Siirry sisältöön
USA:n lippu pilvisellä taivaalla.

Mihin sijoittaa vuonna 2025?

Sijoittajan silmin tuleva vuosi näyttää varsin lupaavalta: maailmantalous kasvaa, korot laskevat ja teollisuus elpyy. 

Evlin näkemys on, että osakkeet tuottavat enemmän kuin korot. Näemme, että Yhdysvaltojen osakkeet tuottavat paremmin kuin Euroopan ja kehittyvien markkinoiden osakkeet. On siis aika lisätä USA:n painoa salkkuun.

Lue lisää 2025 katsauksestamme

Miksi sijoittaa Yhdysvaltoihin?

  1. Makro: USA:n kasvu on ollut historiallisesti parempaa kuin muiden maiden, ja se on todennäköisesti parempaa myös lähitulevaisuudessa.
  2. Politiikka: Presidentti Donald Trump on riski maailmalle, mutta voi hyödyttää Yhdysvaltain taloutta.
  3. Yritysten perusteet: Yhdysvalloissa yrityksiltä voi odottaa parempaa tuloskasvua ja korkeampaa laatua.
  4. Johtaja innovaation ja tekoälyn alalla: Amerikkalaiset yritykset hyötyvät tekoälysyklistä ja Trumpin yritysystävällisistä uudistuksista. Yhdysvalloilla on korkea painotus teknologiassa ja tekoälyvetoisessa kasvussa. Yritysten investoinnit ovat alkaneet elpyä uudelleen.
  5. Markkinat: Korkean kannattavuuden ja teknologiapainotuksen ansiosta osakemarkkinat voivat jatkaa vahvaa kehitystä muuhun maailmaan verrattuna kalliimmasta arvostuksesta huolimatta.

    Lue lisää blogistamme

Donald Trumpin paluu

Miten Donald Trumpin paluu vaikuttaa globaaliin talouteen ja markkinoihin? Onko Trump niin arvaamaton kuin mitä sanotaan ja ovatko tullit vain osa Trumpin neuvottelutaktiikkaa? 

Videotallenteessa Evlin päästrategi Valtteri Ahti puhuu muun muassa näistä asioista. Videotallenne on tehty 4.2.2025 pidetystä webinaarista.

”Ensi vuonna osakkeet tuottavat enemmän kuin korot. Yhdysvaltojen osakkeet tuottavat paremmin kuin Euroopan ja kehittyvien markkinoiden osakkeet.”

Valtteri Ahti, Evlin päästrategi

Evli USA Kasvu - sijoita yhtiöihin, jotka kasvavat odotuksia nopeammin

Sijoitusrahasto Evli USA Kasvu sijoittaa varansa suurten yhdysvaltalaisten yhtiöiden osakkeisiin, painottaen yhtiöitä joilla on vahvat fundamentit ja hyvät kasvunäkymät.
Tutustu rahastoon ja sijoita

Ylituotto: Vaikka historiallinen tuotto ei ole tae tulevista tuotoista, rahasto on sen toiminnan alusta ylittänyt vertailuindeksin 3,38 %* vuosituotolla kulujen jälkeen. Tämän lisäksi, rahasto oli viime vuonna Suomen parhaiten tuottanut aktiivinen sijoitusrahasto**. 

Kustannustehokkuus: Kokonaiskulusuhde*** on vain 0,75 %, mikä tekee rahastosta houkuttelevan vaihtoehdon perinteisille ETF-rahastoille.

“Laadukas kasvu” -lähestymistapa: Rahasto keskittyy tulevaan kasvuun kalliiden ja vahvan historiallisen kasvun omaavien osakkeiden sijaan. Osakerahasto painottaa yhtiöitä, joilla on hyvät kasvunäkymät ja vahvat fundamentit.

Ainutlaatuinen sijoitusstrategia: Sijoittaa laadukkaisiin suuriin kasvuyhtiöihin Yhdysvalloissa ja pyrkii sijoittamaan yhtiöihin, jotka kasvavat odotuksia nopeammin. Sijoittaa osakkeisiin, joilla on sekä vahva investointien kasvupotentiaali että positiivinen kasvumomentum, haastaen näin perinteiset kasvustrategiat.

Mukautuvuus markkinatrendeihin: Rahaston kasvustrategia mukautuu muuttuviin markkinoihin ja hyödyntää tuottomahdollisuuksia keskeisissä kasvuteemoissa.

*6.9.2022-31.12.2024. Rahaston vertailuindeksi on MSCI USA. 
**Lähde: Rahastoraportti 31.12.2024
***TER (Total Expense Ratio) kuvaa rahaston kokonaiskulujen osuutta rahaston keskimääräisestä pääomasta prosentteina vuosi tasolla.

Koska rahaston varat sijoitetaan osakkeisiin tai osakesidonnaisiin arvopapereihin, voi rahasto-osuuden arvo vaihdella lyhyellä aikavälillä erittäin voimakkaasti. Rahaston sijoituksiin liittyy valuuttakurssiriski. Lisätietoa riskeistä saatavilla tuotekohtaiselta sivulta ja rahastoesitteestä.

Kenelle Evli USA Kasvu -rahasto sopii?

#1

Sinulle, joka haluat sijoittaa Yhdysvaltojen osakemarkkinoille hyvin hajautetulla salkulla.

#2

Sinulle, joka haluat sijoittaa kasvuyhtiöihin, joiden talouskehitys on keskimääräistä nopeampaa.

#3

Sinulle, joka tavoittelet korkeaa tuottoa pitkällä aikavälillä.

Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta.

Tämä sivu antaa yleistä tuotetietoa ja se on markkinointiviestintää. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoituksen arvo voi nousta ja laskea ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan.

Sivun sisältöä ei tule pitää sijoitusneuvontana eikä sen perusteella tule tehdä sijoituspäätöstä. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä tulee tutustua rahaston lakisääteisiin dokumentteihin, kuten rahaston sääntöihin, avaintietoasiakirjaan ja rahastoesitteeseen. Rahastojen lakisääteiset dokumentit ja lisätiedot ovat saatavilla tuotekohtaisilta sivuilta sekä www.evli.com/rahastot.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Miksi Evli?

Evli-Rahastoyhtiö perustettiin 1980-luvun lopulla nykyaikaisten korko- ja osakemarkkinoiden synnyn aikoihin, ja se on nykyään Pohjoismaiden paras rahastotalo sekä Lipperin että Morningstarin mukaan. Kokenut ja sitoutunut henkilökunta, joka keskittyy pitkäjänteisesti asiakkaisiin ja tarjoaa aidosti aktiivista ja kestävää salkunhoitoa yhdistettynä erinomaiseen asiakaspalveluun, on nostanut Evlin pohjoismaisen varainhoidon eturiviin.

Tule asiakkaaksi

Jäikö jokin vielä askarruttamaan?

Tavoitat sijoittajapalveluumme arkipäivisin klo 9.30–16.30 numerosta 09 4766 9701.

Juhana Jatila
Juhana Jatila
Apulaisjohtaja