Evli nostaa ensimmäistä kertaa vastuullisuusjohtajan rahastoyhtiönsä hallitukseen

Evli on nimittänyt rahastoyhtiönsä hallitukseen ensimmäistä kertaa vastuullisuusjohtajansa. Outi Heleniuksen nimitys on osa Evlin kasvavaa panostusta vastuullisuuteen ja sen kehittämiseen yhä isompana osana Evlin toimintaa.

Evli-Rahastoyhtiön yhtiökokous on 10.3.2021 valinnut rahastoyhtiölle uuden hallituksen. Uusina jäseninä hallituksessa aloittavat Evlin toimitusjohtaja Maunu Lehtimäki, talousjohtaja Juho Mikola sekä vastuullisuusjohtaja Outi Helenius. Hallituksen jäseninä jatkavat Evlin instituutioasiakkaista vastaava Kim Pessala sekä ulkopuolisina jäseninä Lea Keinänen ja Petri Olkinuora.

Vastuullisuus on Evlille merkittävä strateginen osa-alue, ja vastuullinen sijoittaminen on integroitu osaksi koko sijoitustoimintaa. Vastuullisuusjohtaja Outi Heleniuksen nostaminen rahastoyhtiön hallitukseen jatkaa Evlin systemaattista kehitystyötä vastuullisuuden eteen.

”Evlissä vastuullisuus on aidosti osa koko toimintaamme ja teemme jatkuvasti töitä sen kehittämiseksi. Uskomme vastuullisuustekijöiden huomioimisen johtavan parempiin sijoituspäätöksiin. Lisäksi ilmastokriisin hillitseminen on Evlille tärkeä asia, ja haluamme omalta osaltamme olla mukana tukemassa yhtiöiden muutosta vähähiiliseen yhteiskuntaan. Vastuullisuusjohtajan valinta rahastoyhtiön hallitukseen on luonnollinen jatkumo tässä kehitystyössä”, Evlin toimitusjohtaja Maunu Lehtimäki kertoo.

Helenius on työskennellyt Evlissä vuodesta 2015 lähtien ja vienyt menestyksekkäästi Evlin vastuullista sijoittamista eteenpäin. Evli on saavuttanut neljänä vuotena peräkkäin KANTAR SIFO Prosperan "External Asset Management Finland" -kyselyssä vastuullisen sijoittamisen osalta ykköstilan. Tämän lisäksi YK:n vastuullisen sijoittamisen kattojärjestö PRI myönsi vuonna 2020 kansainvälisessä vertailussa Evlille parhaan arvosanan (A+) strategian ja hallinnoinnin kategoriassa. Heleniuksella on ennen Evliä kokemusta KONEen sijoittajasuhteista sekä SEB:in osaketutkimuksesta.

Helenius kertoo olevansa otettu uudesta nimityksestä ja valmis sen tuomiin mahdollisuuksiin.

”Olen hyvin iloinen ja otettu tästä luottamuksen osoituksesta. Valinta kertoo vastuullisuuden merkityksestä Evlille ja luo entistä paremmat mahdollisuudet vastuullisuuden kehittämiselle. Vastuullisia sijoitus- ja valintaprosesseja on edistetty rahastoissamme jo pitkään, ja salkunhoitajat osallistuvat aktiivisesti kehitystyöhön, mikä luo erinomaiset edellytykset tulevaisuuden suhteen. Esimerkiksi EU:n SFDR-luokituksissa 97 prosenttia rahastoistamme on jo luokiteltu vihreiksi light green- ja dark green -kategorioissa”, Evlin vastuullisuusjohtaja Outi Helenius sanoo.

Lue lisää Evlin vastuullisesta sijoittamisesta

Lisätietoja:
Maunu Lehtimäki, toimitusjohtaja, Evli Pankki, tel. +358 (0)50 553 3000, maunu.lehtimaki@evli.com

Outi Helenius, vastuullisuusjohtaja, Evli Pankki, tel. +358 (0)40 720 6859, outi.helenius@evli.com