KirjauduBritannia äänesti eroavansa Euroopan Unionista 43 yhteisen vuoden jälkeen. Eurooppalainen avioero on länsimaisen arvomaailman tragedia. Kyseessä Euroopan merkittävin poliittinen tapahtuma sitten Berliinin muurin murtumisen.Kansanäänestys paljasti sekä Britannian että Euroopan sisäisen eripuran. Britanniassa yhteiskunnallinen jako kulkee kaupunkilaisten ja maalaisten, Skotlannin ja Englannin sekä nuorten ja vanhojen välillä. On hyvinkin mahdollista, että EU-eron seurauksena Skotlanti eroaa saarivaltakunnasta.
Mikäli Ranska seuraa Britannian perässä, on Euroopan Unionin kohtalo sinetöity.
Brittien protestiäänestys on oire laajemmasta ilmiöstä. Kuka muistaa, kuinka politiikan tutkija Francis Fukuyama julisti Berliinin muurin sortumisen jälkeen, että historia oli päättynyt? Hän siis tarkoitti, että historia oli päättynyt länsimaisten liberaalien arvojen voittoon. Politiikassa demokratia levisi ja kommunistiset valtiot kaatuivat kuin dominot. Sosialismi vetäytyi ja markkinatalous levisi globaaliksi talousstandardiksi. Vapaakauppa kukoisti ja protektionismi julistettiin pannaan. Sääntelyä purettiin laajasti.
Globaalin talouden nousun myötä ennätysmäärä ihmisiä nousi köyhyysrajan yläpuolelle.
Itä-Euroopan valtiot liittyivät Euroopan Unioniin ja yhteisön enemmistö siirtyi yhteiseen valuuttaan. Eurooppalaiset saivat matkustaa vapaasti omalla mantereella.
Jälkikäteen katsottuna kyseessä oli kultainen aikakausi. Miksi kaikki päättyi? Ehkä suuri juhla päättyy aina eeppiseen krapulaan. Pitkä taloudellinen nousukausi päättyi toisen maailmansodan suurimpaan lamaan eli vuoden 2008 finanssikriisiin. Suomen talous ei ole vieläkään saavuttanut finanssikriisiä edeltävää tasoa.
Finanssikriisistä seurannut taloudellinen pahoinvointi on kanavoitunut laajasti. Valtiotasolla se on johtanut sääntelyyn vastaiskuun ja markkinavoimien vetäytymiseen. Kansalaistasolla taloudellinen pahoinvointi on purkautunut muukalaisvastaisuutena ja vihana kansainvälisiä instituutiota vastaan. Muukalaiset ja EU ovat olleet syntipukkina asiassa kuin asiassa. Oikeisto- ja vasemmistopopulistipuolueiden suosion nousu on oiva barometri taloudellisesta krapulasta. Britannian ero on osa tätä samaa synkkää ajanhenkeä, joka on seurausta taloudellisesta pahoinvoinnista.
David Cameron leikki tulella yrittäessään kukistaa konservatiivipuolueen euroskeptikkosiiven julistamalla kansanäänestyksen. Talouden nousukaudella äänestystulos olisi ollut luultavasti toinen. On myös traagista, että englantilaiset eläkeläiset päättivät äänestuloksen ja siten sinetöivät nuorempien sukupolvien kohtalon vuosikymmeniksi.
Vastaavia ajanjaksoja joissa talouskriisit ovat johtaneet sääntelyn laajamittaiseen nousuun. Ehkä ajatus on se, että sääntelyllä estetään ne holtittomat valinnat jotka johtivat talouskriisiin. Ratkaisut pyörivät protektionismin, sääntelyn ja poliittisen eristäytymisen ympärillä.
Britannian erosta johtuva taloudellinen vahinko voi olla maltillinen. Kyseessähän on pohjimmiltaan uuden kauppasopimuksen laatiminen. Norja ja Sveitsi ovat laatineet itselleen sopivat kauppasopimukset EU:n kanssa. Britit joutuvat todennäköisesti sopimaan itselleen epäedullisemman sopimuksen kuin nykyisen.
Todellinen kustannus on poliittinen. Hollannissa ja Ranskassa saatetaan hyvinkin järjestää vastaava äänestys. Vaikka mikään muu maa ei lähtisikään niin Euroopan Unionin poliittinen luonne tulee muuttumaan, kun yhteisön ainoa liberaali, vapaakauppaa ja markkinataloutta suosiva suurvalta lähtee. Mikäli Saksa ei täytä Britannian jättämää poliittista tyhjiötä, EU:sta tulee konservatiivinen, sääntelevä ja protektionistinen. Todelliset häviäjät Brexitissä ovat siis EU:n muut liberaalit maat.
