Merkintä yhteistyökumppanimme rahastoon
Suomessa asuvat voivat merkitä yhteistyökumppaneidemme rahastoja joko EvliNet-palvelussa tai sijoittajapalvelun kautta. Jos asuinmaasi on muu kuin Suomi, ota yhteyttä sijoittajapalveluumme. Sijoittajapalvelumme antaa sinulle merkintäohjeet ja kertoo, mitä asiakirjoja tarvitsemme merkinnän hyväksymiseksi. Rahastojen minimimerkintä on 5 000 euroa. Lisämerkintöjä voit tehdä vähintään 2 500 eurolla. Kun merkitset yhteistyökumppaneidemme rahastoja ensimmäistä kertaa, lähetä faksilla tai postitse sijoittajapalveluumme oikeaksi todistettu kopio voimassa olevasta henkilöllisyystodistuksestasi, jossa näkyy allekirjoituksesi. Emme hyväksy tunnistamisvälineenä ennen 1.10.1990 annettua ajokorttia tai ennen 1.3.1999 myönnettyä henkilökorttia. Lunastusta ei voi suorittaa ennen kuin Evli on saanut jäljennöksen henkilöllisyystodistuksesta. Merkintä EvliNet-palvelussa Voit merkitä yhteistyökumppaneidemme rahastoja kirjautumalla EvliNet-salkkuusi. Merkintä on mahdollista tehdä myös tulevalle arvopäivälle (vuodeksi eteenpäin). Merkintä sijoittajapalvelun kautta Ota yhteyttä sijoittajapalveluumme ja maksa sen jälkeen merkintä Evli Pankin tilille maksuviitettäsi käyttäen. Maksuviite on henkilökohtainen, ja sitä tulee käyttää kaikissa rahastomerkinnöissä rahastosta riippumatta. Jos olet uusi asiakas tai et tiedä maksuviitettäsi, saat sen sijoittajapalvelustamme. Evli Pankin tilinumerot löydät Rahaliikenne-sivulta. Älä kuitenkaan maksa merkintää ennen kuin olet ollut yhteydessä sijoittajapalveluumme. Merkinnän toteutuminen Merkinnän toteuttaminen edellyttää, että olet toimittanut asianmukaiset ja riittävät tiedot merkinnän suorittajasta ja tämän henkilöllisyydestä Evliin. Pyrimme toteuttamaan merkintätoimeksiannon sen pankkipäivän rahasto-osuuden arvoon, jona merkintätoimeksianto on annettu Evli Pankille ja tarvittavat varat ovat katkoaikaan mennessä Evli Pankin tilillä. Toimeksiantojen katkoajat vaihtelevat rahastoittain. Välitämme toimeksiannot edelleen ulkomaisiin rahastoyhtiöihin, jotka toteuttavat toimeksiannot sääntöjensä ja toimintatapojensa mukaan. Emme vastaa näissä säännöissä ja toimintatavoissa tapahtuvista muutoksista tai poikkeuksista. Toimeksiantojen toteutumispäivään ja -aikatauluun vaikuttavat myös maittain vaihtelevat pankkivapaapäivät. Pyydämme ottamaan huomioon, että mikäli merkitset (tai lunastat) muuta kuin euro-noteerattua rahastoa, Evli Pankki tekee puolestasi valuuttakaupan. Asiakkaana hyväksyt käytetyn vaihtokurssin sekä mahdolliset valuuttakaupan kustannukset.
Ota yhteyttä
|