Kasvu jatkuu kehittyvillä markkinoilla

Kehittyvät osakemarkkinat tuottivat viime vuonna muita alueita selvästi paremmin. Kokonaistuotto oli peräti 20 prosenttia, kun länsimaiset osakkeet tuottivat euroissa mitattuna seitsemän prosenttia. Odotamme ylivoiman jatkuvan tänäkin vuonna.

Kehittyvät markkinat kamppailivat vuosia Kiinan hidastuvaa kasvua, globaalin aktiivisuuden apeutta ja heikentyviä raaka-ainehintoja vastaan. Vuonna 2016 taloudet alkoivat elpyä laajalla rintamalla.

Tänä vuonna Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ennustaa kehittyvien maiden BKT-kasvun yltävän 4,9 prosenttiin ja ensi vuonna 5,1 prosenttiin. Kasvutahti olisi tasan puolet enemmän kuin länsimaiden vastaavan ajan ennuste. Maailmantaloudessa laaja-alaisesti vallitseva hyvä vire, kaupan kasvu ja investointien piristyminen ylläpitävät hyvää globaalia kysyntää, mikä tukee viennistä hyötyviä kehittyviä maita. Myös teollisten hyödykkeiden hinnat ovat viimeisen vuoden aikana nousseet reippaasti, mikä parantaa raaka-aineita tuottavien maiden tilannetta entisestään.

maapallo, jonka ympärillä kulkee eri maiden tavarajunavaunuja

Entä Kiina?

Mahdollisia riskejä ei tietenkään tule sivuuttaa. Kauppakiista Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä voi pahentua, puhutaan jo kauppasodan uhasta. Kiinalle kauppasodalla olisi pelkästään negatiivisia vaikutuksia, ja vaikutukset ulottuisivat myös muihin kehittyviin maihin. Todennäköisyys kauppasodalle on kuitenkin tällä hetkellä pieni.

Myös Kiinan valtio itsessään on jatkuva riski. Presidentin valtaoikeuksia lisättiin tänä vuonna, mikä tarkoittaa autoritaarisempaa hallintoa. Tällä voi olla merkittäviä vaikutuksia Kiinan lähivuosien kehitykseen. Myös yrityssektorin ylivelkaisuus, mahdollinen kiinteistökupla ja pankkien lainanannon kiristyminen voivat aiheuttaa murheita jossain vaiheessa. Maan talous on kuitenkin tänä vuonna yllättänyt positiivisesti odotuksiin nähden, joten yllämainitut riskit eivät tällä hetkellä ole pahempia huolenaiheita markkinoilla. Muutaman vuoden tähtäimellä niistä voi kehittyä suurempia ongelmia.

Edulliset osakkeet ja vahvat yritykset

Jo vuosi sitten suosittelimme kehittyviä osakemarkkinoita. Parempi talousympäristö, matala arvostustaso ja halvat valuutat olivat pääsyitä suosituksellemme. Osakkeiden keskimääräiset arvostustasot eivät enää ole yhtä suotuisat kehittyissä maissa, mutta valuutat ovat edelleen halpoja. Toisaalta osakkeiden suhteellinen arvostus verrattuna länsimaisiin osakkeisiin on pysynyt edullisena.

Kehittyvien talouksien valuuttakurssien tulisi kehittyä myös seuraavan vuoden aikana suotuisasti. Historiallisesti Yhdysvaltain dollari pysyy heikkona jälkisyklisessä ympäristössä, jollainen nyt vallitsee. Tällaisessa syklissä kasvumaiden valuutat yleensä vahvistuvat.

Myös yrityssektorin perustekijöitä tarkasteltaessa kehittyvien markkinoiden näkymät ovat valoisat. Tuloskasvun ennustetaan kasvavan hyvää vauhtia jo kolmatta vuotta putkeen. Kasvua tapahtuu hyvin laaja-alaisesti eri kehittyvissä maissa. Vaikka tämän vuoden tuloskasvun odotetaan yltävän 15-20 prosentin tasolle, on todennäköisempää, että todelliset luvut ylittävät ennustukset. Vahvan globaalin talouskasvun lisäksi suotuisa korkoympäristö sekä nousevat tuottaja- ja hyödykehinnat myötävaikuttavat kehittyvien yritysten kasvuun.

Odotamme siis kuluvana vuonna hyviä osaketuottoja kehittyvistä maista. Vuoden alusta kokonaistuotto on ollut lievästi negatiivinen kehittyvissä osakkeissa kuten muuallakin. Hintaheilunta on jonkin verran lisääntynyt, mutta se ei poista kehittyvien osakemarkkinoiden tuotto-odotuksia seuraavien 12 kuukauden aikana. Jos arvostustaso pysyy samalla tasolla seuraavan vuoden aikana, tuotto-odotus voisi olla tuloskasvun verran eli noin 15-20 prosenttia. Tämä olisi enemmän kuin riittävä korvaus riskitasojen kasvulle.

Peter Lindahl, seniorisalkunhoitaja

 

New call-to-action