Evli-konsernin www-sivujen käyttöehdot
Pyydämme teitä tutustumaan huolellisesti alla oleviin Evli-konsernin www-sivujen käyttöehtoihin. Käydessänne Evli-konsernin www-sivuilla hyväksytte seuraavat ehdot automaattisesti itseänne sitovaksi.
Informointitarkoitus ja vastuunrajoitus
Nämä Internet-sivut sisältävät yleistä tietoa Evli-konsernista ja sen tuottamista palveluista. Sivujen aineisto on tuotettu ainoastaan tiedonantotarkoituksessa, ellei erikseen ja nimenomaisesti ole toisin ilmoitettu. Evli-konsernin käsityksen mukaan kaikki näillä sivuilla esitetty aineisto on totuudenmukaista ja oikein julkaisuhetkellään. Evli-konserni ei kuitenkaan takaa tietojen oikeellisuutta eikä vastaa esitetyn aineiston virheellisyydestä, puutteellisuudesta tai soveltumattomuudesta.
Mikään näillä sivuilla esitetty aineisto ei ole sitova tarjous ostaa tai myydä sijoitusrahasto-osuuksia tai muita arvopapereita eikä kehotus ryhtyä muuhun sijoitustoimintaan. Sijoittaja tekee jokaisen sijoituspäätöksensä itsenäisesti ja omalla vastuullaan. Sijoituspäätös pohjautuu sijoittajan omiin selvityksiin ja arvioihin yhtiöstä ja sijoituskohteista sekä sijoituspäätökseen liittyvistä riskeistä. Sijoittajan tulee tarvittaessa konsultoida sijoituspäätöksissään omaa vero-, liiketoiminta- tai sijoitusneuvojaansa. Evli-konserni ei vastaa mistään taloudellisista menetyksistä tai välittömistä tai välillisistä vahingoista, jotka saattavat seurata mistä tahansa näillä sivuilla olevaan informaatioon perustuvista sijoitus- tai muista päätöksistä.
Sivujen sisältö ja kolmannen tuottama tai julkaisema tieto
Evli-konsernilla on ilman ennakkoilmoitusta oikeus milloin tahansa muuttaa sivujen sisältöä tai lopettaa sivujen julkaiseminen joko väliaikaisesti tai lopullisesti. Evli-konserni ei vastaa sivuilla olevan aineiston päivityksen viiveistä.
Evli-konsernin www-sivuilla olevat linkit muiden palveluntarjoajien sivulle on tarkoitettu lisäinformaatiota varten. Evli ei vastaa kolmannen tuottamista tai julkaisemasta materiaalista tai tiedoista, johon sen www-sivuilla on linkki.
EvliNet-palveluun pääsy
Järjestelmän sisäänpääsy- ja vasteaika saattavat vaihdella EvliNet-palveluun kirjauduttaessa tai lähetettäessä tietoa Internetin välityksellä. Evli-konserni pyrkii parhaan kykynsä mukaan huolehtimaan järjestelmän ja sivujen toimivuudesta, mutta ei vastaa mistään tiedonsiirto-ongelmista tai yhteysviiveistä, -katkoista tai -esteistä eikä mistään vahingoista, mitä näistä voi aiheutua.
Sähköpostin käyttö
Avoimessa tietoverkossa lähetettyjen sähköpostiviestien luottamuksellisuutta ei voida taata. Henkilötietojen ja muiden luottamuksellisten tietojen lähettämistä sähköpostitse avoimessa tietoverkossa tulee välttää. Evli-konsernilla ei ole velvollisuutta toteuttaa avoimen tietoverkon kautta sähköpostitse tulleita toimeksiantoja tai muita palvelupyyntöjä. Evli-konserni ei vastaa vahingoista, joita viestin lähettäjälle tai kolmannelle osapuolelle saattaa aiheutua siitä, että viesti on lähetetty avoimessa tietoverkossa.
Puhelut
Evli-konsernin kanssa käydyt puhelinkeskustelut voidaan nauhoittaa.
Evästeet
Evästeet (cookies) ovat Internet-palvelun käyttöä kuvaavia tietoja, jotka tallentuvat esimerkiksi käyttäjän tietokoneeseen ja joita voidaan käyttää Internet -selaimen ja palvelimen välisen yhteydenpidon ohjaamiseen. Evästeiden avulla voidaan tallettaa tietoa esimerkiksi käyttäjän selaamista www-sivustoista, jotta sivu muistaa käyttäjän hänen tullessaan sivulle seuraavan kerran.
Evli-konsernin www-sivuilla käytetään kumpaakin evästelajia. Pitkäkestoisia evästeitä käytetään vierailutilastojen keräämiseen www-sivuiltamme ja lyhytkestoisia, ns. sessioncookies -evästeitä käytetään EvliNet-palvelun ja muiden kirjautumista vaativien palvelun toteutuksessa.
Evli-konsernin www-sivuilla käytetään kumpaakin evästelajia. Käytön tarkoituksena on seurata vierailutilastoja www-sivuillamme.
Mikäli ette hyväksy evästeiden käyttöä, voitte sulkea evästeet Internet-selaimenne turvallisuusasetuksista. Muistakaa kuitenkin, että tietyt toiminnot eri www-sivustoilla vaativat, että hyväksytte evästeet.
Immateriaalioikeudet
EvliNet on Evli Pankki Oyj:n rekisteröity tavaramerkki. Evli-konsernilla on tekijänoikeus näillä sivuilla julkaistuun aineistoon, ellei toisin ole mainittu. Informaatiota tai osaa siitä ei saa missään olosuhteissa kopioida, tallentaa, siirtää tai uudelleen levittää ilman Evli-konsernin etukäteistä kirjallista lupaa muutoin kuin Suomen tekijänoikeuslain (404/1961) mukaiseen yksityiseen käyttöön.
Sovellettava laki ja riitaisuuksien ratkaiseminen
Evli-konsernin ja näiden sivujen käyttäjien väliseen suhteeseen sovelletaan Suomen lakia. Kaikki syntyvät riitaisuudet käsitellään ja ratkaistaan viimekädessä toimivaltaisessa käräjäoikeudessa tai välimiesmenettelyssä Suomessa Evli-konsernin vakiintuneen käytännön mukaisesti.
Alueelliset rajoitukset palvelun tarjonnassa
Evli-konserniin kuuluville Suomessa toimiville yhtiöille on myönnetty luottolaitos-, sijoituspalveluyritys- tai muu toimilupa Suomessa. Tästä syystä nämä sivut on tarkoitettu ensisijaisesti Suomessa asuville henkilöille, ellei erikseen ole muuta sovittu tai ilmoitettu. Aineistoa ei ole tarkoitettu henkilöille, jotka asuvat valtiossa, jonka oikeusjärjestyksen mukaan tällaista toimintaa ei ole auktorisoitu.