esimerkiksi liiketoiminnan Venäjä-liitännäisyydet johtavat poissulkuun.
Rahastolle luotu Supplier Code of Conduct pitää sisällään hyvien hallintotapojen huomioinnin. Näissä periaatteissa on lueteltu tärkeimmät eettisen liiketoiminnan vaatimukset, joihin kaikkien yhteistyökumppaneiden oletetaan sitoutuvan toiminnassaan. Toimintaohjeeseen sisältyy mm. lakien noudattaminen ja rikkomuksista ilmoittaminen, ihmisoikeuksien noudattaminen ja työtekijöiden hyvä kohtelu, korruption ja harmaan talouden ehkäisy sekä reilu kilpailu.
e) Sijoitusten osuus
Kaikki rahoitustuotteen aktiiviset sijoitukset edistävät ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia.
f) Ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien seuranta
Rahaston edistämien ympäristöön liittyvien ominaisuuksien toteutumisen mittaamiseen käytetään indikaattoreina kohteiden energian- ja vedenkulutusta, oman ostotoiminnan piirissä olevan energiankulutuksen sekä hiilidioksidin intensiteettiä ja jätteen kierrätysastetta. Yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien toteutumista mitataan vuokralaistyytyväisyydellä.
g) Menetelmät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia varten
Rahoitustuotteen edistämiä ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia seurataan ja raportoidaan yllä mainituilla kestävyysindikaattoreilla.
h) Tietolähteet ja tietojen käsittely
Sijoitusprosessissa salkunhoito arvioi sijoituskohdetta kestävyysnäkökulmasta osana yleistä sijoituspäätöstä. Rahasto kerää tietoja sen ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien edistämistä kuvaavista kestävyysindikaattoreista. Tiedot eivät ole kolmannen osapuolen tarkastamia ja niiden yhteydessä raportoidaan tietojen kattavuus.
i) Menetelmiä ja tietoja koskevat rajoitukset
Edistettyjä ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien toteutumista raportoidaan vuosittain edellä mainituilla kestävyysindikaattoreilla, joiden yhteydessä raportoidaan tietojen kattavuus. Kaikki rahaston aktiiviset sijoitukset edistävät ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia muiden ominaisuuksiensa ohella. Tietojen kattavuus ei vaikuta edellä mainittujen kestävyystekijöiden edistämiseen.
j) Asianmukainen huolellisuus
Rahasto arvioi kestävyystekijöitä osana sijoituskohteiden valintaa. Kestävyyden näkökulmat ovat osa sijoituskohteiden päätösesitystä, ja nämä näkökulmat vaikuttavat päätökseen tehdä tai olla tekemättä sijoitus. Rahaston sijoitustiimi on saanut koulutusta kestävyystekijöiden huomioimisessa ja rahastoyhtiön riskienhallinta valvoo kestävyysriskejä sekä rahaston toimintaa kestävyysasioissa.
k) Vaikuttamispolitiikat
Rahoitustuotteessa voidaan tehdä vaikuttamista kohdeyhtiöihin osana ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien edistämistä. Evlin vastuullisen sijoittamisen politiikka asettaa raamit Evlin tekemälle vaikuttamiselle sekä menettelytavoille havaittujen normirikkomusten tapauksessa.
l) Nimetty vertailuarvo
Rahastolla ei ole vertailuindeksiä.
Tämä sivu antaa yleistä tuotetietoa ja se on markkinointiviestintää. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoituksen arvo voi nousta ja laskea ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Sivun sisältöä ei tulee pitää sijoitusneuvontana eikä sen perusteella tule tehdä sijoituspäätöstä. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä tulee tutustua rahaston lakisääteisiin dokumentteihin, kuten avaintietoasiakirjaan. Tiedot ovat saatavilla sijoitusta harkitseville Evlistä.
Pitkän sijoitushorisontin ja korkean riskin vuoksi Evlin vaihtoehtoiset sijoitusrahastot on tarkoitettu ammattimaisille ja rajoitetulle joukolle ei-ammattimaisia asiakkaita, jotka tekevät vähintään 100 000 euron sijoituksen ja joilla katsotaan olevan riittävä ymmärrys rahastosta ja sen sijoitustoiminnasta.
Vahvistan täten, että olen ammattimainen sijoittaja tai minulla on riittävä ymmärrys vaihtoehtoisista sijoitusrahastoista (AIF) ja niiden sijoitustoimintaa.
Sijoitusrahasto Evli Target Maturity Nordic Bond 2023 sulautuu 28.12.2023. Lue lisää.
×We ask you to take into account the fact that Evli Bank Plc’s ability to offer services to states outside of the EEA or to citizens of these states may be affected by limitations related to license. Users of the website are personally responsible for any national limitations that may affect them.