Antaa hyvien aikojen jatkua!

Kevätaurinko lämmittää nyt mukavasti suhdanneodotuksia ja ekonomistit nostavat kilpaa talousennusteitaan hyviä talousnäkymiä suitsuttaen. Vastuullisuus-sulaminen-Visio-1600x900.gifTeollisuuden ja kuluttajien luottamus on meillä ja muualla kohentunut kouriintuntuvasti. Suomikin nousee pitkään jatkuneesta talouden matalalennosta, vaikka onkin jälkijunassa muihin nähden. Kuinka hyvää jaksoa uskaltaa odottaa?

Länsimaiden talousnäkymiä tukevat edelleen matala korkotaso ja raaka-aineiden edullisuus, vaikka keskuspankkien tarve ylläpitää poikkeuksellisen elvyttävää rahapolitiikkaa on vähenemässä ja raaka-aineiden hinnoissa näyttää pohja löytyneen. Alhaiset korot auttavat kaikkia velallisia, eli lähinnä länsimaisia valtioita, yrityksiä ja asuntovelallisia. Halvat raaka-aineet tukevat energian kuluttajia, yrityksiä ja yksityishenkilöitä sekä liikennettä ja kuljettamista kaikkialla.

Raaka-aineiden hintojen nousu pohjatasoilta on osoittautumassa positiivisen kierteen alullepanijaksi. Kysynnän ja tarjonnan tasapainottumisen myötä raaka-aineita tuottavat yritykset uskaltavat entistä enemmän investoida tuotannon jatkamiseen, mikä heijastuu koneiden ja laitteiden toimittajien näkymiin.

Toki tummiakin pilviä voi taivaanrannalla erottaa. Yhdysvaltojen talous on ollut jo pitkässä yhtäjaksoisessa nousussa finanssikriisin jälkeen. Nousu on ollut verkkainen, mutta talous on nyt lähellä trendivauhtiaan. Kuinka pitkään USA:n talouden nousu vielä jatkuu? Työmarkkinat ovat alkaneet kiristyä ja keskuspankin pelätään painavan jarrupoljinta. Presidentti Trumpin talouspolitiikka olisi toteutuessaan jonkin aikaa kasvua vauhdittavaa, mutta onnistuuko hän sittenkään tavoitteissaan?

Poliittiset riskit varjostavat Euroopan tilannetta. Euroopan unioni natisee liitoksissaan brittien erotessa ja ranskalaisten, italialaisten ja saksalaisten pohtiessa omaa suhdettaan unioniin. Millaiselta unioni näyttää kymmenen vuoden kuluttua? Ehkä tässäkin pätee vanha viisaus, ”mikä ei tapa, se vahvistaa”. EU:ta ei helpolla tapeta.

Politiikka ei tällä hetkellä markkinoita kuitenkaan hermostuta. Isot laivat kääntyvät hitaasti. Ja poliitikkojen tärkeimpänä tehtävänä on nyt löytää ratkaisuja kysymyksiin. Kompromisseja saavutetaan ja parhaassa tapauksessa lopputulokset tyydyttävät kaikkia osapuolia.

Myös inflaatiopeikko näyttää pieneltä. Rahan runsas keskuspankkitarjonta ei ole heijastunut inflaatioon, sillä raha on jähmettynyt pankkijärjestelmiin. Löyhän luotonannon ajat ovat ohi, vaikka pankkiviranomaiset varoittelevat liiasta avokätisyydestä. Globaali inflaatio ei ole myöskään ottanut vauhtia, koska monilla toimialoilla vallitsee edelleen runsas ylitarjonta. Myös teknologinen kehitys painaa vielä hintoja alaspäin.

Ehkä joku nyt ajattelee, ettei maailma tämän paremmaksi voi enää mennä. On helpompaa olla pessimisti kuin optimisti. Positiivisen kehityksen mahdollisuutta ei voi kuitenkaan ohittaa. Antaa hyvien aikojen jatkua!

Lue myös artikkeli markkinanäkymistä 3 syytä sijoittaa Eurooppaan

New Call-to-action