Sanoista tekoihin sijoittamisen vastuullisuudessa

Vastuullinen sijoittaminen on Suomessa ottamassa uuden ison loikan eteenpäin. Meillä ja muissa Pohjoismaissa vastuullinen ajattelu on yleistynyt monia muita alueita nopeammin.

Suomen vastuullisen sijoittamisen yhdistys Finsif on kasvanut muutamassa vuodessa 61 jäsenen yhteisöksi ja on jäsenmäärältään ohittanut ruotsalaisen sisaryhdistyksensä.

On ollut helppoa julistautua vastuulliseksi sijoittajaksi kertomalla hyväksyvänsä YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet. Enää se ei riitä. Nyt haetaan vastuunsa kantavia sijoittajia, jotka siirtyvät sanoista tekoihin.

Paljon on alkanut tapahtuakin. Ammattimaisilla sijoittajilla on poikkeuksetta analyytikkoja ja koordinaattoreita, jotka arvioivat sijoituksia. Uusia sijoituksia kohdennetaan entistä enemmän nimenomaan vastuullisuusnäkökohtia huomioiviin sijoituksiin.

Miten vastuullisuutta mitataan?

Olemassa olevien sijoitusten arvioiminen on mittava tehtävä, josta ei selviä ilman riittäviä resursseja ja työkaluja. Kansainvälisesti hajautetussa salkussa voi olla tuhansia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat ja toimintatavat ovat laidasta laitaan erilaisia. Jyvät pitää pystyä erottelemaan akanoista. Sijoituspäätösten pitää jatkossakin perustua asiatietoon eikä väittämiin tai huhuihin.

Sijoittajan on hyvä pohtia olennaista lähestymistavasta riippumatta: millä tavalla päätös olla sijoittamatta, tai sijoittaa, kiistanalaiseen yhtiöön vaikuttaa omaan toimintaan, salkkukokonaisuuteen, muihin sijoittajiin tai koko yhteiskuntaan? Jopa isot sijoittajat ovat pieniä globaaleilla markkinoilla.

Vastuullinen sijoittaminen ja varainhoito on arvovalintojen tekemistä ja niiden arvottamista. Kaikkia maailman epäkohtia ei kukaan pysty yksin korjaamaan tai edes niihin vaikuttamaan. Monet suomalaiset sijoittajat ovat kuitenkin kypsiä ja valmiita omalla toiminnallaan vaikuttamaan niin sijoittamiinsa yhtiöihin kuin muihin sijoittajiin.

Lue, miten Evli ottaa vastuullisuuden huomioon sijoitus- ja yritystoiminnassaan.

 

Lataa artikkeli tasta