EPI BALTIC I

Suomen ensimmäinen kiinteistöpääomarahasto

Baltian maiden kiinteistömarkkinoille sijoittava EPI Baltic I Oy oli paitsi Evlin myös Suomen ensimmäinen kiinteistöpääomarahasto, kun se perustettiin huhtikuussa 2005.

EPI Baltic I:n myötä suomalaissijoittaja sai ensimmäistä kertaa ulottuvilleen kansainvälisesti suositun tavan sijoittaa kiinteistöihin rahaston kautta, ilman osakemarkkinariskiä. Tätä aiemmin maassamme oli mahdollista tehdä kiinteistösijoituksia vain suorien sijoitusten tai osakemarkkinoiden kautta.

Rahasto suljettiin joulukuussa 2005, eikä siihen oteta enää uusia sijoittajia.

Tietoa rahastosta

EPI Baltic I Oy on osakeyhtiömuotoinen, suljettu kiinteistöpääomarahasto, joka sijoittaa varansa Viron, Latvian ja Liettuan kiinteistömarkkinoilla sijaitseviin toimitilakiinteistöihin paikallisten tytäryhtiöidensä kautta. Rahaston sijoitussalkkua hoitaa Suomen johtava kiinteistöalan konsulttiyritys Catella Property Oy ja sen hallinnointiyhtiönä toimii Evli Property Investments Oy.

EPI Baltic I suljettiin joulukuussa 2005, kun sen oma pääoma saavutti sille asetetun 50 miljoonan euron maksimimäärän. Tämän vuoksi rahastoon ei oteta enää uusia sijoittajia.

Rahasto: EPI Baltic I Oy
Rahastotyyppi: Kiinteäpääomainen (suljettu) kiinteistöpääomarahasto
Juridinen rakenne: Suomalainen osakeyhtiö
Rahaston sulkeutuminen: Joulukuu 2005
Sijoituskausi: 2 vuotta rahaston sulkeutumisesta
Rahaston toimikausi: 7 vuotta (mahdollisuus toimikauden jatkoon)
Maantieteellinen painotus: Viro, Latvia ja Liettua
Keskeiset toimitilatyypit: Liike-, toimisto-, teollisuus- ja varastotilat
Rahaston tavoitekoko: 100-150 miljoonaa euroa
Oma pääoma: 50 miljoonaa euroa
Vieras pääoma: Enintään 75 % kiinteistösalkun hankinta-arvosta
Tuottotavoite: 10-12 % vivutettu sisäinen korkokanta
(kulujen, palkkioiden ja yhtiöveron jälkeen, ilman arvonnousua)
Minimimerkintä: 50 000 euroa
Merkintäpalkkio: 0,5 % sijoittajan tekemästä sijoitussitoumuksesta
Vuosittainen hallinnointipalkkio: 1,25% kiinteistöportfolion hankinta-arvosta
Vuosittainen tuottopalkkio: 20 % siitä rahaston vuotuisesta tuotosta, joka ylittää 8 %
Realisointipalkkio: 20 % kiinteistöportfolion arvonnoususta
(rahaston toimikauden päättyessä)

Sijoitusstrategia

Kiinteistösalkku

EPI Baltic I sijoittaa varansa Viron, Latvian ja Liettuan kiinteistömarkkinoilla sijaitseviin toimitilakiinteistöihin paikallisten tytäryhtiöidensä kautta. Rahasto keskittyy ensisijaisesti liike-, teollisuus- ja logistiikkakiinteistöihin.

Rahaston kiinteistösalkku on tarkoitus hajauttaa sekä toimitilatyypeittäin että maantieteellisesti niin, että siitä muodostuu markkinatilanteen ja tarjolla olevien sijoitusmahdollisuuksien puolesta paras mahdollinen salkkukokonaisuus. Kahden vuoden sijoitusjakson aikana rahasto pyrkii kokoamaan kiinteistösalkun eri puolilta Baltiaa.

Kiinteistösalkkua hoitavan Catella Property Oy:n tehtäviin kuuluu rahaston sijoituskohteiden hankintaan liittyvä neuvonanto sekä kiinteistösalkun hallinnointi. Neuvonantoon kuuluu muun muassa markkinoiden seuranta, sopivien kiinteistökohteiden etsintä ja analysointi sekä kehitysstrategioiden tekeminen.

Tuottotavoitteet

Rahaston tavoitteena on saavuttaa kassavirtaan perustuva 10–12 prosentin keskimääräinen vuotuinen tuotto sijoitetulle omalle pääomalle. Rahaston sijoitusstrategia on kassavirtapainotteinen, mutta Baltian kiinteistömarkkinoilla vallitsevan kehitysvaiheen takia rahastolla ja sijoittajilla on mahdollisuus hyötyä myös kiinteistöomaisuuden arvonnoususta.