Evlistä hyvää päivää!
Evli perustettiin vuonna 1985 ja on siitä lähtien ollut edelläkävijä sekä suunnannäyttäjä nopeasti kehittyvillä pääomamarkkinoilla. Neljän miehen toimistosta on kasvanut vuosien varrella riippumaton investointipankki Itämeren alueelle. Leimallista Evlin toiminnalle ei ole ollut vain kasvu, vaan myös voimakas yrittäjälähtöinen ja innovatiivinen henki. Itse asiassa syvä yrittäjähenkisyys on yhtiömme peruspiirteitä. Ilman sitä olisimme jo aikoja sitten vaipuneet Ruususen uneen ja jääneet kosken korvaan, sivuun maailman valtavirroista. Meillä on ollut kyky kyseenalaistaa, joustaa ja muuttua eri tilanteiden mukaan. Alkuaikoina Evliä verrattiin kevyeen ratsuväkijoukkoon; nopealiikkeinen, kevyt ja iskukykyinen yksikkö hyökkää ja perääntyy nopeasti jälkeä jättämättä. Yhtiö on aina etsinyt lyhintä, selvintä ja älykkäintä tietä ratkaisuun. Mikään olotila ei ole niin pysyvä etteikö sitä voisi muuttaa, jos olosuhteet niin vaativat. On turha olla oikeassa, jos markkinat ovat väärässä! -karaistunut meklari- Ibland blir man så trött! -kaiken nähneen meklarin kommentti Ei saa jäädä tuleen makaamaan! -meklari, joka näki kilpailijan ottaneen toimeksiannon If you dont do it, somebody else does! -Brian Knox, Kleinworth Benson, retired You always have to know where the orders go! -David Head, L. Messel & Co., retired Pick up the ball and run with it! -Gordon Gecko elokuvassa Wall Street
|