Evli asettaa tavoitteeksi sijoitusten hiilipäästöjen puolittamisen 2030 mennessä ja hiilineutraaliuden viimeistään vuonna 2050

Evlin uudet ilmastotavoitteet tähtäävät aitoon vaikuttavuuteen sijoituksissa, yritysten toiminnassa sekä toimialalla. Evli on samalla vahvistanut vastuullisuuden roolia nostamalla ensimmäistä kertaa vastuullisuusjohtajan rahastoyhtiönsä hallitukseen.

Evli asettaa tavoitteeksi omien toimintojen aiheuttamien päästöjen (Scope 1 ja 2) osalta hiilineutraaliuden viimeistään vuoteen 2025 mennessä ja sijoitustensa hiilipäästöjen puolittamisen vuoteen 2030 mennessä, edellyttäen että sijoitusympäristö mahdollistaa sen. Evlin tähtäimessä on olla hiilineutraali varainhoitaja viimeistään vuonna 2050. Tavoite koskee sekä Evlin omista toiminnoista että sijoituksista aiheutuvia päästöjä.

”Pyrimme näillä toimilla varmistamaan, että toimintamme on linjassa vuoden 2015 Pariisin ilmastosopimuksen asettaman tavoitteen kanssa, jonka avulla ilmaston lämpeneminen pyritään rajoittamaan 1,5 asteeseen. Tämä on Evlille erittäin tärkeää ja haluamme kantaa vastuumme konkreettisilla toimilla”, Evlin vastuullisuusjohtaja Outi Helenius toteaa.

Heleniuksen mukaan Evlissä tiedostetaan, että uskottava pitkän aikavälin hiilineutraaliustavoite vaatii tuekseen riittävän kunnianhimoisia välitavoitteita, jotka perustuvat uusimpaan tietoon ilmastonmuutoksesta ja vaadittavista toimenpiteistä päästöjen vähentämiseksi.

Tästä johtuen Evli asettaa toiminnalleen seuraavat välitavoitteet:

  1. Evli tavoittelee omien toimintojen aiheuttamien päästöjen (Scope 1 ja 2) osalta hiilineutraaliutta viimeistään vuoteen 2025 mennessä.
  2. Evli asettaa sijoituksista aiheutuvien välillisten päästöjen välitavoitteeksi 50 prosentin vähennyksen vuoteen 2030 mennessä, edellyttäen että sijoitusympäristö mahdollistaa sen. Vertailuvuotena käytetään vuotta 2019.
  3. Evli asettaa työryhmän vuosille 2021-2022 selvittääkseen tarkemmin, miten sijoituksiin liittyvä välitavoite voidaan parhaiten saavuttaa reaalimaailman päästövähennyksillä ja yhdenmukaisesti Pariisin ilmastosopimuksen kanssa.

”Maailmantalous on edelleen hyvin hiili-intensiivinen, minkä vuoksi laajasti hajautetut sijoitussalkut ovat yhä hiili-intensiivisiä. Varainhoitajina meidän on lisäksi otettava huomioon velvollisuutemme asiakkaitamme kohtaan sekä heidän yksilölliset sijoitustavoitteensa. On kiistatonta, että Pariisin sopimuksen tavoitteisiin pääseminen vaatii välittömiä toimenpiteitä päästöjen laskemiseksi. Uskomme vahvasti siihen, että asiakkaidemme pitkän aikavälin etujen mukaista on sopeuttaa toimintamme yhtäläisiksi kansainvälisten ilmastotavoitteiden kanssa”, Helenius linjaa.

Tiekartta hiilineutraaliksi varainhoitajaksi

Evli on kehittänyt tavoitteisiinsa pääsemistä varten tiekartan, jonka mukaisesti tavoitteiden ja päästöjen kehitystä seurataan ja tavoitteiden käytännön linjauksia tarkennetaan vähintään viiden vuoden välein.

Tiekartta vuosille 2021-2025 rakentuu seuraavien kohtien mukaisesti:

  1. Tilannekuvan rakentaminen
  2. Ilmastoriskien hallinnan kehittäminen
  3. Poissulkemisten päivittäminen
  4. Vaikuttaminen
  5. Tavoitteiden systemaattinen analysointi

Vastuullisuusjohtaja ensimmäistä kertaa rahastoyhtiön hallitukseen

Hiilineutraaliustavoite täydentää Evlin pitkäaikaista työtä vastuullisuuden ja ilmastokysymysten parissa, ja Evli on palkittu useaan otteeseen vastuullisen sijoittamisen osaamisestaan riippumattomissa yhteisöasiakastutkimuksissa Suomessa. Evli panosti konkreettisesti sijoitustoiminnan vastuullisuuteen nostamalla vast’ikään vastuullisuusjohtaja Outi Heleniuksen rahastoyhtiönsä hallitukseen.

”Evlissä vastuullisuus on aidosti osa koko toimintaamme ja teemme jatkuvasti töitä sen kehittämisen eteen. Uskomme vastuullisuustekijöiden huomioimisen johtavan asiakkaiden kannalta parempiin sijoituspäätöksiin. Lisäksi ilmastokriisin hillitseminen on Evlille tärkeä asia ja haluamme omalta osaltamme olla mukana tukemassa yhtiöiden muutosta vähähiiliseen yhteiskuntaan. Vastuullisuusjohtajan valinta rahastoyhtiön hallitukseen luo meille entistä paremmat mahdollisuudet tähän”, Evlin toimitusjohtaja Maunu Lehtimäki toteaa.

”Vastuullisia sijoitus- ja valintaprosesseja on edistetty rahastoissamme jo pitkään, ja salkunhoitajat osallistuvat aktiivisesti kehitystyöhön, mikä luo erinomaiset edellytykset tulevaisuuden suhteen. Oleellisen tärkeää on myös se, että asiakkaamme saavat kattavasti ja läpinäkyvästi tietoa sijoitusten vastuullisuudesta. Evli aloitti laajan vastuullisuusraportoinnin rahastoistaan ja varainhoitoasiakassalkuista ensimmäisenä Suomessa, ja nyt vastuullisuusraporttimme ovat markkinoiden laajimpia katsauksia sisältäen useita ilmastonmuutoksen hallintaan liittyviä mittareita”, Outi Helenius kertoo.

Tutustu Evlin ilmastotavoitteisiin

Lisätietoa:

Outi Helenius, vastuullisuusjohtaja, Evli Pankki Oyj, +358 40 720 6859, outi.helenius@evli.com

Lue myös:

Evlin vastuullisen sijoittamisen toimintakertomus 2020

Evlin vastuullisen sijoittamisen sivusto