Vastuullisen sijoittamisen edelläkävijä

Evli Pankissa uskotaan, että vastuullisesta varainhoidosta hyötyvät niin sijoittajat kuin yrityksetkin. llmastonmuutokseen liittyvät asiat ovat nousseet yhä merkittävämpään asemaan.

"Aloitimme sijoitusten ilmastovaikutusten analyysin kuitenkin jo vuosia sitten. Mittaamme esimerkiksi sijoitustemme hiilijalanjälkeä ja poissuljemme hiili-, öljyhiekka- ja turveyhtiöt sijoituskohteista”, Evli Pankin vastuullisuusjohtaja Outi Helenius kertoo.

Evlissä ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvät niin sanotut ESG-tekijät on integroitu kaikkeen sijoitustoimintaan. Analyysin ja vastuullisuustekijöiden seurannan lisäksi tärkeä merkitys on yhtiöihin vaikuttamisella yksin sekä yhdessä muiden sijoittajien kanssa, kuten Climate Action 100+ -aloitteessa tai YK:n vastuullisen sijoittamisen UN PRI -järjestön kautta.

Rahastojen vastuullisuusraportoinnin Evli aloitti ensimmäisenä varainhoitajana Suomessa kolme vuotta sitten.

”Vastuullisuus on olennainen osa laadukasta salkunhoitoa, jota Evlissä tehdään. Uskomme läpinäkyvyyteen ja avoimuuteen, ja raportoimme asiakkaille samalla datalla, jota käytämme  sijoituspäätösten teossa”, kertoo Helenius.

ESG-prosessi faktorirahastoissa

”Evlin faktorirahastoissa sijoituspäätöksiin integroitiin vähähiilinen prosessi jo kolme vuotta sitten, ja viime vuonna sitä laajennettiin kokonaisvaltaisemmaksi ESG-lähestymistavaksi, jossa käytetään sekä poissulkemista että parhaiden yhtiöiden valintaa toimialojen sisällä. Tämä on toiminut tehokkaasti, ja salkussamme painottuvat ne yritykset, jotka saavat korkean vastuullisuusarvosanan”, sanoo Evlin faktorirahastojen johtaja Peter Lindahl.

Evli lanseerasi faktorirahastot, Evli Osakefaktori Euroopan ja Evli Osakefaktori USA:n, ensimmäisenä Pohjoismaissa vuonna 2015. Faktorit ovat akateemisesti todennettuja lisäarvon lähteitä, jotka ovat tuottaneet sijoittajille paremmin kuin markkinat keskimäärin. Evlin käyttämiä faktoreita ovat arvo, laatu, matala riski ja momentum eli hintavahvuus.

”Faktorirahastoissa haluamme laajan hajautuksen näihin faktoreihin, mutta samalla yhtiöihin, jotka ovat  vastuullisia”, sanoo Lindahl.

ESG-prosessissa valikoituu systemaattisesti koko Euroopan ja Amerikan markkinasta noin 2 500–3 000 vastuullisinta yritystä, ja näistä karsiutuu kumpaankin rahastoon faktoriprosessissa noin 400 yhtiötä.

”Salkunhoito tapahtuu systemaattisesti rakentamiemme mallien ja algoritmien pohjalta, jolloin sijoittajapsykologian riski, joka voi olla vaaraksi päätöksissä, jää pois”, kuvailee Lindahl.

outihelenius_200x200
Outi Helenius on Evlin vastuullisuusjohtaja

peterlindahl_200x200
Peter Lindahl
on seniorisalkunhoitaja ja varainhoidon allokaatioryhmän puheenjohtaja

Lue myös:

Evli nostaa vastuullisuuden strategiseksi fokusalueeksi > 

Vastuullinen sijoittaminen Evlissä >