Hallinnointi

Sisäpiiri

Evlillä on sen hallituksen hyväksymä sisäpiiriohje, joka perustuu Markkinoiden väärinkäyttöasetukseen (MAR), NASDAQ Helsinki Oy:n sisäpiiriohjeeseen sekä muihin asiaankuuluviin määräyksiin ja ohjeisiin. Muualla kuin Suomessa rekisteröidyissä konserniyhtiöissä noudatetaan näiden ohjeiden lisäksi yhtiön sijaintivaltion kansallista lainsäädäntöä ja viranomaisohjeistusta. Sisäpiiriohje on jaettu kaikille konserniin työ- tai palvelusuhteessa oleville henkilöille. Sisäpiiriohjeen määrittämien henkilöiden tulee noudattaa heitä koskevia sisäpiiritiedon käyttämistä ja kaupankäyntiä koskevia rajoituksia, kuten esimerkiksi suljetun ikkunan ajanjaksoa.

Yhtiö on määritellyt, että ilmoitusvelvollisia liiketoimistaan Evlin osakkeella ja muilla siihen perustuvilla rahoitusvälineillä ovat hallituksen ja johtoryhmän jäsenet sekä heidän lähipiirinsä. Evli julkaisee pörssitiedotteella johtotehtävissä toimivien henkilöiden sekä heidän lähipiirinsä tekemät Evlin osakkeisiin ja muihin rahoitusvälineisiin liittyvät liiketoimet markkinoiden väärinkäyttöasetuksen edellyttämällä tavalla.

Lain mukaan johtotehtävissä toimiva henkilö ei saa toteuttaa liiketoimia listayhtiön osakkeilla tai muilla rahoitusvälineillä 30 päivän pituisen ajanjakson aikana ennen listayhtiön tilinpäätöstiedotteen ja osavuosikatsauksen julkistamista. Evli soveltaa samanlaista 30 päivän pituista kaupankäyntirajoitusta myös niihin Evli-konsernin työntekijöihin, jotka osallistuvat osavuosikatsausten ja tilinpäätöstiedotteiden laatimiseen tai julkaisemiseen ja jotka saavat tietoonsa konsernitasoista julkaisematonta taloudellista tietoa. Evlin sisäpiirivastaavana toimii yhtiön lakiasiainjohtaja. Evli arvioi ja seuraa lähipiirinsä kanssa tehtäviä liiketoimia.

Yhtiö pitää luetteloa sen lähipiiriin kuuluvista osapuolista. Evlin lähipiirin muodostavat sen tytäryhtiöiden lisäksi hallitus, toimitusjohtaja ja johtoryhmä mukaan lukien yhtiöt, joissa heillä on määräysvalta tai huomattava vaikutusvalta. Yhtiön taloushallinto seuraa ja valvoo lähipiiriliiketoimia osana yhtiön normaaleja raportointi ja valvontakäytäntöjä. Lähipiiritoimet, jotka poikkeaisivat tavanomaisesta liiketoiminnasta, päättää hallitus. Yhtiön ja sen lähipiirin välisistä olennaisista ja merkittävistä liiketoimista raportoidaan vuosittain yhtiön konsernitilinpäätöksen liitetiedoissa.
Tämän lisäksi yhtiö ylläpitää kulloinkin tarvittavaa luetteloa hanke- tai tapahtumakohtaisista sisäpiiriläisistä.

Tiedot johtohenkilöiden liiketoimista julkaistaan pörssitiedotteena

Tiedot päivitetty: 2.4.2022